Meidän kissa ei paljoa muista ihmisten ruoista välitä, mutta perunat ja varsinkin perunankuoret ovat sen suurta herkkua. Perunakattilan kannen jos unohtaa auki, niin voi olla varma, että kissa on käynyt sieltä pihistämässä perunan, josta syö kuoret.
Eli kysymykseni kuuluu, että onko kissalle terveellistä syödä perunan kuoria?
Kissa ja perunankuoret
Jarv
1
1080
Vastaukset
- dusk
jos silloin tällöin onnistuu vähän napsaisemaan, ei liene suurempaa haittavaikutusta. vakituisesti ja runsain määrin syötynä se kuitenkin on terveydelle haitallista. perunahan sisältää järjettömästi hiilihydraattia, mikä taas altistaa virtsavaivoille. proteiinia kisu tarvitsee, ei hiilareita. kovin hiilihydraattipitoinen ruokavalio myöskin lihottaa kissaa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733614Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91971Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2251315- 1341186
- 1001063
- 1081036
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil681001- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876