Hikikarpalon pyyhin otsalta, näen teeren oksalla. Tarkastan kartalta sijainnin, vaikka tiedän tänne kuuluvani. Määränpääni on koskematon koski, lohien lymypaikka.
Metsän läpi näen vihdoin järvenselän, sen rannalla nämä päiväni elän. Rauhassa syön ruuan, juon kahvin. Näen kellon kulkevan, mutta korvessa aika on pysähtynyt. Täällä ei ole aikatauluja, kellokortteja, sekunteja eikä tunteja. Täällä on vain vuodenajat, jotka määräävät veden virtauksen ja linnunlaulun.
Suuntaan kulkuni koskelle. Viimeiset metrit kuljen varoen, kuin varkain. Heitän pienen lipan kivenjuureen jonne virta ei käy. Uusin heittoni useaan kertaan, enkä taaskaan turhaan. Tunnen koskenkuninkaan rajun nykäyksen. Taistelu on raju, lohi aikoo pitää vapautensa, minä saada saalista. Vihdoin loppuu voima punalihan, näen sen silmissä taiston vihan.
En verota koskea turhaan, se olisi kuin luonnon murhaa. Tyytyväinen olo mulla, mukava on leiriin lohen kanssa tulla. Kesäilta on kohta, maha täynnä loimulohta. Katson tummuvaan järven pintaa otan huikan tiukkaa viinaa.
Ois elämä aina näin suurenmoista, vois jäädä pois kaikista karkeloista. Rauhassa nukahdan äärelle tulen, unessa tiedän tänne uudestaan aina tulen.
Metsän läpi näen vihdoin järvenselän, sen rannalla nämä päiväni elän. Rauhassa syön ruuan, juon kahvin. Näen kellon kulkevan, mutta korvessa aika on pysähtynyt. Täällä ei ole aikatauluja, kellokortteja, sekunteja eikä tunteja. Täällä on vain vuodenajat, jotka määräävät veden virtauksen ja linnunlaulun.
Suuntaan kulkuni koskelle. Viimeiset metrit kuljen varoen, kuin varkain. Heitän pienen lipan kivenjuureen jonne virta ei käy. Uusin heittoni useaan kertaan, enkä taaskaan turhaan. Tunnen koskenkuninkaan rajun nykäyksen. Taistelu on raju, lohi aikoo pitää vapautensa, minä saada saalista. Vihdoin loppuu voima punalihan, näen sen silmissä taiston vihan.
En verota koskea turhaan, se olisi kuin luonnon murhaa. Tyytyväinen olo mulla, mukava on leiriin lohen kanssa tulla. Kesäilta on kohta, maha täynnä loimulohta. Katson tummuvaan järven pintaa otan huikan tiukkaa viinaa.
Ois elämä aina näin suurenmoista, vois jäädä pois kaikista karkeloista. Rauhassa nukahdan äärelle tulen, unessa tiedän tänne uudestaan aina tulen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitten joku innokas insinööri Lohjalta päättää, et tähän pitää saada moottoritie, ydinvoimala ja mäkkäri. Siinä saa sitten hikikarpalo otsalla kuunnella kassakoneen kilkatusta.
Toivotaan että vielä löytyy koskematonta luontoa, ja vielähän sitä löytyy toki vesistöt ovat aika kurjassa jamassa. ja tosi asissa toi lohi ei ihan aina vieheeseen ota ;)