eipä tule minusta

19-vuotias olen ja tänään tilasin elämäni ensimmäiset silmälasit pienen likinäköisyyden takia.

olin niin tottunut että näköni on hyvä, mutta nyt sitten sain huomata että en näekään enää taululle, autoa ajaessa alkoi liikennemerkit olla sumeita ja television teksti kumman suttuista.

en tiedä olisiko minusta tullut lentäjää ikinä, nyt ei ainakaan tule. lentäjäksi kun minulla on liian huono näkö. kävin asian varmistamiseksi vielä silmälääkärillä, mutta sama oli tuomio. tiesin kyllä sen itsekin.

vahvuutta kumpaankin silmään -1.0.

kohtalotovereita? urasuunnitelmat mennyt uusiksi näön takia?
142440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On tästä jo reilu kymmenen vuotta aikaa, kun meni kuviot sekaisin samaisesta lentäjäunelman kariutumisesta. Olin kahlannut lukiossa läpi pitkät matematiikat ja fysiikat ja skarpannut muutenkin keskiarvon ysin pintaan. Tähtäsin tosissaan siviilipuolen lentäjäksi - siihen aikaan ei neitosia vielä inttiin kelpuutettukaan. Heti lukion jälkeen ei alkanut kurssia ja luin vielä vuoden tekniikkaa. Ja valintakokeen lääkärintarkastuksessa sitten kuulin, että sentti mittaa puuttuu. 164 mitalla ei tarvinnut kokeeseen kutsua odotella.

Mulla meni vuosi, että sain koulutukset ja muut hoidettua uusille raiteille. Vaihdoin tekniikan puolelta (eihän se mua oikeesti ollu kiinnostanut) yliopistolle ja lensin moottorilupakirjan harrastukseksi. Tällä hetkellä teen ihan ok duunia viestintäpäällikkönä ja lentelen huvikseni kerhossa, kun perhekuvioista aikaa liikenee. Menee se näinkin, mutta kyllähän sitä toisinaan kaiholla kattelee noita sinivalkoisia siipiä....

Äänestä
  • -1.0 ei estä hakeutumasta ammattilentäjäksi! Yleiset ilmailumääräykset sallivat ammattilentäjälle -3.0 silmälasikorjauksen. Jostain kumman syystä Finnair, ja sitä kautta Suomen Ilmailuopisto soveltavat kuitenkin omia säädöksiään asiassa. Heillä maksimi lasikorjaus saa olla vain -2.0 ja laserleikkauksia ei sallita ollenkaan. Toisaalta onhan Suomessa muitakin kouluttajia ja lentoyhtiöitä jotka noudattavat yleiseurooppalaisia määräyksiä eivätkä sävellä omiaan!

    Äänestä

  • välittää kirjoitti:

    -1.0 ei estä hakeutumasta ammattilentäjäksi! Yleiset ilmailumääräykset sallivat ammattilentäjälle -3.0 silmälasikorjauksen. Jostain kumman syystä Finnair, ja sitä kautta Suomen Ilmailuopisto soveltavat kuitenkin omia säädöksiään asiassa. Heillä maksimi lasikorjaus saa olla vain -2.0 ja laserleikkauksia ei sallita ollenkaan. Toisaalta onhan Suomessa muitakin kouluttajia ja lentoyhtiöitä jotka noudattavat yleiseurooppalaisia määräyksiä eivätkä sävellä omiaan!

    mutta tuohan on hienoa! enpä itse ollut perehtynyt asiaan sen tarkemmin tuon näön osalta. elikkä siitä ei sitten ainakaan jää kiinni. otti vaan niin päähän. nyt sitten vain odottelen että saan ne lasit että maailma kirkastuu.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Eikös nuo silmät voisi käydä laseroimassa? Ainakin Jenkkilässä pääsee leikatuillakin silmillä vaikka hävittäjän puikkoihin, tiedä sitten miten Suomessa...

    Äänestä

  • Ozz kirjoitti:

    No jopas nyt jotain, noin pieni taittovirhe, ja heti pitäisi mennä leikkaukseen, terveillä silmillä!
    Leikkaus on aina riski!!!
    Ja tuon ikäisen näkökin muuttuu vielä.

    Eikä ole mitään takeita siitä, että muutenkaan läpäiset lentäjäksi aikovan soveltuuvuuden.

    On mielestäni kovin tyhmää usuttaa tervesilmäisiä kevytmielisesti leikkaukseen. Kyllä niitä silmiä voi joutua elämän varella leikkelemään vielä ihan tosi tarpeestakin.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    mutta tuohan on hienoa! enpä itse ollut perehtynyt asiaan sen tarkemmin tuon näön osalta. elikkä siitä ei sitten ainakaan jää kiinni. otti vaan niin päähän. nyt sitten vain odottelen että saan ne lasit että maailma kirkastuu.

    Juu. Ei ole mitään syytä olla lähettämättä papereita tai mennä laserointiin noilla vahvuuksilla. Laserointi vie (toistaiseksi!!!) mahdollisuuden hakea Suomen Ilmailuopistoon, mutta ei mihinkään muualle... Ja eiköhän SIO siirry nykyaikaan, ja noudattamaan lakeja ja asetuksia, jossain vaiheessa.

    Äänestä

  • Arpisilmä kirjoitti:

    No jopas nyt jotain, noin pieni taittovirhe, ja heti pitäisi mennä leikkaukseen, terveillä silmillä!
    Leikkaus on aina riski!!!
    Ja tuon ikäisen näkökin muuttuu vielä.

    Eikä ole mitään takeita siitä, että muutenkaan läpäiset lentäjäksi aikovan soveltuuvuuden.

    On mielestäni kovin tyhmää usuttaa tervesilmäisiä kevytmielisesti leikkaukseen. Kyllä niitä silmiä voi joutua elämän varella leikkelemään vielä ihan tosi tarpeestakin.

    Nojoo. Eihän se hyvä näkö ole mikään vapaalippu lentäjäkoulutukseen. Sinne pääse promille hakijoista, joten ei tosiaan kannata pelkästään sillä verukkeella silmiään leikata.
    -1.0 on kuitenkin sellainen näkö, että laseja kannattaa pitää jatkuvasti. Eli sama onko -4 vai -1, itse menisin kummassakin tapauksessa leikkaukseen, että pääsisin laseista. Ja riskit on olemattomat varsinkin noin pienillä miinuksilla. Mutta tosiaan kannattaa vielä ainakin 5v odottaa ennen leikkauttamista.

    HMMM,enpä usko että kannattaa mennä leikkauttamaan.noin hyvä näkö (veikkaisin visukseksi 1.0)voi leikkauksessa huonontua 0.5.....Lueskelin vaan arlainstituutin sivuilta.Kun pääsisikin sinne leikkaukseen,sarveiskalvonsiirtoon niin olisin hemmetin onnellinen.Ja miuta ei edes haittaakkaan vaik leikkaus menisi päin mäntyä kun on valmiiksi jo niin huono näkö että en edes huomaisi eroa:D

    Äänestä

  • välittää kirjoitti:

    -1.0 ei estä hakeutumasta ammattilentäjäksi! Yleiset ilmailumääräykset sallivat ammattilentäjälle -3.0 silmälasikorjauksen. Jostain kumman syystä Finnair, ja sitä kautta Suomen Ilmailuopisto soveltavat kuitenkin omia säädöksiään asiassa. Heillä maksimi lasikorjaus saa olla vain -2.0 ja laserleikkauksia ei sallita ollenkaan. Toisaalta onhan Suomessa muitakin kouluttajia ja lentoyhtiöitä jotka noudattavat yleiseurooppalaisia määräyksiä eivätkä sävellä omiaan!

    Eihan sita ole pakko kellekaan kertoa etta on kaynyt laser leikkauksessa. Vaikkapa vuosi Prk tai Lasek leikkauksen jalkeen tuskin edes silmalaakari huomaa silmastasi etta sille on koskaan mitaan tehty, joten tuskin tulee koko toimenpide edes ilmi jollet itse siita kerro. Lasikin jalkeen ilmeisesti lapan sauma on mikroskoopilla silmaa tutkiessa mahdollista havaita pitkankin ajan jalkeen.

    Äänestä

  • mikko124 kirjoitti:

    Silmän topografikuvat kun otetaan niin näkyy sillä sekunnilla että on leikattu. Ja lentäminen ei muutenkaan perustu epärehellisyyteen, asioiden salailuun ja peittelyyn...

    Äänestä

  • epärehellistä kirjoitti:

    Onko sinulla omaa kokemusta lentamisesta vai mihin perustat nuo tietosi??

    Äänestä

  • mikko124 kirjoitti:

    Eihan sita ole pakko kellekaan kertoa etta on kaynyt laser leikkauksessa. Vaikkapa vuosi Prk tai Lasek leikkauksen jalkeen tuskin edes silmalaakari huomaa silmastasi etta sille on koskaan mitaan tehty, joten tuskin tulee koko toimenpide edes ilmi jollet itse siita kerro. Lasikin jalkeen ilmeisesti lapan sauma on mikroskoopilla silmaa tutkiessa mahdollista havaita pitkankin ajan jalkeen.

    Kävin juuri tänään 1 kk:n kontrollissa leikkauksen jälkeen. Minulla ei oikeassa silmässä läppä näy lainkaan ja vasemmassa silmässä vain yhdessä kohdassa. Lääkäri sanoi että läpän "katoaminen" on yksilöllistä, mutta minulla se on kiinnittynyt todella poikkeuksellisen hyvin....tai ainakin keskimääräistä nopammin.

    Äänestä

  • epärehellistä kirjoitti:

    Silmän topografikuvat kun otetaan niin näkyy sillä sekunnilla että on leikattu. Ja lentäminen ei muutenkaan perustu epärehellisyyteen, asioiden salailuun ja peittelyyn...

    Nuo topografiakuvat kyllä paljastaa tilanteen ilman epäilystäkään. Ovat refraktiivisten leikkausten jäljiltä aika hurjan näköisiä.

    Äänestä

  • 1 kk leikkauksesta kirjoitti:

    Kävin juuri tänään 1 kk:n kontrollissa leikkauksen jälkeen. Minulla ei oikeassa silmässä läppä näy lainkaan ja vasemmassa silmässä vain yhdessä kohdassa. Lääkäri sanoi että läpän "katoaminen" on yksilöllistä, mutta minulla se on kiinnittynyt todella poikkeuksellisen hyvin....tai ainakin keskimääräistä nopammin.

    Lasik-tekniikalla tehdyt näönkorjausleikkaukset eivät ole lentohommissa ammattipuolelle sallittuja. Toistaiseksi ilmailubyrokraatit hyväksyvät vain PRK:n. Syy tähän lienee se, ettei prk:ssa silmän verkkokalvon rakennetta ole heikennetty viillolla (G-kestävyys on parempi).

    Ja aikaisemmalle kysyjälle tiedoksi. Kyllä, olen ilmailuihmisiä ja nimenomaan estnynyt hakemaan Suomen Ilmailuopistoon tehdyn laserleikkauksen takia. Ja meitä on tässä valtakunnassa iso kasa jotka olemme ns. "uhreja" SIO:n yleiseurooppalaisista määräyksistä poikkeavan käytännön takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lentäjää kirjoitti:

19-vuotias olen ja tänään tilasin elämäni ensimmäiset silmälasit pienen likinäköisyyden takia.

olin niin tottunut että näköni on hyvä, mutta nyt sitten sain huomata että en näekään enää taululle, autoa ajaessa alkoi liikennemerkit olla sumeita ja television teksti kumman suttuista.

en tiedä olisiko minusta tullut lentäjää ikinä, nyt ei ainakaan tule. lentäjäksi kun minulla on liian huono näkö. kävin asian varmistamiseksi vielä silmälääkärillä, mutta sama oli tuomio. tiesin kyllä sen itsekin.

vahvuutta kumpaankin silmään -1.0.

kohtalotovereita? urasuunnitelmat mennyt uusiksi näön takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu