PCO eli monirakkulaiset munasarjat!

pompula

Kärsiikö kukaan teistä monirakkulaisista munasarjoista? minä "kärsin" vaikka olen vasta 18 vuotias. Vaiva huomattiin kun alkoi tulla menkat parin viikon välein, ja koko vaiva alkoi varmasti sen takia kun lihoin parisuhteessa yhteenmuuton jälkeen. Silloin havahduin kun kuulin, että tämän vaivan takia lapsia on vaikeampi saada, ja lapsista olemme haaveilleet tulevaisuudessa. Pco voi kuitenkin hävitä, ja häviääkin useimmiten kun laihtuu. Nyt vain pitäisi saada voimaa laihtumiseen ja elämän tyylin muuttamiseen.

Onko kellään kokemuksia tästä vaivasta?

7

5166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sirkukseen

      Täällä on useampia jotka ovat asiasta kirjoitelleet.

      Minulla diagnoosi on ollut nyt 3 vuotta, oireita jo vuosia vuosia ennen sitä. Olen nyt 29. Minulla on ollut aina epäsäännölliset kuukautiset, usein pitkiä välejä, kivuliaat.

      Sitten kävi niin että vuotoa tuli ja tuli joten menin gynelle. Tutkimukset johtivat pco-diagnoosiin. Minulla on ylipainoa, aknea, liikakarvoitusta kasvoissa ja muuallakin kehossa. Hoitona minulla on DianeNova, joka välillä keskeytetiin, koska verenpaineeni kohosi. Mutta nyt gyne on sitä mieltä että on tärkeämpää hoitaa pco:n oireita ja mietitään verenpaineen ehkäisyä, jos se taas kohoaa.

      Minulle on gyne sanonut että toki lastensaanti voi olla vaikeampaa kun on pco, mutta joillekin se ei vaikuta kuitenkaan siihen. Mutta hän myös sanoi että koska on pco-diagnoosi niin lapsettomuushoitoihin pääsee paljon nopeammin kuin "terveet" lapsettomat.

      Toki minua huolestuttaa lapsettomuus ajatus, koska olen jo pitkää haaveillut että minulla olisi monta lasta. Nyt olen muuttanut ajatusmaailmaani siihen suuntaan että jos ja kun lapset tulee ajankohtaiseksi parisuhteessani niin olen päättänyt olla tyytyväinen vaikka vain yhteen lapseen, jos niinkin paljon saisi...

      Minun pitäisi gynelle soitellakin, koska hän sanoi että olisi mahdollisuus kokeilla DianeNovan lisäksi lääkettä, joka vaikuttaa insuliiniin. Pco vaikuttaa usein myös insuliinitasapainoon - tulee insuliiniresistenssi, jolloin lihoo helpommin. On olemassa lääke, jonka nimeä en muista joka vaikuttaa siis insuliinituotantoon ja auttanee laihtumaan.

    • vauvaa haaveillen..

      Aikani tässä olen menkkojen epäsäännöllisyyttä ihmetellyt ja syönyt Teroluttia joka auttaa hetkellisesti kuurin jälkeen, tuli sitten mieleen että jospa minullakin on tämä PCO. Oireet viittaavat ainakin vahvasti siihen. Menkat myöhässä, ei ovulaatiot.. tosin kivuliaat menkat mulla taas ei ole. Vauvaa ollaan yritetty, mutta ei tärppää. Pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja varata aika gynelle, mutta eipä taida meijän kunnassa sellaista olla.. Olen jonkun verran myös ylipainoinen (163cm/78kg) Ja vaikka kuinka yritän laihtua, tuntuu että ei onnistu. (Hormonihäiriö) Nyt 3kk tero-kuurin aikana painoa putos hiukkasen, eli ennen painoin 80kiloa. Eli näitä on paljon, lueskele lisää kokemuksia lapsettomuus-, vauvakuumetta- ym. lapsiin liittyviltä palstoilta. Et ole yksin.

    • myös PCO

      Minulla on myös todettu PCO. Yhtenä oireista on ylipaino, kuten PCO:n kuvaan usein kuuluu. Laihduttamisyritykset ovat olleet tuloksettomia (tai vaikutukset jopa päinvastaisia!), kunnes sain tietää, että vähähiilihydraattinen ruokavalio on PCO -potilaalle oikea (ja ainoa?) tapa laihtua. Useat lääkärit eivät tunnu olevan tästä tietoisia eikä suomenkielisiä internetsivustojakaan oikein löydy, mutta jos englanti taipuu, niin googlettamalla löytyy tietoa aiheesta.

    • perhonen

      Olen vasta 19-vuotias ja olen PCO-epäilty. Joko menkkoja ei tuu ollenkaan tai ne tulee liian usein tai sit vuodan jatkuvasti. Ne ovat myös hyvin niukat. Aknea on ja liikakarvoitusta. Ylipainoa ei todellakaan ole, pikemminkin olen alipainoinen ja paino ei nouse. Joko munasarjoissani on rakennevika tai sitten alipainon takia hormonit eivät ole olleet kohdallaan ja rakkulat on päässy syntymään.

    • PCO

      eivät välttämättä liity toisiinsa eli pco voi olla myös laihoillakin ihmisillä. Jos on ylipainoinen niin laihdutus voi normalisoida hormonitoiminnan. Toisilla hormonitoiminnan normalisointiin ei auta kuin lääkehoito.

    • Elisha

      Itsellä myöskin sama vaiva eli monirakkulasairaus. Olen itse 20 vuotias ja vaiva todettiin vuosi sitten. Vasen munasarja on pahasti rakkulainen ja oikea vähän parempi joten hieman huolena tuo lasten saaminen. Ihmettelin hieman tuota kun kirjoitit että rakkulat voivat kadota kun pudottaa painoa. Minulle gyne sanoi että vaiva tulee olemaan aina eikä se lähde. Mutta olisihan se hyvä jos rakkulat saisi pois painoa pudottamalla. Pitänee sitten varmaan itsekin yrittää.

      • olisi yksi

        joka kärsii monirakkuloista. Minulla ei ole ylipainoa, ehkä hieman sitä hirsutismia levinnyt reisille. Menkat jäivät pois puoleksi vuodeksi ja söin terolut-läääkkeitä muistaakseni 10 vrk. Minulle gynekologi sanoi, että rakkulat voivat normalisoitua ja monestikaan naiset eivät tiedä kärsivänsä PCO:sta, koska se ei kaikille niin selkeästi oireile. Toivottavasti vielä joku päivä voisin saada terveen lapsen :)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe