pentutehtailu

enuli13

Jännä miten ihmiset sortuvat ostamaan "sekarotuisen" koiran ja millä hinnalla!
Veljeni ja hänen ex-vaimonsa ostivat muutama vuosi sitten villakoira-bison frise sekoituksen ja maksoivat 400 €.
Ei siinä mitään, mutta luulisi, että tuolla hinnalla koirasta pidettäisiin huolta. Koiraa ei rokotettu eikä madotettu.

Itse sorruin vuosia sitten ostamaan paperittoman sekamannin, jonka vanhemmat olivat kumpikin rekisterissä. Sain nähdä molemmat vanhemmat, kun kävin pentua katsomassa.
Noh, ostin pennun ja maksoin siitä 1500 markkaa.
Voin sanoa, että koira tuli huomattavasti kalliimmaksi.
Koirani isää ei olisi saanut käyttää jalostukseen, jonka takia he eivät voineet rekisteröidä pentuja.

Jouduin lopettamaan koirani jo 10 kk:n ikäisenä.
Sillä oli ruoka-aineallergia,lonkkavika,jatkuva korva- ja virtsatietulehdus, toinen kives ei laskeutunut ja lopulta löytyi pahanlaatuinen kasvain. Lisäksi koira kävi muiden koirien päälle.

Myös muut siitä pentueista kärsi erilaisista viosta. Toinen samasta pentueesta jouduttiin lopettamaan 3 vuotiaana, takajalkojen pettäessä.
Siihen asti tuo koira oli elänyt särkylääkkeiden ansiosta niinkin pitkään.

Mitä tästä opimme? Itse en enää sorru "halpohin" koiriin enkä paperittomaan. Vaikka rek.koira maksaa enemmän, se takaa paremmat tulevaisuudet koiralle ja omistajalle. Ei tarvitse miettiä, joutuuko koira viettämään puolet elämästää el.lääkärissä ja lääkkeiden voimin.
Ja onneksi kasvattajalta saa aina neuvoja ja tukea, kun sitä tarvitsee. ;)

6

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mira

      Kyllä sekarotuisen ostamisessa aina riskinsä on ja yli päätään paperittoman ostamisessa koska ei ole silloin niitä papereita jotka todistavat että kaikki on ok ja ilman papereita ei koskaan tiedä mitä saa..

      Meillä kävi hyvä tuuri...ostin kk.kettuterrierin jolla ei ollut papereita ja mietein kyllä jo silloin mitä mahdan saada mutta pelkoni oli tässä tapauksessa turha..ketteri maksoi 200€ ja olen todella tyytyväinen!

      Poitsu on pennusta asti ollut terve ja todella fiksu..osaa monta juttua mitä ei olla edes opetettu..minä ja mieni olemme nähneet ja tunteneet monta koiraa elämämme aikana ja tämä poika on kyllä ylitse muiden..järkeä poitsulla on paljon enemmän kuin kultasellanoutajalla..me olemme todella tyytyväisiä..

      Siispä tästä sen näkee että kun paperittoman ostaa ei ikinä tiedä mitä saa..onneksi meillä oli tuuria matkassa!:)

      • niitä

        tietysti huonoja kasvattajiakin.Itse annoin nimeni pöljyyksissä yhdelle tällaisen rääkkääjän hoitamalle pentueelle ja olen saanut kärsiä siitä kovasti.Itselläni tuo sama emä teki terveet pennut ja kun oli tämän hoidossa emä ja pennut,niin kaikkea on saanut kuulla.
        Jälkeenpäin olen saanut kuulla tästä rääkkäjä-kasvattajasta kaikenlaista.Pennutukset on emä joutunut yksin hoitamaan,emä on jätetty pienten pentujen kanssa yksin pariksi vuorokaudeksi muka ruokakuppien kera sisään,pentuja on kuollut ja kasvattaja vaan makaa kauniita ja rohkeita katselemassa telkkarista soffalla selällään,pennut on syntyneet yksin navetan betonilattialle ja kuolleet.Viime vuonna eläinlääkäei pyysi palauttamaan hänelle pennun takasin,kun oli niin rääpäle,Monttuun on mennyt myymättömät,kun ei ole ruokaa ollut syöttää,koirat muutenkin laihoja ja niitä on paljon ja useita eri rotuja.Miettikääpä,ostaisitteko tältä kasvattajalta pennun ,jos tietäisitte totuuden hänestä.Nytkin hänellä on apulassa pentuja myytävänä kamalilla valheilla.Metsästykseen käytetään muka vanhempiä ja tätä naista ei kyllä mehtään saa tekemälläkään.Ja mitenkä hän voi käyttää metässä ketään kun kotona on kymmeniä koiria,ei siinä kerkiä kun ruokkia,jos on ruokaa.


    • sorruin myös

      ostamaan seropin todella epäilyttävistä oloista. Tähän mennessä olemme olleet onnekkaita, koirassa ei ole ainakaan vieä mitään vikaa ja ELL on kovasti kehunut pennun kehitystä.

      Pennut olivat todella likaisia (pentulaatikon lakanoita oli tuskin muutamaa kertaa enempää vaihdettu, jouduimme ensitöiksemme pesemään pennun kun menimme kotiin) ja omistaja oli syöttänyt niille lapsiensa ruoantähteitä. Tein suurimman virheen mitä pennun ostaja voi tehdä, ostin yhden sieltä jotta ainakin yksi pentu pelastuisi...suuresta sydämestä ei lemmikkikaupoissa ole kuin haittaa. Emme ainoita "järkeviä" ihmisiä olleet jotka sieltä pennun on hakenut, tiedän pariskunnan jotka hakivat samasta paikasta koiran, heillä on jo entuudesta dobermanni joten he eivät pennun ostossa yhtä kokemattomia olleet kuin minä mieheni kanssa.

      Itse olen kyllä hieman skeptinen myös paperillisia pentuja kohtaan, seropeilla geeniperimä on kuitenkin hieman laajempi ja resessiivisten vikojen esiintyminen on huomattavasti epätodennäköisempää kuin jalostetuilla koirilla. Toki seropin kanssa voi käydä niin että sillä on kaikki mahdolliset viat joka rodusta mutta en ole kuullut ikinä että näin olisi tapahtunut. Meidän pennussa on eniten sakua ja sitten löytyy myös kultsua ja collieta, saku siinä eniten näkyy. Koiran rakenne on hieman puhtaampi kuin sakun (muuten aika tavalla sakun näköinen kunhan korvat nousevat pystyyn), viljoille se on allerginen (hilseilee).

      Eläinten kanssa et ikinä tiedä mitä sieltä saat, paskoista vanhemmista voi syntyä hyviäkin yksilöitä mutta myös valiot voivat tuottaa näitä mokapentueita... Huonoista pentueista olisi hyvä puhua eikä vain haudata niitä ja olla hiljaa, jotta koirien terveys pysyisi edes nykyisellä tasolla. Muistakaan että koira on kauppatavara joten kirjallinen sopimus kannattaa tehdä! Jos sopimuksessa ei ole lueteltu vikoja joista kasvattaja ei vastaa voidaan häneltä vaatia sairaasta koirasta hyvitystä.

      Sen verran vielä, että kyllä paperillisten koirien kasvattajistakin rahanperässä menijöitä löytyy eli ei paperit kaikkea takaa, esim. juuri lonkkavioista ei tiedetä mitään pentuja rekisteröitäessä, lonkat ja kyynärät kuvataan vasta vuotiaana...

      • pennusta..

        voi kukaan taata että sillä ei olisi lonkkavikaa,ei pennun lonkkia voi kuvata.
        Mitä tulee tuohon geenipohjan kapeuteen rotukoirilla,se on aivan rodusta kiinni,eikä sekään välttämättä tee rotua sairaaksi(vrt saksanpaimenkoira-kromfohrländer,tuolla logiikalla sakemannin pitäisi olla huomattavasti terveempi).Voihan toisaalta seropillakin olla eriitäin kapea geenipohja esim.nämä surullisen kuuluisat rox-koirat.
        Seropit voivat saada huonolla tuurilla geeneissään useamman rodun perinnölliset sairaudet.
        Ei roduttomuus tee koirasta automaattisesti terveempää.


      • paperitkaan koirasta
        pennusta.. kirjoitti:

        voi kukaan taata että sillä ei olisi lonkkavikaa,ei pennun lonkkia voi kuvata.
        Mitä tulee tuohon geenipohjan kapeuteen rotukoirilla,se on aivan rodusta kiinni,eikä sekään välttämättä tee rotua sairaaksi(vrt saksanpaimenkoira-kromfohrländer,tuolla logiikalla sakemannin pitäisi olla huomattavasti terveempi).Voihan toisaalta seropillakin olla eriitäin kapea geenipohja esim.nämä surullisen kuuluisat rox-koirat.
        Seropit voivat saada huonolla tuurilla geeneissään useamman rodun perinnölliset sairaudet.
        Ei roduttomuus tee koirasta automaattisesti terveempää.

        automaattisesti tervettä tee!!!

        Kuten taisin edellisessä viestissäni sanoa, on koiran osto arpapeliä, ikinä et tiedä mitä sieltä saat oli rekulla paperit tai ei!

        Ja taisin myös itse mainita että huonolla tuurilla seropi on todellinen tautipesä kaikkine geneettisine virheineen... Luonnon arpapeliä...mutta jos roduissa on resessiivisesti periytyviä tauteja on näiden tautien esiintyminen esim. kahden rodun sekoitepennulla periaatteessa (ja käytännössä) mahdottomuus! Resessiivisesti periytyvä tauti tarvitsee kyseisen tautigeenin MOLEMMILTA vanhemmilta, rekusta tulle vain taudin kantaja ei ilmentäjä... Tämän kyseisen kantajuuden vuoksi en ole seropien astutuksen kannalla (vaikka oma koirani on seropeista vanhemmista). Itse leikkautamme koiramme heti kun on mahdollista (koira on uros ja kaikki ihmettelevät miksi leikkautamme uroksen) jotta se ei vain lisäänny!

        Elävien olentojen kanssa pelatessa ei ikinä voi tietää minkälainen yksilö sieltä tulee eihän ihmisvauvoistakaan aina heti synnyttyä selviä vammaisuus.


    • ,-.---.-,...

      on uskomatonta miten vähillä tiedoilla varustautuneina ihmiset ostavat koiria.Paperittomista ja sekarotuisista pyydetään korkeimmillaan jopa 500-750e:tä ja tietämättömät maksavat.
      Kuitenkin nämä samat ihmiset pitäisivät 50e:n ruisleipää tai 15000e maksavaa vm-82 ladaa törkeän kalliina.
      Jos rotupentua ei ole rekattu,sen taustalta löytyy lähes poikkeuksetta jotain hämärää,esim.terveystutkimuksia puuttuu tai pentujen isä ei olekaan samaa rotua.
      Korkeiden hintojen maksaminen myös tukee pentutehtailua seropeilla.Rajan takaa tuodaan isoja lasteja kääpiösekoituksia joita kaupitellaan hurjaan hintaan lähes kelle vaan.Niin kauan kun kansa maksaa,niin kauan tehtaat pysyvät pystyssä.
      En tarkoita tällä että seropeja pitäisi jakaa ilmaiseksi,kennelliiton suosittelema 100-150e on sopiva summa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe