Vikapesä avensis

Toyotan laatu?

Ostin puoli vuotta sitten 3 vuotta vanhan avensiksen 2 litran koneella ja kilometrejä n.80000km. Aina kun olen saanut edellisen vian korjattua löytyy kohta uusi. Ajattelin avensista ostaessa, että nyt minulla on käsissäni auto jossa ei ole vikoja ja katin kontit. Ihan samanlainen vikapesä kuin ranskalaiset. Viimeinen murhe oli kun toissapäivänä meni tuulilasinpyyhkijöiden moottori rikki, ei ole mukava ajella ilman pyyhkijöitä tuolla pölyssä tai vesisateessa. Onkohan myös tojotan laatu rapisemassa?
229110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Niin, eihän tuo laatu sen kummoisempaa ole kuin missään muuallakaan. Tojotat ehkä aavistuksen ylihintaisia laatuun nähden nykyään. Hajoavaa sähköheebeliä löytyy samalla lailla kuin mistä tahansa autosta. Joskus tulee maanantaikappaleita, ihan tasaisesti kaikilta valmistajilta.
Toista oli ennen (kauna sitten) kun autoissa oli vain viisi sulakettakin!

Äänestä

Mielikuvat toyotan laadusta perustuvat pitkälti siihen että toyotan keskimääräiset ajokilometrimäärät on niin pienet ettei vikoja ehdi paljoa tulla ennenkuin auto on mädäntynyt paalauskuntoon. Ajo-ominaisuuksien perusteella toki ei mikään ihme ettei kilometrejä juuri kerrykään. Esimerkiksi ruotsalaisten katsastustutkimus jossa 8-vuotiaista volvoista hylättiin puolet, corollasta joku murto-osa. Volvoilla ajettu keskimäärin 350 tkm, toyotalla reilu 100 tkm.

Äänestä
  • Volvon mallit Corollan kilpailijoita?????

    PS. Mistään et löydä faktatietoa, (paitsi AKE:lta, mutta niitä ei julkaista enää) että Corolla-luokan autoista juuri Corollalla ajettaisiin vähemmän kuin muilla

    Äänestä

  • old_profile_18714 kirjoitti:

    Volvon mallit Corollan kilpailijoita?????

    PS. Mistään et löydä faktatietoa, (paitsi AKE:lta, mutta niitä ei julkaista enää) että Corolla-luokan autoista juuri Corollalla ajettaisiin vähemmän kuin muilla

    Ei ehkä ihan virallisia tilastoja, mutta kun laittaa esim. autotalli.comiin tai vastaaviin tietyin parametrein hakuja, niin voi todellakin huomata sen, että Corollalla ajetaan SELVÄSTI vähemmän kuin esim. eurooppalaisilla. Almera painii Corollan kanssa samassa sarjassa. Eurooppalainen ostetaan ajoon, Toyota enimmäkseen korteelipyöritykseen.

    Äänestä

  • Tercel-Tero kirjoitti:

    ...viimeksi kun laitoin autotalli.comiin hakua, niin yllätten minun autoni Ave 2.0TD voitti tämän "myytin" (silloin 406Hdi:tä vastaan) .........

    Äänestä

  • Tercel-Tero kirjoitti:

    Ei ehkä ihan virallisia tilastoja, mutta kun laittaa esim. autotalli.comiin tai vastaaviin tietyin parametrein hakuja, niin voi todellakin huomata sen, että Corollalla ajetaan SELVÄSTI vähemmän kuin esim. eurooppalaisilla. Almera painii Corollan kanssa samassa sarjassa. Eurooppalainen ostetaan ajoon, Toyota enimmäkseen korteelipyöritykseen.

    Eli täyttä paskapuhettahan tuo jälleen on kuten jokainen täysijärkinen tietääkin. Tässä Ruotsin katsastustilasto josta jopa sinä täytenä tollona voit asian tarkistaa:
    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/8 vuotta vanhat autot/1135219603631
    Pari esim.
    Corolla 111510 km
    Corolla farm. 151630 km
    Astra 105540 km
    Astra farm. 138590 km
    Escort 110260 km
    Escort farm. 137970 km

    Äänestä

  • Tehdäänpäs heti kärkeen selvä ero erilaisten vikojen kesken. Katsastuksessa diagnosoidaan vikoja mitkä vaikuttavat liikenneturvallisuuteen. Useimmiten nuo liittyvät siis jarruihin, ohjaukseen, alustaan tai valoihin. Näissä Tojota on yleensä vahvoilla.

    Se mistä tällä palstalla yleensä vinkutaan (kuten itsekin tuossa facelift säikeessä alempana) ovat viat mitkä ovat kiusallisia mutta eivät vaikuta auton käyttämiseen kuluvälineenä liikenteessä. Tällaisia ovat vaikkapa helinä-narina, ilmastoinnin automatiikan epämääräisyys, ohjaustuntuma, penkinlämmittimien hajoaminen.

    Molemmat osa-alueet ovat vikoja mutta hyvin erilaisia. Ensimmäiset yleensä pahoja ja kalliita ja jälkimmäiset kiusallisia mutta edullisia... no useita niistä ei edes voi korjata/parantaa.

    Äänestä

  • 2.4 STW kirjoitti:

    Tehdäänpäs heti kärkeen selvä ero erilaisten vikojen kesken. Katsastuksessa diagnosoidaan vikoja mitkä vaikuttavat liikenneturvallisuuteen. Useimmiten nuo liittyvät siis jarruihin, ohjaukseen, alustaan tai valoihin. Näissä Tojota on yleensä vahvoilla.

    Se mistä tällä palstalla yleensä vinkutaan (kuten itsekin tuossa facelift säikeessä alempana) ovat viat mitkä ovat kiusallisia mutta eivät vaikuta auton käyttämiseen kuluvälineenä liikenteessä. Tällaisia ovat vaikkapa helinä-narina, ilmastoinnin automatiikan epämääräisyys, ohjaustuntuma, penkinlämmittimien hajoaminen.

    Molemmat osa-alueet ovat vikoja mutta hyvin erilaisia. Ensimmäiset yleensä pahoja ja kalliita ja jälkimmäiset kiusallisia mutta edullisia... no useita niistä ei edes voi korjata/parantaa.

    Eli esim. tuo alkuperäisen jutun tuulilasin pyyhkijän moottori kuuluu kiusallisiin, mutta ei auton käyttämiseen vaikuttaviin vikoihin, koska vingutaan tällä palstalla ja ei ole katsastuksessa havaittu?

    Äänestä

  • faktaa! kirjoitti:

    Eli täyttä paskapuhettahan tuo jälleen on kuten jokainen täysijärkinen tietääkin. Tässä Ruotsin katsastustilasto josta jopa sinä täytenä tollona voit asian tarkistaa:
    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/8 vuotta vanhat autot/1135219603631
    Pari esim.
    Corolla 111510 km
    Corolla farm. 151630 km
    Astra 105540 km
    Astra farm. 138590 km
    Escort 110260 km
    Escort farm. 137970 km

    kyllä noissa väitteissä on vähän totuuspohjaa. Ei ole kovin pitkä aika kun tuulilasissa julkaistiin tutkimus missä oli kilometrit otettu huomioon. Toyota ei ollut muistaakseni kymmennen parhaan joukossa ja aika moni euro meni mm. peugeot. Itse ajan D4Davea taksissa ja kyllä ne ooppelit ja tojot nopeiten vaihtoon menee. Muita japseja ei tosin edes ilmesty taksitolpalle :) ps. itsellä myös seuraava auto on ave niin ei se ihan hanurista ole;)

    Äänestä

  • vvti -01 kirjoitti:

    Tuossahan ne kilometrit on aivan tarkasti kerrottu.

    Äänestä

  • "vika" kirjoitti:

    Eli esim. tuo alkuperäisen jutun tuulilasin pyyhkijän moottori kuuluu kiusallisiin, mutta ei auton käyttämiseen vaikuttaviin vikoihin, koska vingutaan tällä palstalla ja ei ole katsastuksessa havaittu?

    Ymmärsit varsin hyvin mitä kirjoitin. On aivan eri asia kun liikennturvallisuuteen vaikuttava komponentti leviää (kuten lasin pyyhin) kuin natina kojelaudasta.
    Natinat eivät näy katsastustilastoissa.

    keskimäärin Tojoista leviää vähemmän noita krittiisiä osia mutta se ei tarkoita, etteikö Tojon laatu olisi silti vain keskinkertaista kun mukaan lasketaan myös "kiusalliset" asiat.
    Tojo on vain hoitanut isojen kriittisten komponenttien mitoituksen ja laatukontrollin paremmin mikä on hienoa mutta ikävä kyllä on paljon asioita mitkä on päin h...iä.
    Suuri osa käyttäjistä, erityisesti käytettyjen ostajat eivät välitä natinoista tai ohjaustunnosta ym.. kunhan autoon ei tulee mitään isoa odottamatonta kriittisiiin komponentteihin. Maine ympäri maailmaaperustuu juuri tähän.

    Ihme juttu että olen onnistunt saamaan jo toisen uusikoppasen Aven ilman nitinää ja kitinää vaikka on jo 50000km mittarissa. Ja kun tätä palstaa lukee niin ei ole oikeastaan yhtään hyvää asiaa Avessa, ja kuitenkin se myy hyvin. jos olette noin tyytymättömiä niin vaihtakaa hyvät ihmiset toiseen merkkiin.

    Äänestä

  • ave sol kirjoitti:

    No huonot asiat tietysti nousevat esiin mutta on tuossa uudessa Avessa paljon hyvääkin.
    Itse olen arvostanut näitä asioita.

    1. Sisustan estetiikka hakee edelleen tasoistaan tuossa hintaluokassa.
    2. Kun asetuksen on kohdallaan, ajettavuus ei ole ollenkaan hassumpi. Se ei ehkä innosta koheltamiseen mutta minusta se on ollut ihan ok ja parempi kuin monissa muissa mitä olen kokeillut.
    3. radion ääni on erittäin hyvä. Siinä on sellasita peruspuhtautta keskiäänialueella mikä on kaiken a ja o.
    4. Varuste-hintasuhde on 2.4 malleissa kertakaikkiaan lyömätön. Kannattaa huomioida, että lisävarusteista ei käytetyssä kukaan hyvitä juuri mitään.
    5. Tojojen tapaan perusluotettavuudessa ei varmasti ole ongelmia.
    6. Hallintalaitteiden (kytkimet ym.) tuntuma on erittäin hyvä. Se on sopivasti jämäkkä mutta silti sopivan kevyt.
    7. Mittariston ja muiden instrumenttien luettavuus on erittäin hyvä.
    8. Melu ei vaihtele kovin paljoa eri tien pinnoilla.
    9. Farkussa olevalle irroitettavalle "takasillalle" on oma lokero mikä puuttuu mm. uusimmasta Passatistakin.
    10. turvaverho on vakiona.
    11. heikohkosta äärisuorituskyvystä huolimatta 2.4 koneinen on normaalisti mukavan puhdikas vaivattomalla tavalla (kuten dieselit). kierrokset ei nouse edes 4t asti vaikka edetään keskimäärin ripeään tahtiin.
    12. Öljyjä ei tarvitse seurailla, ne vaihdetaan ei lisätä. Vain lasinpesunestettä lisätään.
    jne...

    Joissakin muissa malleissa löytyy samat asiat mutta ei samassa paketissa. Jos natina-asiat ja kulutus olisivat paremmin kunnossa (ja ehkä laatikon ja koneen yhteistoiminta), auto olisi edelleen paras vekotin ja varmaan vaihtaisin face-liftattuun ensi vuoden keväällä.

    Jos hakee 1.8-2.0 koneista ja saa yksilön mikä ei natise, on todennäköisesti löytänyt yhden markkinoiden parhaista autoista.

    2.4 suunnitteluvirheet ja huono tuuri ratkaisevat minun seuraavan valinnan.

    Äänestä

  • arvailla? kirjoitti:

    Tuossahan ne kilometrit on aivan tarkasti kerrottu.

    nyt vertailko bensacorollaa diesel volvoon, vaan ennemmin diesel avensista, diesel volvoon, yleensäkkää pikku bensoilla ei ajeta kovinkaan paljoa ei edes volvolla.

    Äänestä

  • arvailla? kirjoitti:

    Tuossahan ne kilometrit on aivan tarkasti kerrottu.

    Toyota Picnic 2,6 190770km

    Volkswagen Passat 31,2 142100km
    Volvo V40 22,5 156480km
    Volvo S70 26,0 152360km
    Mercedes-Benz S-sarja 26,5 134750km
    Audi A6 24,5 161100km
    Volvo V90 22,8 161650km
    BMW 7-serien 18,2 138910km
    Volvo 940 GL Kombi 19,8 180940km

    8-vuotta vanhoja autoja, bensavehkeitä
    Auto - hylkäysprosentti - Keskim.ajetut kilometrit

    Äänestä

  • toyisti kirjoitti:

    tyrehtyy kun heittää vähän facktaa peliin.

    Äänestä

  • toyisti kirjoitti:

    tyrehtyy kun heittää vähän facktaa peliin.

    ...olen huomannut, että paskan puhujat erottaa ainakin siitä, että juttu loppuu samana päivänä ja varsinkin alakynteen joutuminen on tehokasta.

    Muutaman päivän päästä samasta asiasta on uusi aloitus ja taas keskustelu käy "kuumana" Jiihaa!

    Ei ihme, että palstalta ei saa vastauksia asiallisiin kysymyksiin tai keskustelun aloituksin, kun ne katoavat niin nopeasti pois etusivulta, kun näitä saman paskan topiceja avetaan puoli tusinaa päivässä. (Paljon enemmänkin olisi, ilman moderaattoria)

    Äänestä

  • ave sol kirjoitti:

    Ihme juttu että olen onnistunt saamaan jo toisen uusikoppasen Aven ilman nitinää ja kitinää vaikka on jo 50000km mittarissa. Ja kun tätä palstaa lukee niin ei ole oikeastaan yhtään hyvää asiaa Avessa, ja kuitenkin se myy hyvin. jos olette noin tyytymättömiä niin vaihtakaa hyvät ihmiset toiseen merkkiin.

    sen verran tulee mulle vuodessa. Ja ilman vikoja toistaiseksi. Ja merkki EI ole japanilainen.

    Äänestä

vm. -01 etupään tärinää ei saatu koskaan kuntoon. Kytkin hajosi myös. Viihtyi pajalla mainiosti muiden vikojen takia myös. Hermo loppui, onneksi ei ollut oma auto.

Äänestä
  • Minulla 8v Avessani kytkin on natissut lähes takuun loppumisesta saakka, mutta kertovat aina huollossa ominaisuudeksi ja ettei kytkintä kannata vaihtaa ellei natina kyllästytä. Kytkin todellakin pitää ja irroittaa hyvin, enkä ole luistattanut kytkintä pilalle.

    Kyllästyitkö natinaan vai hajosiko kytkin? Mitkä olivat oireet?

    Äänestä

  • natisee kirjoitti:

    Minulla 8v Avessani kytkin on natissut lähes takuun loppumisesta saakka, mutta kertovat aina huollossa ominaisuudeksi ja ettei kytkintä kannata vaihtaa ellei natina kyllästytä. Kytkin todellakin pitää ja irroittaa hyvin, enkä ole luistattanut kytkintä pilalle.

    Kyllästyitkö natinaan vai hajosiko kytkin? Mitkä olivat oireet?

    Munkin auton kytkin natissut jo huntin verran. Natinasta huolimatta se toimii hyvin. Eli ei tuo sivuääni olekkaan niin vaarallinen kuin jotkut luulevat. Mutta kyllä se joskus harmittaa ja antaa aven laadusta hivenen epäilyttävän kuvan. Edellisessä Carinassa vastaavia ääniä ei ollut.

    Äänestä

Moi! Mulla ollu 2 Carinaa ja 2 Avensista, joista nyt alla -95 Carina ja -01 Avensis 1,6 stw. On ollu jonki verrab Avensiksis vikoja mm jarrut täristäny vars. siinä -98:ssa ja siitä meni puola kesken ajon ja auto jäi tielle. Tästä uudemmasta Avesta meni sit ilmamäärämittari ja veto loppui. Lisäks jostain saumasta lähti koneesta tiivistemassan palanen öljykiertoon ja meni jakoketjun kiristimeen ja tukki sen ja avattava oli. Että on ollu vikojaki mut sanon vaan et jos kuuntelee/katselee isoja eurooppalaisia ni kyl niissäki murheita on. Mul on seuraavaki auto Toyota ja todnäk just uudempikorinen Avensis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt kirjoitti:

Toyotan laatu?

Ostin puoli vuotta sitten 3 vuotta vanhan avensiksen 2 litran koneella ja kilometrejä n.80000km. Aina kun olen saanut edellisen vian korjattua löytyy kohta uusi. Ajattelin avensista ostaessa, että nyt minulla on käsissäni auto jossa ei ole vikoja ja katin kontit. Ihan samanlainen vikapesä kuin ranskalaiset. Viimeinen murhe oli kun toissapäivänä meni tuulilasinpyyhkijöiden moottori rikki, ei ole mukava ajella ilman pyyhkijöitä tuolla pölyssä tai vesisateessa. Onkohan myös tojotan laatu rapisemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu