Matkakertomus

No, ajattelinpa itsekkin kirjoittaa matkakertomukseni, kun tänään tuli käytyä venäjän matkalla.
Matka alkoi joensuusta klo 13.30. Lappeenrannantie veti yllättävän hyvin ja olin niiralan tullissa jo klo 14 jälkeen.
Suomen tullissa meni 2 minuuttia, eikä ensimmäiselle venäjän puomillekkaan tarvinnut jonottaa yhtään. Venäjän tullissa oli minua ennen 2 autoa jotka selviytyivät edeltäni noin 15 minuutissa.
Siinä venäläinen tullimies katsasti autoni ja huikkasi menemään passintarkastukseen.
Sitten ajoin tulliselvitysluukulle ja kaikki sujui kuin tanssi. Tarkastivat vielä takakontin ja toivottaivat hyvää venäjän matkaa.
Viimeisellä puomilla oli kaunis nainen passeja tarkastamassa ja kysyi hymyillen minne olen matkalla. Minä vastasin että venäjälle tietysti. No se siitä.
Sitten ajaa hurautin reginaan mittarille, jolloin bensapoika hyökkäsi täyttämään autoni tankin, vippasin sille 100 rublaa tippiä.
Kävin maksamassa bensalaskun ja menin puotiin ostamaan 2 tupakkakartonkia. Takahuoneesta tuli ÄÄRETTÖMÄN kaunis typykkä rahastamaan.
Sitten läksin jatkamaan matkaani syvemmälle värtsilän kylään rakkaan irinani luokse, tuo niin hemaiseva 21 vuotias venakko. Tein temput peräti 2 kertaa ja maksoi vain 1000 rublaa(olen kanta-"asiakas") Ei se olisi maksua ottanut mutta annoin silti, pitäähän tytön elää.
Siitä käännyin takaisin suomeen ja poistulo sujui kuin tanssi. Venäjän tullissa meni noin 5 minuuttia yhteensä.
Suomen tullissa tarkastivat autoni melko perusteellisesti, mutta tietenkään eivät mitään löytäneet kun ei ollut mitään tullattavaa.
Siitä läksin iloisella mielellä takaisin Joensuuhun, tankki täynnä bensaa ja pussit tyhjänä. Tänä iltana ajattelin laittaa 15 litraa venäläistä bensaa(ne jotka toin kanisterissa) 70 hevosvoimaiseen pikaveneeseeni ja ajaa kesämökkinaapurit kateellisiksi.
Lisäksi ostin naapurille sätkäpaperia 5x halvemmalla kuin suomesta. Hyvää limonadia ja kivennäisvettä toin myös janonsammuttajiksi.
Torstaina menen Irinan luo yöksi ja ostan taxfreesta 5.6 volttista lapinkultaa 48 tölkkiä hintaan 0.60e/tölkki.
193297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

kortonkia ettet saa irinasta mitään tauteja. aids tai kuppa ei ole kauhean mukava tuliainen omalle vaimolle.

Äänestä

että irina 21-v???? ettet vaan ole paneskellut 15-vuotiasta.

Äänestä

Ja minä käyn sillä aikaa panemassa kiimaista eukkoasi, kun itse naiskentelet sitä tautista irinaas.

"Torstaina menen Irinan luo yöksi"
Ilmankos eukkos soitti mulle ja kysyi, voinko tulla torstain ja perjantain väliseksi yöksi.

Äänestä
  • Ei mahda muija kärsiä kun viimeviikolla synnytti!!

    Äänestä

  • tänään venäjällä kirjoitti:

    Ei mahda muija kärsiä kun viimeviikolla synnytti!!

    aika sika ja "tautikulli"....

    Äänestä

  • mörri kirjoitti:

    aika sika ja "tautikulli"....

    No kyllä on sikojen sika, jos vaimo synnyttämässä ja mies juoksee huorissa.

    Toivottavasti perillinen ei saa AIDSia tai muuta mukavaa syntymäpäivälahjanaan...

    Tämän totean, vaikka mies olenkin, ilmeisesti vähemmän sika.

    Äänestä

  • sika... kirjoitti:

    sikaa! Sika on viisas ja siisti eläin.

    Äänestä

  • loukkaa kirjoitti:

    sikaa! Sika on viisas ja siisti eläin.

    kirjoittaja ei uskalla enää antaa kommentteja. sen verran kovaa tekstiä sen panoreissusta on tullut. olisi kyllä mukava lukea hänen vastike.

    Äänestä

Hieno kertomus. Kyllä jo päiväseltään tankilla käyminen Venäjällä aina etelän aurinkolomat vaimon ja lasten kanssa voittaa. Herkkyyttä tarinaan lisäsi perinpohjainen tullitoimitusten kuvaaminen. Lisää kertomuksia odotellaan - Sortavalan reissukuvaus olisi jo tosi kova juttu.

Äänestä

huora taitaa olla liian kallis sulle vai mitä?

Äänestä

Tosin et varmaan ole Värtsilässä käynytkään. Ei ne tarkastukset ainakaan tuossa järjestyksessä mee.

Äänestä
  • Ensin suomen tullissa passin/rek otteen tarkastus--->venäjän puomilla passintarkastus-->Venäjän tullissa passintarkastus---->venäjän tullissa tulliselvitys---->venäjän puomilla passintarkastus(leiman katsovat)
    Tullessa:
    Venäjän puomilla passintarkastus--->Venäjän tullissa tulliselvitys---->venäjän tullissa passintarkastus--->venäjän puomilla taas passintarkastus(leima)
    Ja suomen tullissa passintarkastus. Haluatko vieläkin yksityiskohtaisempia tietoja? Itse et ole tainnut värtsilässä käydä?

    Äänestä

  • aloittaja-... kirjoitti:

    Ensin suomen tullissa passin/rek otteen tarkastus--->venäjän puomilla passintarkastus-->Venäjän tullissa passintarkastus---->venäjän tullissa tulliselvitys---->venäjän puomilla passintarkastus(leiman katsovat)
    Tullessa:
    Venäjän puomilla passintarkastus--->Venäjän tullissa tulliselvitys---->venäjän tullissa passintarkastus--->venäjän puomilla taas passintarkastus(leima)
    Ja suomen tullissa passintarkastus. Haluatko vieläkin yksityiskohtaisempia tietoja? Itse et ole tainnut värtsilässä käydä?

    "Venäjän tullissa oli minua ennen 2 autoa jotka selviytyivät edeltäni noin 15 minuutissa.
    Siinä venäläinen tullimies katsasti autoni ja huikkasi menemään passintarkastukseen.
    Sitten ajoin tulliselvitysluukulle ja kaikki sujui kuin tanssi. Tarkastivat vielä takakontin ja toivottaivat hyvää venäjän matkaa.
    Viimeisellä puomilla oli kaunis nainen passeja tarkastamassa ja kysyi hymyillen minne olen matkalla."

    Jos tarkkoja ollaan, niin noi se ei mene, mutta väliäkö tuolla, jos et erota sinisiä ja vihreitä pukuja toisistaan. Jatketaan samaan malliin, sinä menet Värtsilään, minä sen ohi.

    Äänestä

  • Tarkkoja ollaan kirjoitti:

    mutta en kyllä tiedä(eikä kiinnostakkaan) mitä muuta eroa niillä on kun väri! Nusiskele sinä niitä vihreäpukusia ukkoja.
    En muuten muista itseasiassa yhtään sinipukusta venäläistä tullista...
    Niin ja sinähän onneton tosiaan menet värtsilästä sinne tuupovaaran öllölään. Katsos jos aikoo venäjän Värtsilään niin sinne pitää olla passi ja viisumi!

    Äänestä

  • venäjänkäyjä kirjoitti:

    Joskus muistelen käyneeni Venäjällä, silloin en tarvinnut kyllä mitään passeja ja viisumeja.
    Mutta mukavia matkoja sinulle ja terveisiä Irinalle.

    Äänestä

Mitä tiedät Venäjästä? Luulet, että ihmiset nauttivat sinun ihanasta hyväksikäyttäjä persoonasta, kun tulet sinne kyläilemään. Muutenkin tuo sinun "matkakertomuksesi", oli lähinnä säälittävän juopon kertomus siitä, miten HÄN jolla on rahaa alentaa ja halveksii venäläisiä. Veikkaanpa, että et tunne Venäjää etkä heidän tapojaan ja kulttuuria. Ja miksi teillä ihmisillä, jotka yleensä inhoatte Venäjää ja halveksutte sitä, on tapana käydä siellä "huorissa?"

Phyi!!! Saasta!!!

Äänestä

tosi mahtavia matkakertomuksia.
Hakkaavat mennen tullen möötteläisten iän ikuiset kertomukset tapaamisista, museoista,
ostoksista jne. Ihan turhaa löpinää.
Nyt on käyty läpi pensat ja pillut. Ja autositoumukset.
Poika-osio on vielä aloittamatta. Kukaha alottas, esim:
mitä minä sainkaan Viipurin aseman vessassa?
"Tosimiesten" kertomuksia, pliis!
Musta laku on kyllä hyvää.

Äänestä
  • Toivottavasti tuo kommenttisi oli parodiaa. Ei kyllä pahemmin innosta nämä kieroutuneitten seksihurjastelijoitten hyväksikäyttömatkat ja niiden retostelu. Pitäisivät edes nuo sikailunsa omana tietonaan.

    Äänestä

  • helevetti... kirjoitti:

    Toivottavasti tuo kommenttisi oli parodiaa. Ei kyllä pahemmin innosta nämä kieroutuneitten seksihurjastelijoitten hyväksikäyttömatkat ja niiden retostelu. Pitäisivät edes nuo sikailunsa omana tietonaan.

    ärsyttää ja härnätä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tänään venäjällä kirjoitti:

No, ajattelinpa itsekkin kirjoittaa matkakertomukseni, kun tänään tuli käytyä venäjän matkalla.
Matka alkoi joensuusta klo 13.30. Lappeenrannantie veti yllättävän hyvin ja olin niiralan tullissa jo klo 14 jälkeen.
Suomen tullissa meni 2 minuuttia, eikä ensimmäiselle venäjän puomillekkaan tarvinnut jonottaa yhtään. Venäjän tullissa oli minua ennen 2 autoa jotka selviytyivät edeltäni noin 15 minuutissa.
Siinä venäläinen tullimies katsasti autoni ja huikkasi menemään passintarkastukseen.
Sitten ajoin tulliselvitysluukulle ja kaikki sujui kuin tanssi. Tarkastivat vielä takakontin ja toivottaivat hyvää venäjän matkaa.
Viimeisellä puomilla oli kaunis nainen passeja tarkastamassa ja kysyi hymyillen minne olen matkalla. Minä vastasin että venäjälle tietysti. No se siitä.
Sitten ajaa hurautin reginaan mittarille, jolloin bensapoika hyökkäsi täyttämään autoni tankin, vippasin sille 100 rublaa tippiä.
Kävin maksamassa bensalaskun ja menin puotiin ostamaan 2 tupakkakartonkia. Takahuoneesta tuli ÄÄRETTÖMÄN kaunis typykkä rahastamaan.
Sitten läksin jatkamaan matkaani syvemmälle värtsilän kylään rakkaan irinani luokse, tuo niin hemaiseva 21 vuotias venakko. Tein temput peräti 2 kertaa ja maksoi vain 1000 rublaa(olen kanta-"asiakas") Ei se olisi maksua ottanut mutta annoin silti, pitäähän tytön elää.
Siitä käännyin takaisin suomeen ja poistulo sujui kuin tanssi. Venäjän tullissa meni noin 5 minuuttia yhteensä.
Suomen tullissa tarkastivat autoni melko perusteellisesti, mutta tietenkään eivät mitään löytäneet kun ei ollut mitään tullattavaa.
Siitä läksin iloisella mielellä takaisin Joensuuhun, tankki täynnä bensaa ja pussit tyhjänä. Tänä iltana ajattelin laittaa 15 litraa venäläistä bensaa(ne jotka toin kanisterissa) 70 hevosvoimaiseen pikaveneeseeni ja ajaa kesämökkinaapurit kateellisiksi.
Lisäksi ostin naapurille sätkäpaperia 5x halvemmalla kuin suomesta. Hyvää limonadia ja kivennäisvettä toin myös janonsammuttajiksi.
Torstaina menen Irinan luo yöksi ja ostan taxfreesta 5.6 volttista lapinkultaa 48 tölkkiä hintaan 0.60e/tölkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu