Olipa eilen mielenkiintoinen ohjelma nimellä Hitain oikeus. Ohjelma kertoi Suomen pitkiksikin venyvistä oikeudenkäynneistä joiden venymiseen ja venymiseen on pitänyt tulla jo muualtakin monta kertaa huomautusta. Ilmeisesti ainakaan kovin suurta muutosta ei ole huomautukset saaneet aikaan koska niitä on tullut toistuvastikin. Rikolliset ovat tietenkin vain hyötyneet siitä että oikeudenkäyntejä voi itsekin venyttää ja venyttää kaiken muun keston lisäksi. Ohjelmassa mainittiin myös että pakoilemallakin voi päästä pitkälle kun ei vain ole tavoitettavissa esimerkiksi postin tai haastemiehen kautta.
Hitain oikeus
Mephisto
1311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
menettelyjä, ja tähän saa tietysti kaikki Hgin viranhaltijat ym. kommentoida. MOT-ohjelmassa ei tullut esiin se, että miksi esimerkkitapauksessa juttu peruutettiin niin monta kertaa ennen kuin uhkasakko asetettiin. Ymmärrän tietysti, että Hgin poliisilla ei ole aikaa jokaista vastaajaa lähteä käräjille noutamaan, mutta keinoja on.
Täällä meillä "maakuntakeskuksen" ko:ssa uhkasakko asetetaan heti, ekassa istunnosssa tuomitaan maksettavaksi jos ei ole paikalla ja vja määrätään noudettavaksi seuraavaan istuntoon (monesti yritetään noutoa vielä samalle päivälle). Jos välttelee haastamista, kuulutushaaste. Suurin osa löytyy.