Digi-Lätkä YLE:ssä

Suomenkielisten televisio-ohjelmat kyllä tekevät kiltisti tilaa lätkälle, mutta eihän nyt sentään herrasväen mitättömien katsojamäärien ikioma FST.

Eihän se nyt käy päinsä. Tehkööt alempiarvoisten suomenkielisten alempiarvoiset ohjelmat tilaa kiekolle.
8683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuskin FST näkyy niin monella kuin suomenkieliset kanavat.

Äänestä
  • Kukahan on ollut niin fiksu että on keksinyt että FST:n TÄYTYY surffailla edes takaisin YLE1:n ja YLE2:n välillä.

    Eihän se voi olla kuin kiusan tekoa. Onneksi on kauko-ohjain.

    Miksi muuten FST:llä on oma digi-FST -kanavansa, kun se kuitenkin valtaa jatkuvasti lisää YLE:n analogista aikaa???

    Äänestä

  • kaksikielinen kirjoitti:

    Kukahan on ollut niin fiksu että on keksinyt että FST:n TÄYTYY surffailla edes takaisin YLE1:n ja YLE2:n välillä.

    Eihän se voi olla kuin kiusan tekoa. Onneksi on kauko-ohjain.

    Miksi muuten FST:llä on oma digi-FST -kanavansa, kun se kuitenkin valtaa jatkuvasti lisää YLE:n analogista aikaa???

    On varsin luonnollista, että FST:n ohjelmia esitetään myös TV1:n ja TV2:n puolella niin kauan kuin analogipuoli on käytössä. Kaikilla ruotsinkielisillä(kään) kun ei digiboskia ole.

    Kun siirrytään puhtaaseen digiin, voidaan FST:n ohjelmat siirtää kokonaisuudessaan omalle kanavalleen. Tapahtuuko näin, on sitten toinen juttu.

    On pelkästään nurkkakuntaisuuden ja kireäpipoisuuden ilmenemistä tuo joidenkin pakonomainen ruotsinkielenvastaisuus. Ei niitä ohjelmia ole kenenkään pakko katsoa. Televisiota yleensäkään ei ole pakko katsoa. Toisaalta FST:n ohjelmat eivät suinkaan ole huonoja, ja onhan niissä yleensä tekstityskin - ainakin FST:n digikanavalla. Jos ruotsin kielinen puhe häiritsee, voi äänen mykistää.

    Väitänpä, että TV:stä tulee enemmän englannin- kuin ruotsinkielistä ohjelmaa. Miksei kukaan urputa siitä ja vaadi sitä pois niin YLE:n kuin MTV3:n ja Nelosen kanaviltakin?

    Ai niin, olen itse ihan täysin suomenkielinen.

    Äänestä

  • Tässä(kin) keskustelussa kirjoitti:

    *On varsin luonnollista, että FST:n ohjelmia esitetään myös TV1:n ja TV2:n puolella niin kauan kuin analogipuoli on käytössä. Kaikilla ruotsinkielisillä(kään) kun ei digiboskia ole.*

    Nerokkuus FST:n kanavasurffailusssa piilee siinä, että näin FST saa "vahingossa" katsojia, jotka "joutuvat" katsomaan muutaman minuutin sitä, kunnes vaihtavat kanavaa.

    YLE:n tietojen mukaan FST:tä katsotaan keskimäärin 2,5 minuuttia (siis todella minuuttia) illassa.

    Äänestä

Eiköhän ylempiarvoinen kanava ole se jolla kiekkoa näytetään, se kun sattuu yleisöä kiinnostamaan. Annetaan muutaman kymmenen ruotsinkielisen pitää surkea tarjontansa joka ei kiinnosta ketään.

Äänestä

kaikki suomen ruotsalaiset voitaisiin nyt pakottaa ostamaan digi-tv, jos haluavat katsoa fst ohjelmia. koskahan melkein koko suomi alkaa olla jo digioitu... ja pitäähän niitten kuitenkin ostaa se boxi eikö nyt olisi aika...

Äänestä
  • Ongelma ei ratkea pelkällä digiboksilla, koska suomenruotsalaiset eivät katso Suomen ruotsinkielisiä lähetyksiä vaan Riikinruotsin ohjelmia.

    FST:n lähetykset on tarkoitettu lähinnä suomenkielisiä varten, jotta he ymmärtäisivät, että Suomi on "kaksikielinen" valtio, kun Suomen mantereella asuu 4,9% ruotsinkielisiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

FST porskuttaa kirjoitti:

Suomenkielisten televisio-ohjelmat kyllä tekevät kiltisti tilaa lätkälle, mutta eihän nyt sentään herrasväen mitättömien katsojamäärien ikioma FST.

Eihän se nyt käy päinsä. Tehkööt alempiarvoisten suomenkielisten alempiarvoiset ohjelmat tilaa kiekolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu