Luokallani on yksi poika, jonka vanhemmat kuolivat hänen ollessaan 7 tai 8 vuotias. Nyt hänelle 13- vuotiaana on palannut kaikki muistot jostain syystä mieleen, ja hän on surullisen näköinen, ja nykyään lähes aina huonolla tuulella. Yhdellä tunnilla, millä minä en ollut, hän riehui, ja opettajan hermostuttua hän (poika) oli alkanut itkemään, ja ihan vain siksi, että kaikki muistot olivat nyt mielessä... ennen tuota, en tullut ajatelleeksi, että hänen huonotuulisuutensa johtui hänen vanhempiensa kuolemasta, vaan luulin sen olevan normaalia teini-ikään kuuluvaa tiuskintaa ja ärsyyntynyttä käytöstä. Hänen suru ja pahoinvointi tekee minutkin surulliseksi, toivoisin, että itse voisin olla hänen tilallaan, tai että se kaikki suru ym. olisi minussa eikä hänessä. En ole koskaan ennen nähnyt häntä tuolaisena. Tänään bussissa aloin itkeä kun ajattelin mitä hän on joutunut kestämään. Ei ollut sitten bussissa kiva pyyhkiä kyyneleitä, ja meikitkin levisi. Toivottavasti kukaan ei huomannut itkemistäni.. Tää on todella surullista, mulla on niin huono olo tämän pojan takia :( .. Ja tämä on muutenkin ihan outo ja uus tunne, mä en ole koskaan itkenyt, tai pahemmin ajatellutkaan, kenenkään muun takia, tai ainakaan kenenkään muun pahanolon takia. Elämä ei ole sitten yhtään reilua :(
surullista
Jenni|
0131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.