Asennemuutosta terveydenhoitoon kaipaa terveyskeskusten henkilökunnat. Oikeilla jäljillä olette!
Tämä kainuun malli mahdollistaa myöskin sen ettei ole olemassa johonkin terveyskeskukseen sidottua hoitohenkilön tai lääkärin virkaa, on vain KAINUUN MAAKUNNAN LÄÄKÄREITÄ jne.. Entä sitten. Jos kerran tehokkuutta ja kapasiteetin tarkkaa hyödyntämistä tosissaan halutaan niin myös Lääkärit pantaisiin kiertämään tarpeen mukaan ja siinä sivussa myös hoitohenkilötkin kun siellä kerran on asenteet kunnossa. Ongelma poistuisi myös Ristijärveltä lääkäripulassa kun hoitohenkilökunta vastaisi koko alueen täydellisestä palvelusta.
Tässäpä on Tuomo Pääkköselle kehitys visiota valmiiksi.
Terveyspalvelut/ Kainuun Malli
33
2592
Vastaukset
- Yksi maakunnan työntekijä
Työsopimuksessani lukee HYVIN TARKKAAN mikä on työpaikkani. Silloin kun tuo sijoituspaikka on kirjattu allekirjoittamaani työsopimukseen niin silloin EI voi kukaan pakottaa omalla kustannuksella ja omalla ajalla ajelemaan töihin ympäri Kainuun tuppukyliä! Näin on luottamusmiehen ohje. Joten niin suurta summaa ei työnantaja pysty minulle tarjoamaan, että Ristijärvelle lähtisin!
- Välikäsi
En tiedä oletko hoitohenkilöstöön kuuluva, mutta kovin lyhyt oli tie asennemuutoksesta muutosvastarintaan.
Ei ole mitään kummallista siinä että kun työn antaja vaihtuu niin vaihtuu myös työsopimuksesikin. Tämä on yleinen käytäntö työmarkkinoilla.Uusiin sopimuksiin tulisi kuitenkin tämä kainuunmallin toteutus huomioida. Sanotaanko niin että perästä kuuluu sanoi jne...
Matkakulusi korvattaisiin asianmukaisesti sen tiedät varmaan muutoinkin. Jos Ristijärvi on mielestäsi tuppukylä niin eipä sillä mielipiteelläsi niin suurta merkitystä ole kokonaisuuden kannalta.
Mitä rahakasoihin tulee olet ostettavissa siinä missä muutkin enemmän itsestään luulevat. - ne entiset
Jos noin on, niin ne entiset virat pitäis lakkauttaa, ja panna kaikki uudelleen hakuun.
Siinäpä sitten hakisitte omia töitänne uudelleen, mutta asemapaikka olisi uudelleen kirjoitetussa työsopimuksessa KAINUU :) - nähdä
Välikäsi kirjoitti:
En tiedä oletko hoitohenkilöstöön kuuluva, mutta kovin lyhyt oli tie asennemuutoksesta muutosvastarintaan.
Ei ole mitään kummallista siinä että kun työn antaja vaihtuu niin vaihtuu myös työsopimuksesikin. Tämä on yleinen käytäntö työmarkkinoilla.Uusiin sopimuksiin tulisi kuitenkin tämä kainuunmallin toteutus huomioida. Sanotaanko niin että perästä kuuluu sanoi jne...
Matkakulusi korvattaisiin asianmukaisesti sen tiedät varmaan muutoinkin. Jos Ristijärvi on mielestäsi tuppukylä niin eipä sillä mielipiteelläsi niin suurta merkitystä ole kokonaisuuden kannalta.
Mitä rahakasoihin tulee olet ostettavissa siinä missä muutkin enemmän itsestään luulevat.millä mielellä itse ajelisit tie sonnalla aamuin illoin 50-100 km suuntaansa ja työpäiväsi pituus jatkuisi 1-2.5 tuntia. Yhtään ylimääräistä rahaa et saisi vaan palkka pysyisi ennallaan. Ja hei: KAIKKIA KILOMETREJÄ EI KORVATTAISI!!!!!! Tämä meille työntekijöille on sanottu ja työmatkat EIVÄT OLE TYÖAIKAA joten omalla ajalla ejelisit pitkin Kainuun korpia! JA VIELÄ: MEIDÄN TYÖSOPIMUKSIAMME EI LAKKAUTETETA EIKÄ JOUDUTA HAKEMAAN TYÖPAIKKOJAMME UUDELLEEN, HARMITTAAKO? Joten lopettakaa tämä paskan jauhaminen, oma syynne kun asutte siellä korvessa, ei sitä tarvitse syyttömille kostaa!Kyllä meillä on työtä Kajaanissakin!
- tiedän asian
ne entiset kirjoitti:
Jos noin on, niin ne entiset virat pitäis lakkauttaa, ja panna kaikki uudelleen hakuun.
Siinäpä sitten hakisitte omia töitänne uudelleen, mutta asemapaikka olisi uudelleen kirjoitetussa työsopimuksessa KAINUU :)ettei olisi hakijoita sellaiseen työpaikkaan yhtään. Sehän se on lääkäritkin Kainuusta karkottanut kun pelkäävät, että joutuu ravaamaan kunnasta toiseen. Ei tänne kukaan hae töihin.
- Pureva potilas
nähdä kirjoitti:
millä mielellä itse ajelisit tie sonnalla aamuin illoin 50-100 km suuntaansa ja työpäiväsi pituus jatkuisi 1-2.5 tuntia. Yhtään ylimääräistä rahaa et saisi vaan palkka pysyisi ennallaan. Ja hei: KAIKKIA KILOMETREJÄ EI KORVATTAISI!!!!!! Tämä meille työntekijöille on sanottu ja työmatkat EIVÄT OLE TYÖAIKAA joten omalla ajalla ejelisit pitkin Kainuun korpia! JA VIELÄ: MEIDÄN TYÖSOPIMUKSIAMME EI LAKKAUTETETA EIKÄ JOUDUTA HAKEMAAN TYÖPAIKKOJAMME UUDELLEEN, HARMITTAAKO? Joten lopettakaa tämä paskan jauhaminen, oma syynne kun asutte siellä korvessa, ei sitä tarvitse syyttömille kostaa!Kyllä meillä on työtä Kajaanissakin!
Vai että korvessa asutaan!
No joo, siltä se kyllä pikkuhiljaa tuntuu, kun nyt sitten täältä keskeltä Kajaania joutuukin esim. Sotkamoon sairastamaan.
Minä olen aikoinani tehnyt tietoisesti valinnan muuttaa keskelle palveluja, ostin kämpän Kajaanin keskustasta reippaasti isommalla hinnalla kuin edes laitakaupungilta saatika korvesta.
Ja nyt sitten minua sairasta ruvetaankin ajeluttamaan ympäri Kainuuta minne sattuu, terveet lääkärit ne ei kyllä aja mihinkään.
Kuka tässä minulle kostaa? Hoitaisitte nyt sitten edes omat asukkaanne, kun ette muualle suostu kulkemaan.
PUREN, jos minut pikku terveyskeskuksiin yritätte siirtää. - Öhmanni
tiedän asian kirjoitti:
ettei olisi hakijoita sellaiseen työpaikkaan yhtään. Sehän se on lääkäritkin Kainuusta karkottanut kun pelkäävät, että joutuu ravaamaan kunnasta toiseen. Ei tänne kukaan hae töihin.
Kainuun maakunnan alueella on enemmän lääkäreitä kuin koskaan historiassa, he on vain osittain omissa BISNEKSISSÄ.Ei ole ongelmia sen suhteen.
Ongelma onkin siinä että sairaat ajelevat ympäri kainuuta kuumeisina ja terveet sinnittelee asemissaan.
On tainnut käydä niinkuin K-Kauppiaille Keskon kanssa että "yhteisvarasto" onkin nyt kauppiaan päällikkö. - ovat
Öhmanni kirjoitti:
Kainuun maakunnan alueella on enemmän lääkäreitä kuin koskaan historiassa, he on vain osittain omissa BISNEKSISSÄ.Ei ole ongelmia sen suhteen.
Ongelma onkin siinä että sairaat ajelevat ympäri kainuuta kuumeisina ja terveet sinnittelee asemissaan.
On tainnut käydä niinkuin K-Kauppiaille Keskon kanssa että "yhteisvarasto" onkin nyt kauppiaan päällikkö.täysin syyttömiä siihen, ettei tänne saada lääkäreitä. Miksi meitä tavallisia työntekijöitä pitäisi nyt rangaista? Ihan varmaa on, että joukkoirtisanoutumisia on täällä luvassa Oulun malliin, jos yritetään väksin henkilökuntaa olla siirtämässä johonkin. Kyllä voi hootajat nykyisin jo itse valita työpaikkansa, kusetuspaikkaan ei jää kukaan. Ja itsehän ne ristijärveläiset surkeuttaan narisivat TV-uutisissa, ei sinne todellakaan kukaan lähde töihín sellaisen valitusvirren jälkeen. Paltamolaiset ja ristijärveläiset voisivat mennä vähän itseensäkin; voisiko olla jotain syytä palvelujen käyttäjissäkin kun henkilökunta ei töissä pysy?
- Miesvanhus
nähdä kirjoitti:
millä mielellä itse ajelisit tie sonnalla aamuin illoin 50-100 km suuntaansa ja työpäiväsi pituus jatkuisi 1-2.5 tuntia. Yhtään ylimääräistä rahaa et saisi vaan palkka pysyisi ennallaan. Ja hei: KAIKKIA KILOMETREJÄ EI KORVATTAISI!!!!!! Tämä meille työntekijöille on sanottu ja työmatkat EIVÄT OLE TYÖAIKAA joten omalla ajalla ejelisit pitkin Kainuun korpia! JA VIELÄ: MEIDÄN TYÖSOPIMUKSIAMME EI LAKKAUTETETA EIKÄ JOUDUTA HAKEMAAN TYÖPAIKKOJAMME UUDELLEEN, HARMITTAAKO? Joten lopettakaa tämä paskan jauhaminen, oma syynne kun asutte siellä korvessa, ei sitä tarvitse syyttömille kostaa!Kyllä meillä on työtä Kajaanissakin!
Nimimerkki "olisipa kiva" ei näytä tietävän työelämän pelisäännöistä ja korvauksista mitään.
Parempi pitää mölyt mahassaan ja mennä nurkkaan häpeämään.
Tässä maakunnassa on paljon ihmisiä, jotka tahkoavat leivän perässä pidempiäkin matkoja. - pelisäännöt
Miesvanhus kirjoitti:
Nimimerkki "olisipa kiva" ei näytä tietävän työelämän pelisäännöistä ja korvauksista mitään.
Parempi pitää mölyt mahassaan ja mennä nurkkaan häpeämään.
Tässä maakunnassa on paljon ihmisiä, jotka tahkoavat leivän perässä pidempiäkin matkoja.tarkkaan läpikäyty työpaikalla. Älä "VANHUS" puutu tähän vaan pysy vaan eläkkeelläsi ja keskity nattuuttamaan kiikkustuoliasi!
- Joustamaton
ovat kirjoitti:
täysin syyttömiä siihen, ettei tänne saada lääkäreitä. Miksi meitä tavallisia työntekijöitä pitäisi nyt rangaista? Ihan varmaa on, että joukkoirtisanoutumisia on täällä luvassa Oulun malliin, jos yritetään väksin henkilökuntaa olla siirtämässä johonkin. Kyllä voi hootajat nykyisin jo itse valita työpaikkansa, kusetuspaikkaan ei jää kukaan. Ja itsehän ne ristijärveläiset surkeuttaan narisivat TV-uutisissa, ei sinne todellakaan kukaan lähde töihín sellaisen valitusvirren jälkeen. Paltamolaiset ja ristijärveläiset voisivat mennä vähän itseensäkin; voisiko olla jotain syytä palvelujen käyttäjissäkin kun henkilökunta ei töissä pysy?
Täytyy sanoa että kyllä on läpi joustamaton hoitojärjestelmä kainuun mallissa, jos yhtä lääkärin virkaa ei pystytä paikkaamaan tilapäisesti sisäisin omin lääkärivoimin.
Suosittelisin lukemaan Ristijärven kunnanjohtajan kainuun sanomissa olleen asiallisen kirjoituksen miten se TV-Ohjelma oikein muodostui. Taisi rupeliravattinen puhua sitä itseään.
Paltamossa ja Ristijärvellä ei ole surkeuttaan valittavia ihmisiä, vaan samoja palveluita perääviä niin kuin me muutkin. - Tyhmä!
Joustamaton kirjoitti:
Täytyy sanoa että kyllä on läpi joustamaton hoitojärjestelmä kainuun mallissa, jos yhtä lääkärin virkaa ei pystytä paikkaamaan tilapäisesti sisäisin omin lääkärivoimin.
Suosittelisin lukemaan Ristijärven kunnanjohtajan kainuun sanomissa olleen asiallisen kirjoituksen miten se TV-Ohjelma oikein muodostui. Taisi rupeliravattinen puhua sitä itseään.
Paltamossa ja Ristijärvellä ei ole surkeuttaan valittavia ihmisiä, vaan samoja palveluita perääviä niin kuin me muutkin.Sinäkö uskoit tämän Fredrikssonin selityksen ohjelman synnystä? Kyllä se kuule on niin, ettei Ristijärven tapaisesta takapajulasta olla ohjelmia tai haastatteluja tekemässä jos ei sieltä päin ole itse otettu yhteyttä!
- Öhmanni
Tyhmä! kirjoitti:
Sinäkö uskoit tämän Fredrikssonin selityksen ohjelman synnystä? Kyllä se kuule on niin, ettei Ristijärven tapaisesta takapajulasta olla ohjelmia tai haastatteluja tekemässä jos ei sieltä päin ole itse otettu yhteyttä!
On siinä jotain outoa että sektorin suurin päällikkö uhkaa julkisesti Ristijärveä pitkällä Lääkäri boikotilla.
Uskokoon kuka mihinkin minä Ritijärven Kunnan johtoon. - Ritijärvi sijaitsee?
Öhmanni kirjoitti:
On siinä jotain outoa että sektorin suurin päällikkö uhkaa julkisesti Ristijärveä pitkällä Lääkäri boikotilla.
Uskokoon kuka mihinkin minä Ritijärven Kunnan johtoon.?????
- käynyt
Ritijärvi sijaitsee? kirjoitti:
?????
Olisit edes läpäissyt kansakoulun,niin tietäisit.
- keneltä
käynyt kirjoitti:
Olisit edes läpäissyt kansakoulun,niin tietäisit.
hyvänsä stadilaiselta vaikkapa yliopistotasoiselta, niin ei harmainta aavistusta koko paikkakunnasta.
- semmoset
keneltä kirjoitti:
hyvänsä stadilaiselta vaikkapa yliopistotasoiselta, niin ei harmainta aavistusta koko paikkakunnasta.
Hoitaa meitä,jotka ei tiedä missä on maailman napa.
- läpäissyt
käynyt kirjoitti:
Olisit edes läpäissyt kansakoulun,niin tietäisit.
Kerrohan minulle tyhmälle, kouluja läpäisemättömälle "RITIJÄRVEN" sijainti!!!! Saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin jos sen osaat tehdä!
- mutta kysyn
Ritijärvi sijaitsee? kirjoitti:
?????
Eikö tämä ole Kajaani-palsta eikä mikään Ristijärvi-palsta?????
- Etkö älyä!
mutta kysyn kirjoitti:
Eikö tämä ole Kajaani-palsta eikä mikään Ristijärvi-palsta?????
Nythän onkin kyse RITIJÄRVESTÄ!
- Täyspelle
Ritijärvi sijaitsee? kirjoitti:
?????
Taas saatiin keskustelu ihan epäolennaisuuksiin.
Kirjoituslapsuksetko ovat ainoa asia, mitä tekstistä ymmärrät, sisältö on liian vaikea tajuttavaksesi?
No, jos sinulta kysyttäisiin, "haluatko kymenentuhatta euroa puhtana käten" , sanoisit, kai ettet ymmärrä kysymystä.
Ja niin käveli kysyjä euroinensa tiehensä... - jatkavat täällä
ne entiset kirjoitti:
Jos noin on, niin ne entiset virat pitäis lakkauttaa, ja panna kaikki uudelleen hakuun.
Siinäpä sitten hakisitte omia töitänne uudelleen, mutta asemapaikka olisi uudelleen kirjoitetussa työsopimuksessa KAINUU :)Edellinen sivuhaara on lukihäiriöitä kyttääville pikkusieluille.
Täälla voidaan taas jatkaa asiasta.
Mikäs lääkäreitten ei tarvitse liikkua Kainuun aluella mihinkään edes tilapäistä tarvetta paikkaamaan, mutta potilaitten pitää olla valmiita sightseeingajeluun ympäri Kainuun terveyskeskuksia, josko jostain vapaa paikka sattuisi löytymään? - Kajaanilainen
jatkavat täällä kirjoitti:
Edellinen sivuhaara on lukihäiriöitä kyttääville pikkusieluille.
Täälla voidaan taas jatkaa asiasta.
Mikäs lääkäreitten ei tarvitse liikkua Kainuun aluella mihinkään edes tilapäistä tarvetta paikkaamaan, mutta potilaitten pitää olla valmiita sightseeingajeluun ympäri Kainuun terveyskeskuksia, josko jostain vapaa paikka sattuisi löytymään?Lääkäreiden eikä muidenkaan maakunnan työntekijöiden ei ole pakko liikkua yhtään mihinkään. Jos yritetään pakottaa niin irtisanoutuvat ja uusia ei tilalle varmasti tule!Jotka ovat kajaanilaisia ja ovat aikoinaan Kajaaniin työsopimuksensa tehneet eivät pakolla täältä inahda mihinkään. Yrittäkääpäs vastaavanlaista ehdotusta UPM:n suuntaan!Sitä paitsi ei se mikään runsaudenpula ole lääkäreistä Kajaanissakaan, eioota tarjotaan todella usein kajaanilaisillekin joten turha vinkua pikkupaikkakuntalaistenkaan näiden palvelujen perään. Tuskin mitään erityskohtelua kajaanilaisiin nähden saatte.
- afe
että sinun omalla kustannuksella pitäisi Ristijärvellä käydä. Jotain 40 euroa reissu Ristijärvellä kilometrikorvauksena ja mahdollisesesti puolipäiväraha...siihenpähän ne kainuun rahat meneekin. Kuntayhtymän isännät näin kuluttaa rahaa ja syövät hienosti ilmaiseksi.
- afe
viestini sinulle
- !!!!
afe kirjoitti:
viestini sinulle
Luottamusmies on sanonut: EI puolipäivärahaa, kilometrikorvaus on jotain 40-50 senttiä/km ja suuntaansa matkasta vähennetään 5 km (siis yhteensä 10 km:ltä ei saa näitä kilometrikorvauksiakaan) ja TYÖMATKA ON OMAA AIKAA ELI TYÖPÄIVÄN PITUUS ALKAISI OLLA JO 10 TUNTIA! Ja ne kilometrikorvaukset kyllä nykybensan hinnoilla häipyvät savuna ilmaan. LÄHTISITKÖ NÄILLÄ EHDOILLA ITSE MIHINKÄÄN? Ole siis hyvä ja lopeta jankkaaminen heti alkuunsa ja tässä selkeät vastaukset teille muillekin, miksi Kajaanista ei tulle pikkupaikkakunnille töihin! Turha jatkaa tätä keskustelua enää.
- ====
!!!! kirjoitti:

täällä olis varmaan jotka lähtis mielellään,eikä ruikuttas niinkuin sinä .Kuljin Tampere- Helsinki väliä 5 vuotta ja työaika venyi 12 tuntisiksi eikä tullu kilometrikorvausta,mut nyt ollaan eläkkeellä et silleen.
- kyllä onnistuu
Kylläpä sitä ollaan juntturoita, kun on vakituiselle paikalle päässyt töihin. Palkka juoksee vaikkei tekemistä juuri tässä paikassa ole. Eipä sitä viitsitä työtä tehdä siellä missä sitä on. Kyllä monet työttömät joutuvat kiertämään ympäri Suomea tekemässä työpätkiä toimeentulonsa turvaksi. Kyllä olis aika laukkauttaa vakituiset virat ja tehdä kilpailutusta myös työntekijöiden suhteen.
- Miesvanhus 42-v
pelisäännöt kirjoitti:
tarkkaan läpikäyty työpaikalla. Älä "VANHUS" puutu tähän vaan pysy vaan eläkkeelläsi ja keskity nattuuttamaan kiikkustuoliasi!
Ja varmasti olet ollut ay-toiminnassa aktiivisesti 21 vuotta, kuten minä. Käynyt myös kaikki mahdolliset kurssit??
- paukut loppua
semmoset kirjoitti:
Hoitaa meitä,jotka ei tiedä missä on maailman napa.
Hoitohenkilöstöltä taisi keskustelun paukut loppua.
Tuolla edellä komensivat että "NYT PÄÄ KIINNI"
Serihvi on taas jostain syystä poistanut pitkät pötkät viestejä, sen myötä tämän herttaisen kielenkäytön. No ehkäpä se oli heidän "asialleen" eduksi.
Olisi kuitenkin ollut hyvä, että koko asenteeelisuus ja niiden joustamattomuus olisi pysynyt täällä edelleen keskustelijoiden luettavana. - viestiketjun
paukut loppua kirjoitti:
Hoitohenkilöstöltä taisi keskustelun paukut loppua.
Tuolla edellä komensivat että "NYT PÄÄ KIINNI"
Serihvi on taas jostain syystä poistanut pitkät pötkät viestejä, sen myötä tämän herttaisen kielenkäytön. No ehkäpä se oli heidän "asialleen" eduksi.
Olisi kuitenkin ollut hyvä, että koko asenteeelisuus ja niiden joustamattomuus olisi pysynyt täällä edelleen keskustelijoiden luettavana.Tämä edellein ei ollut vastaus kellekään.
Piti mennä tuonne aloimmaiseksi uudeksi kommentiksi
- Asennemuutosta
Ketju venyi, siirrytäänpäs uuteen aloitukseen ja palautetaanpas nyt mieliin, mitä tiistain Kainuun Sanomissa minulle aamutuimaan opetettiin.
Otsikko on:
"Hoitohenkilöstö kaipaa asennemuutosta potilaiden uuteen sijoitteluun"
(Huomasitko: HOITOHENKILÖSTÖ!)
Siis mitä? Keneltä sitä asennemuutosta kaivataan?
Jutun ensimmäinen lause selventää asian tyhjentävästi ja tylysti:
"Maakunnan terveyskeskussairaaloiden henkilökunnat kaipaavat kainuulaisilta asennemuutosta."
(Siis huomasitko taas - HENKILÖKUNTA jälleen kaipaa POTILAILTA ASENNEMUUTOSTA kun potilaita kyyditellään ympäri Kainuuta)
Tässä sitä opetusta tulikin kerrakseen minulle.
Keneltä: HOITOHENKILÖKUNNALTA.
Ja hoitohenkilökunta täällä polttaa päreensä välittömästi, kun pikkuista asennemuutosta rohjetaan toivoa sinnekin suunnalle.
Vastaus on tiukka ei, ilmoitetaan että ei liikuta mihinkään, ei missään tapauksessa, EI, EI ja EI.
Kiitosta vaan opetuksesta, mutta vanha koira ei enää opi.- kuntalainen
Voi helekutti,jos te kaikki kommentoijat olette hoitoalalla,niin olettepa pöljää sakkia.
Asennemuutosta te kyllä eniten todella tarvitsisitte.Vaihtakaa vaikka alaa,jos ette siihen pysty.Kyllä tänne uusia hoitajia aina on saatu poistuneiden tilalle.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856