Lasten haluamisen taustalla piilee omien toteutumattomien unelmien täyttäminen tyyliin: "Voi kunpa minun lapsestani tulisi lääkäri tai jokin muu kuvitelluin perustein yliarvostettu eliitti-ihminen". "Kun kaikilla muillakin on lapsia, täytyyhän minullakin olla", ajatellaan. Kyllä tässä maailmassa on jo lapsia ja ihmisiä yleensäkin enemmän kuin tarpeeksi, eikä ihminen takuulla näillä näkymin tule olemaan mikään uhanalainen laji, jonka lisääntymistä tarvitsisi mitenkään suosia. Toisin on monien eläinlajien, mm. ihmisapinoiden laita, kiitos ihmisen. Joka on nähnyt orangin pentuja vaikka vain teeveessä, jakanee kanssani mielipeteen, että ne ovat suloisempia ja hellyttävämpiä kuin ihmislapset konsanaan. Ellei sitten itsellä jo ole niitä muksuja. Vanhempien tai vanhemman omakin elämä kuluu lapsia hyysätessä. Kun vanhempi lopulta itse tulee tarpeeksi vanhaksi ja raihnaiseksi, elätellään toiveita, että lapset puolestaan huolehtisivat nyt heistä, ikään kuin vaihdetaan päittäin alkuperäisiä roolituksia.
Miksi haluta lapsia?
Kannattaako?
231482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
niin voimakkaita hellyyden- ja rakkaudentunteita, että se suorastaan sattuu.
Älä ny viitti. :)
Jos ajattelet itsekkäästi tai rahassa, niin lasten hankkiminen ei kannata missään nimessä..
Jos olet tottunut menemään ilman mitään rajoituksia ja käyttämään rahaa vain itseesi - unohda lapset..
Toisaalta lapset antavat tosi paljon, mutta se vaatii myös itseltä aikaa.. Oman lapsen kasvaminen ja kehittyminen on tosi hienoa seurattavaa.. Sitten kun lapsi alkaa harrastamaan, kannattaa mennä harrastukseen mukaan..
Jos Sinulla on haaveena, että lapsesta tulee eliitti-ihminen, niin UNOHDA lapset..!
Ehkä, siis ehkä, jos kasvat aikuiseksi, niin ymmärrät sen, että lapset ovat paljon muutakin kuin status symboli tai toteutumattomien unelmien täyttämisen välinen..
Niin minähän en ajattele itsekkäästi ja vähät välitän vaikka lapseni olisi ihmisten arvostusmaailmassa pahnan pohjimmaisena. Ihmisten arvostus tai arvostamattomuus eivät merkitse minulle tuon taivaallista, ja jos itselleni olisi käynyt sellainen vahinko, että minulla olisi lapsi, totta ihmeessä tekisin kaikkeni sen hyväksi. En siltikään hyväksy sitä piirrettä tässä kansassa, että kaikkien yksilöiden pitäisi mahtua hyvin ahtaiden elämisen normien sisäpuolelle. Eikä elämä välttämättä ole sen arvoista, että maailmaan kannattaisi syntyä. Elämään mahtuu paljon kurjuutta, sairautta, onnettomuuksia. Vieläpä ihan kohtalaisella todennäköisyydelläkin. Mitähän sanotte, kun lapsenne toteaa jonain päivänä, ettei haluakaan enää elää? Ja lapsi harrastakoon ihan yksinään, ei siinä tarvitse isukin tai äitylin roikkua mukana.
Uskon tai oikeastaan toivon, ettei Sinulle käy sellaista vahinkoa että saisit lapsen..!
Huh! mikä asenne.. Jos Sinulla on kurjaa etkä halua elää, niin miksi syyllistät ihmisiä jotka haluavat lapsia ilman itsekkäitä syitä..?
Saahan lapsi harrastaa yksin, olla kapungilla yksin.. Iskä ja Äiskä antavat vähän rahaa ja lähtevät tästä terassille.. Joopa joo..
Minua kiinnostaa ihan oikeasti mitä lapseni tekee ja ajattelee.. Koska haluan myös viettää aikaa lapseni kanssa, olen mukana hänen harrastuksissaan muutenkin kuin rahoittajana..
Voiko ihmisen elämä oikeastaan koskaan olla elämisen arvoista vai olisiko parempi jättää se kokonaan elämättä? Olen tehnyt oman epäitsekkään ratkaisuni olla laittamatta vanhempieni tekemää virhettä, uuden elämän alullepanoa, kiertämään.
On sääli, etteivät läheskään kaikki nykynuoret keksi itselleen järkevää tapaa viettää vapaa-aikaa, vaan nuoruus tuhlataan kavereiden kanssa kaljaa kitaten. Tähän vanhempien tietysti tuleekin puuttua. Harrasteiden puuttuminen ei ole yleensä kiinni rahasta eikä vanhemmistakaan, vaan mielikuvituksen puutteesta. Ymmärrän hyvin, ettei jossain korvessa ole paljonkaan virikkeitä, en kuitenkaan sitä, etteivät lapset ja nuoret keksi suuremmissa kaupungeissa muuta kuin kaljapullojen kanssa läträämisen. Tätä lastensa tuhoisaa harrastusta vanhemmat kyllä tukevat, rahallisessa muodossa.
Kyllä lasten on tulevaisuus, eikä minä ainakaan ole heitä mailmaan saattanut sen vuoksi etteivät omat toiveet ole toteutunut.( neljä on listoilla)
Ei saa olla katkera muille jos heidän tavoitteena on olla osallisena raamatun lauseen toteuttamisessa että avioitukaa ja hankikaa lapsia ja täyttäkää maa.
Maa on jo täytetty ihmisillä. Paljonkohan tänne vielä mahtuu. On muitakin tapoja elää kuin avioitua ja hankkia lapsia. Valitettavasti kaikki yksilöllisyys on tässä maassa out ja ihmiset tekevät ja ajattelevat kuten "kaikki muutkin" Helppoahan se on. Mutta eipä asenteita yksi ihminen juuri pysty muuttamaan, asenteet ovat kuin kivet, suhteellisen pysyviä.
Itsensä toteuttanen lastensa kautta ei ehkä ole paras mahdollinen peruste.
Itse olen ajatellut elämän tarkoitusta yleensä.
Jos ei ajattele jatkuvuutta niin mikä tarkoitus elämällämme on?
Lapsien ajattelu 'sosiaaliturvana' on menneen agraariyhteiskunnan malli. Ei tätä päivää.
Minulle riittää että penskat ovat olemassa.
Vaikka emme tapaisi kuukausiin niin tietoisuus heidän olemassa olostaan riittää.
Jos ajattelee pelkästään omia pinnallisia nautintojaan ja pelkkää materiaa niin sitten on suvun jatkaminen unohdettava ja tyydyttävä vain siihen nautintoon!
Sit aikuisena saa niille antaa kaikki rahansa.
Oletko ajatellut että kun asioille hakee merkityksiä tai itseisarvoa, voi eksyä ihan harhapoluille? Kun niitä sitten vatvoo ja angsteilee tarpeeksi pitkään, päätyy lopuksi ihan metsään.
Lapsia hankitaan siksi että saadaan tyydytettyä luonnollinen tarve omien geenien eteenpäin siirtämisestä. Jos tätä edes yrittää selittää itselleen älyllisesti, eksyy heti harhapoluille. Eihän voikukkakaan mieti että mitä järkeä on muuttaa keltainen kukka nipuksi hahtuvia jotka tuuli lopuksi puhaltaa pois.
Pointtini on se että älyllispohjainen pohdinta ja oman merkitysverkoston hapuileva rakentelu voi olla ihan oikeasti väärä tapa käsitellä asioita. Useimmat meistä vain elävät kolmikymppisiksi ennen kuin älyävät sen. ;)
Kuinka monella on niin hyvät geenit, että haluaa siirtää ne lapsilleen? Samalla siirretään myös suvun perinnöllisten sairauksien geenit eteenpäin, lasten riesaksi. Lähitulevaisuudessa on mahdollista kohtuuhinaan kartoittaa oma DNA ja sen perusteella harkita, kannattako lasten hankinta tältäkään pohjalta. Tietenkin, jos omat itsekkäät tarpeet saada lapsia menevät niin pitkälle, ettei ole väliä, pystyykö tämä elämään päivääkään tervettä elämää, ei kai silloin millään riskillä ole merkitystä. Lapsi kuin lapsi, vaikka sairaskin, onhan siinä kuitenkin jotain vanhempia muistuttavaa.
Nuo sinun stereotypiasi vanhemmuuden motiiveista on yhtä uskottavia kuin se että väitän, että kirjoituksesi kaltaisia vuodatuksia tuottavat yleensä joko lapsettomuudesta kärsivät tai muuten vaan katkerat vanhat piiat/pojat jolla ei ole omaa elämää.
Voisihan kysyä myös että miksi ihminen haluaa kumppania ? Niistäkinhän on yleensä vain kuluja ja ne vie aikaa, niitä pitää hyysätä ja miellyttää. Kun/jos tähän löytää itseään tyydyttävän vastauksen, on jo pitkällä.
Elämän yksinkertaisia totuuksia on, että 'antaessaan saa'. Jos toimii koko ajan vain itsekkäästi, ei yleensä elä kovin onnellista elämää. Kumppanin, niinkuin lastenkin kanssa on pakko opetella epäitsekkyyttä. Aika tosiaan kuluu niitä hyysätessä, mutta mihin se aika pitäisi siiten käyttää ? Itse olen lopettanut suunnilleen kaikki omat harrastukseni ja keskityn perhe-elämään, koska se on paljon antoisampaa.
Lasten 'hyysääminen' on ollut ainakin omalla kohdallani sitä kaikkein parasta ajankäyttöä.
Olen kuullut, kuinka monet ihmiset ovat vanhana kuolemansa lähestyessä katuneet eniten sitä, että etteivät ole antaneet läheisilleen, erityisesti lapsilleen, tarpeeksi aikaa. Miksiköhän ? Sensijaan tuskin kukaan siinä vaiheessa katuu sitä, ettei ole vaikkapa tehnyt töissä ollessaan vielä pidempiä päiviä tai ottanut vielä yhtä uutta harrastusta tms.
Epäitsekkäästi voi toimia muutenkin kuin kakaroita kaitsemalla. Itse annoin kissalleni elämisen arvoisen elämän; mittaamattoman määrän rakkautta ja välittämistä, vapauden liikkua tahtonsa mukaan, terveellisen ruuan. Elämänkatsomuksenani on lievittää olemassa olevan elämän kärsimystä.
Jotkut lapset voivat olla suorastaan kiitollisiakin siitä, että heidän annettiin elää omaa elämäänsä, eivätkä vanhemmat olleet koko ajan niskaan hengittämässä. Lasten kanssa ei omaa elämää olekaan, yksin elävällä sellainen sen sijaan on.
Mikä on oma elämä? Voisitko määritellä?
Oma elämä on yksilön elämää, jossa hän ei ole sidottu muihin, eikä ole riippuvainen näistä.
Kyllä se ns.oma elämäkin koittaa,sitten kun lapset on isoja!!Meillä on isoja suunnitelmia vanhuudenvaralle.Ajateltiin lähtee Australiaan!!Heh!Siel maksetaan sair.hoitajille isoja liksoja.Ukkeli ottas aurinkoo ja vaimo kävis vähä "eläkettä"tienaamassa!!Tai sit jonnekkin muualle!!
Jos vanhemmilla vielä henki pihisee sitten, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi, niin mikäs siinä, voihan heillä yhä olla elinvuosia jäljellä omasta elämästä nauttimiseen. Elämän parhaat vuodet on kyllä jo uhrattu lasten eteen.
"Epäitsekkäästi voi toimia muutenkin kuin kakaroita kaitsemalla."
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. On myös enemmän kuin toivottavaa, että henkilö, joka ei pidä lapsista, ei koskaan niitä itselleen hanki.
"Elämänkatsomuksenani on lievittää olemassa olevan elämän kärsimystä. "
Hieno ja ylevä ajatus. Kun nyt olet lievittänyt kissasi kärsimystä, voisit kiinnittää huomion myös lajitovereihisi, ja lievittää heidän kärsimystään hyväksymällä erilaisia näkökantoja esim. lasten hankinnan suhteen, eikös vain ?
"Jotkut lapset voivat olla suorastaan kiitollisiakin siitä, että heidän annettiin elää omaa elämäänsä, eivätkä vanhemmat olleet koko ajan niskaan hengittämässä. "
Mitähän tällä tarkoitat ? Sellainen vanhempi on ehdottomasti epäonnistunut vanhemman roolissaan, joka ei anna lastensa elää omaa elämäänsä. Mutta myös sellainen vanhempi on epäonnistunut, joka ei osoita rakkautta, kiinnostusta ja huolenpitoa lapselleen. Noiden ääripäiden välillä luoviminen eri ikäkausina on sitten se vanhemmuuden haaste, mikä tekee lasten kasvatuksesta niin mielenkiintoisen.
"Lasten kanssa ei omaa elämää olekaan, yksin elävällä sellainen sen sijaan on. "
Kuinka sinä voit tietää tämän jos (oletan) sinulla ei ole lapsia ? Ihan samalla tavallahan minä voin väittää että kissan kanssa omaa elämää ei olekaan ja lasten kanssa elävällä sellainen sen sijaan on. Vaikka olen luopunut monesta harrastuksesta, en ole luopunut omasta elämästä. Pikemminkin päinvastoin. Oma elämä pitää olla johdomukaista ja siirrot perusteltuja, koska junioriraati on valvomassa, että teen niinkuin opetan.
Sen verran sentään välitän lapsistakin, etten halua heidän joutuvan tänne pahojen ihmisten hallitsemaan maailmaan.
Asioita vain voi tietää ilmankin, että ensin on lyönyt päänsä seinään. Eipä lapsellisilla näytä olevan, eikä mitä suurimmalla todennäköisyydellä muuta harrastusta olekaan, kuin kakarat. Ei kai äitiys- tai isyyslomiakaan myönnettäisi, ellei katsottaisi, että lapsista on niin paljon riesaa, etteivät vanhemmat enää jouda ansiotyössä käymään.
Mielipiteitä ei ole pakko lukea, jos ei niitä kestä.
ihminen ilmeisesti kuvittelee geeniensä olevan ylivertaisia ja siksi haluaa jatkaa sukuaan...
Minä ainakin olen teinistä asti halunnut lapsia, koska tunsin että lasten saaminen oli elämäntehtäväni. Sain kaksoset joita rakastan yli kaiken, muiden muksuista en kauheasti piittaa, enkä edes pidä vauvoista enää koska omien lasten vauva-aika oli niin rankka. Enempää lapsia en halua enkä aio yrittääkään, ellei sitten kymmenen vuoden päästä iltatähteä kun tuplien vauva-ajan "kauhut" on jo unohtunut.
Merkillinen tuo sinun geeniajatuksesi. Minulla on neljä lasta, mutta en ole ikinä kuvitellut, että geenini olisivat jotenkin ylivertaisia. Olemme vaimoni kanssa halunneet lapsia, koska pidämme lapsista. It's so simple. Olemme myös siitä onnellisessa asemassa että olemme lapsia saaneet, toisin kuin useat tuttavani joille lapsettomuus on erittäin kipeä asia.
Vauva-aika on rankkaa varsinkin ensimmäisten kanssa. Kolmannesta eteenpäin osaa jo ottaa rennommin, mutta eihän se helppoa ole sittenkään. Kauhuista en kyllä omalla kohdallamme voi puhua. Elämä on tietysti erilaista lasten kanssa kuin ilman heitä, koska lapset on 52x7x24 tuntia vuodessa mukana elämässämme.
Itse ihmettelen sitä, miksi pitää hankkia biologisesti omia lapsia? Siis maailma on täynnä hylättyjä, viattomia lapsia ja vauvoja. Itselläni on unelma adoptoida mutta mies ei valitettavasti ole samaa mieltä, mutta ei osaa perustella kantaansa kuitenkaan. Kai se on miehille joku ego-kysymys. Muutenkin isien kanssa asiasta puhuessani nämä isukit ärsyyntyyvät kovasti, mutta äidit taas ymmärtävät halun adoptioon, tai ainakin yrittävät ymmärtää. Isien mielestä haluan päästä helpommalla kuin jos synnyttäisin, vaikka miehethän pääsevät erittäin helpolla kun heidän naisensa kärsii raskausajan (enemmän tai vähemmän) ja synnytyksen!