Tulee huono

Täällä näitä juttuja lukiessa tulee todella huono kuva suomalaisista nuorista. Kun on päästy johonkin kouluun, ollaan erittäin vakuuttuneita omasta erinomaisuudesta vain siksi, kun on joku tutkinto tulossa. Ei nyt mikään aivoton perseennuolija tarvitse olla, mutta mihin on kadonnut nöyryys? Koko elämä on oppimista, ihminen, joka on mielestään valmis tutkintonsa perusteella, ei ole kypsä työelämään.
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

edellytys. Pystyykö ihminen ottamaan vastaan kritiikkiä, aidosti myöntämään erehdyksensä ja yrittämään parhaansa mukaan korjata virheensä. Kaikilla, korkeissa asemissakaan olevilla, ihmisillä ei ole nöyryyttä. Sitäkin enemmän on kykyä ja halua herjanheittoon ja muuhun epäolennaiseen.

Äänestä
  • Ilman nöyryyttä ei ole kykyä oppia.

    Äänestä

Opiskelen luokanopettajaksi ja valmistun piakkoin mutten kuitenkaan katso olevani valmis opettaja: työ tekijää opettaa! Olen ihan varma siitä että vanhemmat kollegat ja varsinkin lapset opettavat minulle sen tärkeimmän työstäni. Varmasti monta kertaa tulen seisomaan sormi suussa ja improvisoimaan laajemman kaaren kautta ennen kuin voin sanoa osaavani tämän ammatin. Oppia ikä kaikki..

Vaikka opiskelujen varrella olisi ollut kuinka paljon työharjoittelua, ei se ole sama asia kuin oikea työelämä, kuten monet tuntuvat luulevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuva suomalaisista kirjoitti:

Täällä näitä juttuja lukiessa tulee todella huono kuva suomalaisista nuorista. Kun on päästy johonkin kouluun, ollaan erittäin vakuuttuneita omasta erinomaisuudesta vain siksi, kun on joku tutkinto tulossa. Ei nyt mikään aivoton perseennuolija tarvitse olla, mutta mihin on kadonnut nöyryys? Koko elämä on oppimista, ihminen, joka on mielestään valmis tutkintonsa perusteella, ei ole kypsä työelämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu