sexi

Kyllä se pamppu totta puhuu. Iltalehdessä tällasta:

Määräaikaisessa virkasuhteessa työskennellyt vanginvartijamies tuomittiin Turun käräjäoikeudessa eilen virka-aseman väärinkäytön takia kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Taustalla oli vartijan ja miesvangin välinen sukupuolisuhde viime vuoden lopulla.

Vartija ja vanki kohtasivat intiimeissä merkeissä muutamia kertoja vangin sellissä. DNA-näyte vangin pyyheliinasta vahvisti vartijan yölliset vierailut.

Oikeuskäsittely sujui ilman dramatiikkaa. Vartija oli jo aiemmin tunnustanut tekonsa ja sanoi katuvansa viime marras- joulukuun visiittejä.

Luottamuksellinen suhde

Vartija oli sellissä käydessään työvuorossa ja vaaransi näin vankilan turvallisuutta.

- Kun vartija menee yksin selliin, vanki olisi voinut saada yleisavaimen ja voinut saada aikaan valtavan kaaoksen, pohti syyttäjä.

Syytetyn asianajaja Marjo Valtonen piti uhkakuvaa pelkästään teoreettisena, sillä vangin ja vartijan suhde oli hänen näkemyksensä mukaan pitkä ja hyvin luottamuksellinen.

Vartija piti vierailujen aikana sellin ovea raollaan, jotta hän kuulisi mahdolliset hälytykset ja häiriöäänet paremmin.

Vartija teki lisäksi vartiointikierrokset juuri ennen ja heti jälkeen visiitin.
1435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikesta päätellen voimamiespamppu vaarantaa itse jatkuvasti vankilan turvallisuutta olemalla usein yksin vangin sellissä, näistä visiiteistähän hän on puhellut missä on voinut käydä juttelemassa ja kahvittelemassakin vankien seurana. Mitä tulee tuohon uutiseen niin tokihan sitä voi tapahtua tuollaista ja tapahtuukin, eri asia vain että missä määrin ja minkälaisiin täälläkin julistettuihin tietoihin pitäisi uskoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PamppuFANI kirjoitti:

Kyllä se pamppu totta puhuu. Iltalehdessä tällasta:

Määräaikaisessa virkasuhteessa työskennellyt vanginvartijamies tuomittiin Turun käräjäoikeudessa eilen virka-aseman väärinkäytön takia kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Taustalla oli vartijan ja miesvangin välinen sukupuolisuhde viime vuoden lopulla.

Vartija ja vanki kohtasivat intiimeissä merkeissä muutamia kertoja vangin sellissä. DNA-näyte vangin pyyheliinasta vahvisti vartijan yölliset vierailut.

Oikeuskäsittely sujui ilman dramatiikkaa. Vartija oli jo aiemmin tunnustanut tekonsa ja sanoi katuvansa viime marras- joulukuun visiittejä.

Luottamuksellinen suhde

Vartija oli sellissä käydessään työvuorossa ja vaaransi näin vankilan turvallisuutta.

- Kun vartija menee yksin selliin, vanki olisi voinut saada yleisavaimen ja voinut saada aikaan valtavan kaaoksen, pohti syyttäjä.

Syytetyn asianajaja Marjo Valtonen piti uhkakuvaa pelkästään teoreettisena, sillä vangin ja vartijan suhde oli hänen näkemyksensä mukaan pitkä ja hyvin luottamuksellinen.

Vartija piti vierailujen aikana sellin ovea raollaan, jotta hän kuulisi mahdolliset hälytykset ja häiriöäänet paremmin.

Vartija teki lisäksi vartiointikierrokset juuri ennen ja heti jälkeen visiitin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu