Elämän juna.

Tässä näin aamusella,
unen pöpperöisenä herään.

Katson ulos ikkunasta,
elämäni junasta.

Kaunista,niin kaunista,
luonto ,se ainaski kukoistaa.

Missähän sitä nyt oikein ollaan?
Matkustajia ainaskii on paljon.

Tietääköhän meistä kukaa,
millä asemalla pois pitäs jäädä?

Tämä juna se kummallinen,,
sen vauhti niin arvaamaton?

Välillä tuntuu,
ei liiku mihinkää?

Hetkessä riehaantuu,
kovaan menoon.

Ei pysähdy,
pois kyytiltä ,ei pääse kukaa.

Kiskot kirskuu,
junassa on tunnelmaa,
puheen porinaa.

Hymy salaperäinen ,
sieltä jostain tietä raivaa?

Unisiin silmiin tähtää,
ripset ,johan värähtää.

Hymyasemallakos ollaan?
Tässähän ihan romanttiselle
asemalle tullaan?

Askelia ottaa,
kohti tulee,silmiin katsoo?

Vastakkaiselle penkille painaa,
hymyillään,sanoille tietä raivaa.

Mies,kun on mies,suunsa avaa,
mukavasti rupattelemaan alkaa.

Katseella yhtaikaa puhutaan,
katsellaan päästä ,varpaisiin.

Isot känsäset miehen kädet,
mää ainaskii uppoan niihin.

Sujautan käteni peppuni alle,
levottomaksi jo tulevat niin.

Juna se menee vinhaa vauhtia.
Johan kysellään,minne on matka?

Katsotaan silmin syvään,
ei sanota mitää.

Toive,unelma molemmissa asuu?

Jos löytäs onnelaan,
siinä kohtaa junasta
alas laskeutuis?

Saas nähdä ,tuleeko sitä asemaa?
Vaii,jatkuuko tämä meno?

Elämän junan?