Onko muita jotka esittävät "roolia" muiden ihmisten lähellä. Itse teen sitä saadakseni hyväksyntää.
Nyt vaan alan tajuta, että itselle tää on tosi raskasta. Kaveritkin on vaan sen mun "kuoren" kavereita. Ei ne välttämättä tykkäis musta sellasena kuin mä oikeasti olen.
Sillon kun vielä olin aidosti sitä mitä tunsin olevani, mulla oli paljon inhoajia ja solvaajia ja haukut sattuivat.
Nyt kun esitän mukavaa ja ystävällistä ja ymmärtävää ja aina iloista ihmistä, joka ymmärtää kaikkia ja kaikkea, niin kukaan ei pysty loukkaamaan mua kunnolla...
Nyt vaan alan tajuta, että itselle tää on tosi raskasta. Kaveritkin on vaan sen mun "kuoren" kavereita. Ei ne välttämättä tykkäis musta sellasena kuin mä oikeasti olen.
Sillon kun vielä olin aidosti sitä mitä tunsin olevani, mulla oli paljon inhoajia ja solvaajia ja haukut sattuivat.
Nyt kun esitän mukavaa ja ystävällistä ja ymmärtävää ja aina iloista ihmistä, joka ymmärtää kaikkia ja kaikkea, niin kukaan ei pysty loukkaamaan mua kunnolla...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet oivaltanut, kuinka pitää käyttäytyä, jotta kelpaat tyhjäpäisille naisihmisille. Hän, joka uskaltaa olla oma itsensä, saa tuntea sen nahoissaan.
...vaikkei kaikille "kelpaisikaan"?
Minä ainakin olen oppinut tämän pikkuisen elämäni aikana olemaan juuri sellainen kuin todellisuudessa satun oleen, miksi pitäisi esittää? Noh, jos ihan totta puhutaan niin kyllähän mulla noita "vihollisii" löytyy vaikka muillekin jakaa; Oikeastaan voin kai sanoo että suurin osa ihmisistä kenet oon tavannu ei tule mun kanssa ollenkaan toimeen enkä mä niiden. Ei sillä, että olisin joku kaikille kettuileva pikkubeotch tai vastaavaa, mutta kun joidenkin on nyt vain niin äärimmäisen vaikeaa käsittää erilaisuutta tai omia mielipiteitä, ja taas tullaan siihen: Miksi tuosta pitäisi välittää? Hei me ei eletä täällä muiden takii! Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on ja jos sitä ei sitten yleiseti hyväksytä niin se on muiden vika ja ongelma, ei sun. Näin on hyvä ajatella, ja sitten jos joku tulee jotakin vinkumaan niin se on pienen harjoittelun jälkeen ihan helppoa kumittaa. Ihan tosi, älkää esittäkö! Klooneja on jo tarpeeksi, ja eikös se ole ihan yleiseen normiin alistumista jos menee vaan kiltisti mukaan? Kyllä ON.
Niin ja jos haluut jutella niin mailaile vaan mule: [email protected]
Mä uskon ymmärtäväni joka tapauksessa, oonhan itsekin ollut samassa tilassa.
Mä en esitä mitään.
kaverit pitää musta tälläsenaan.
Omana itsenä on helpompi elää.
samoin kaverit ei esitä mitään.
Kaikki menee loistavasti
Olen samanlainen esitän ja esitän..
noin sanottujen ystävieni rinnalla..
Mun pestis kerto mulle tai oikeestaan kuulin ku se sano yhtä paskaa ämmää bestiksekseen..
Se on varmaan sen takia sen bestis ku oon haukkunu sitä sen selän takana ja se siis mun ex-bestiksen bestis tietää etten pidä siitä..
liikun niitten seurassa vaikkei ne must pidäkkään
mut yleensä liikun äijien seurassa.. Oon n. sanottu poikatyttö.. pidän liikkumisesta poikien seurassa enemmän kuin tyttöjen jne..
Jos joku on sielunsisko tai sielunveli mailatkaa..
[email protected]
...tuo iloisuus, reippaus, kärsivällisyys, mukavuus ja ystävällisyys ovat myös osa sinua itseäsi? Meissä on kaikissa erilaisia puolia ja olemme erilaisia eri ihmisten seurassa. Meillä on oma rooli niin perheessä, koulussa, harrastuksissa kuin ystävienkin kanssa. Tuo on täysin normaalia.
Noita luonteenpiirteitä pidetään usein miellyttävinä ihmisessä, ja miksikös ei? Tahtoisitko itse olla mieluummin sellaisen ihmisen kanssa joka on huonotuulinen, valittava, kärsimätön ja ilkeä? Epäilenpä vahvasti, että et.
Millainen sitten _oikeasti_ tunnet olevasi?
Minulla on hyvin samanlainen tilanne. Olen ystävieni kanssa aina iloinen ja ystävällinen, sillä pelkään, etten muuten kelpaa. Ensin ajattelin, että he eivät pitäisi oikeasta minästäni jos tutustuisivat siihen, mutta sitten ymmärsin, että tuo aina iloinen minä on myöskin oma minäni. Se on vain se toinen puoli. Läheisen ystävän kanssa voi sitten puhua vakavammista asioista ja valittaakin, mutta yleisesti kannattaa yrittää olla mukava ihminen.
En tarkoita, että tarvitsisi nuolla toisten takapuolia, mutta olemalla iloinen sitä usein tulee oikeastikin iloiseksi. Miksi murjottaa jos voisi hymyilläkin?
Olen kyllä surullinen jos masentaa ja se kyllä hyväksytään, mutta yritän silti jossain vaiheessa piristyä. Ihan oman itseni takia. Sillä eivät ne muut kuitenkaan osaa auttaa, eikä ole kivaa nyhjöttää yksin jossain nurkassa kun muut pitävät hauskaa.
Hyväksy itsesi kaikkine puolinesi ja koeta saada aikaan jonkinlainen tasapaino. Onnea. *hymyilee*