Mittee mieltä

työ ootta hämähäkeistä?
10916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Varsinnii veärin paäen

Äänestä

Hämähäkeillä on oma tehtävänsä luonnon kiertokulussa, uskoisin.
Ennen lapsena ollessani aikuiset varottelivat, ettei hämähäkkiä saa tappaa, koska siitä seuraa jotain hyvin pahaa; siis taikauskoa liittyy näihin eläimiin myös.

En pelkää oikeastaan paljon mitään, mutta hämähäkkejä ja käärmeitä inhoan jostain syystä. Käteeni en hämähäkkiä ottaisi, mutta annan elää ellei tule kotiini asumaan!

Äänestä

tulee kai ensimmäiseksi mieleeni. Erityisen upeita ovat hämähäkinseitit aamukasteessa tai sateen jälkeen pienine vesipisaroineen.

Äänestä

Yli kaksikymmentä vuotta sitten muutimme
uuteen kaksikerroksiseen rivitaloasuntoon.
Alakerta on ihan maan tasalla ja varsinkin alkuvuosina pieniä mustia hämähäkkejä ilmestyi sinne kuin tyhjästä. Tuntui, että jouduin jatkuvasti pyydystämään niitä. Enimmäkseen lattioilta, mutta kyllä niitä vilisti seinilläkin.
En tänä päivänäkään tiedä mistä niitä tulee. Takapihalla niitä kylläkin näkyy ja sinne on tietysti ovi, mutta se ei ole ainoa selitys.
Vuosien mittaan olen saanut ne melkein hävitetyksi. Kuitenkin muutama ilta sitten minulle tuli todella kiire hakea paperia, kun näin pienen mustan otuksen vilistävän sängyssä tyynyllä. En nimittäin pysty ottamaan niitä kiinni paljain käsin.
Tänä päivänä se ei kuitenkaan ole enää mikään ongelma, mutta alkuaikoina menin itsekin "pitkin seiniä", yrittäessäni saada niitä kiinni.

Äänestä
  • hämähäkkejä asunnossa enkä tapa niitä. Sen verran olen taikauskoinen että anna elää. Viime talvena oli muurahaisia tulivat jo joulun aikaan. Oisinehan muuten menneet ne muuraiset mutta kun tuuppaantuivat yöpaijan sissään rintavarustuksia puremaan. Onneksi taas hävisivät.

    Äänestä

  • rallityttö60 kirjoitti:

    hämähäkkejä asunnossa enkä tapa niitä. Sen verran olen taikauskoinen että anna elää. Viime talvena oli muurahaisia tulivat jo joulun aikaan. Oisinehan muuten menneet ne muuraiset mutta kun tuuppaantuivat yöpaijan sissään rintavarustuksia puremaan. Onneksi taas hävisivät.

    Meillä on pitkäkoipisia hämähäkkejä seitteineen avokuistien seinät ja kaiteet ym. vastaavat paikat täynnä. Hävitän kyllä seitit, mutta en hämähäkkejä.

    Nämä meidän kaupunkihämähäkkimme ovat erilaisia. Ne ovat lyhytkoipisia, melko pieniä ja pulleahkoja. En edes ole huomannut, että hämähäkinseittejä olisi mihinkän ilmestynyt, mutta kyllä ne hämähäkkejä ovat.
    Ja tiedätkös, me asuisimme hämähäkkiterraariossa, jos en olisi niitä hävittänyt.

    Meillä on muuten omituinen 5:n perheen rivitalo, kun kenelläkän muulla ei ole hämähäkkejä, mutta toisessa päässä on ollut todellinen riesä toisinaan muurahaisista, joita meillä ei ole koskaan ollut.

    Äänestä

  • ulkona hämähäkkejä tapa kirjoitti:

    Meillä on pitkäkoipisia hämähäkkejä seitteineen avokuistien seinät ja kaiteet ym. vastaavat paikat täynnä. Hävitän kyllä seitit, mutta en hämähäkkejä.

    Nämä meidän kaupunkihämähäkkimme ovat erilaisia. Ne ovat lyhytkoipisia, melko pieniä ja pulleahkoja. En edes ole huomannut, että hämähäkinseittejä olisi mihinkän ilmestynyt, mutta kyllä ne hämähäkkejä ovat.
    Ja tiedätkös, me asuisimme hämähäkkiterraariossa, jos en olisi niitä hävittänyt.

    Meillä on muuten omituinen 5:n perheen rivitalo, kun kenelläkän muulla ei ole hämähäkkejä, mutta toisessa päässä on ollut todellinen riesä toisinaan muurahaisista, joita meillä ei ole koskaan ollut.

    meidänkään taloyhtiössä muilla muurahaisia kuin minun asunnossani. Pääty asunto, liekö joku lämpökanaali nurkan takana kun talvella tulevat sisälle. Eivät ole sokerimuurahaisia kun eivät ruokakaapiin mene. Yhtenä vuona eivät tulleet nyt taas tänä talvena ihan ristiksi asti. Pesä pitäisi saada hävittää.

    Äänestä

mie oon sitä mielt jotta ei muuta kuin melaa mekkoon.

Äänestä
  • Täysin oikein omaksuttu freudilainen vastaus, joka viittaa hämähäkin symboliikkaan. Mela taas symboloi samaa asiaa kuin käärme.

    En erityisemmin pidä hämähäkeistä kodissani, mutta en saa niistä mitään kylmiä väreitäkään. En pidä muistakaan ötököistä kodissani. Jos kodissani olisi hämähäkkejä, niin sehän tietää, että niille olisi myös ruokaa.

    Sitävastoin kyllä ihailen hämähäkkien taitavaa verkonkutomista. Ja verkkojen kauneutta kasteisena aamuna metsässä. - Hämähäkkien seitin vahvuutta on tutkittu vaikka kuinka kauan, mutta vieläkään ei pystytä valmistamaan mitään yhtä ohutta ja vahvaa kuitua keinotekoisesti.

    Lapsuudestani muistan tapauksen, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni. Olin alakoulun ensimmäisellä luokalla. Eräs luokkani tyttö pyydysti pitkäjalkaisen hämähäkin. (En muista millä nimellä niitä nimitetään.) Tyttö repi hämähäkkiparalta kaikki jalat irti. Minusta se oli aivan tyrmistyttävää. Sellainen ei olisi ikinä juolahtanut mieleenikään, enkä ole nähnyt kenenkään muun tekevän sellaista.

    Äänestä

sillä on semmonen viilee puraisu ja tuntuu kivalta kun myrkky virtaa suoneen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rallityttö60 kirjoitti:

työ ootta hämähäkeistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu