Saan kiittää kaikesta tiedostani Steinerin hengentieteellistä metodia!
Selvänäköisyyden avulla saadaan tietoa objektiivisista tosiasioista. Esimerkiksi tiedot esihistoriallisista maanosista kuten Atlantiksesta ja arjalaisen rodun vaiheista voi kuka tahansa ymmärtää juuri tällä hengentieteellisellä menetelmällä, lukemalla henkimaailman suurta kirjaa, Akasha-kronikkaa.
Varmuudella voidaan tyrmätä yleisesti hyväksyttyjä vääriä käsityksiä. Sydämen lyönnit eivät esimerkiksi aiheuta verenkiertoa, vaan sydän sykkii koska veri kiertää. Bakteerit eivät aiheuta sairauksia, vaan päinvastoin sairaudet aiheuttavat bakteereja. Atomit ovat tyhjää täynnä ja ainetta on vain niiden välissä. Elohopea tulee pian takaisin kuppalääkkeenä. Einstein erehtyi suhteellisuusteoriassaan. Adam Smith ei ymmärtänyt kysynnän, tarjonnan ja hinnan välistä suhdetta. Karl Marxin teoria työn arvosta on hölynpölyä.
Steiner avasi silmäni ja nyt ymmärrän meitä ympäröivän näkyvän maailman lisäksi myös henkimaailman asioita! Miettikääpä sitä, että voitte tarjota selvännäköisyyden lahjan lapsellenne! Kukapa ei tätä haluaisi antaa. Se on lahjoista arvokkain. On väärin kyseenalaistaa mitään Steinerin tai steinerkoulun oppeja vain sillä perusteella, että ei itse pysty lukemaan Akasha-kronikkaa. Suosittelen steinerkoulua, kristiyhteisön ja antroposofisen yhdistyksen jäsenyyttä kaikille totuudesta kiinnostuneille ihmisille!
Steiner avasi silmäni
6
698
Vastaukset 6
- ihmettelen!
kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!
Olipa "lahjakkaan ironista"tekstiä. Oletko käyttänyt Marjaa tai entistä oppilasta tukenasi kirjoitustyössä?- kupla o
Mielestäni tuo teksti osoittaa sen, että sarkasmi on edelleen taitolaji.
- Entinen oppilas
Taidat olla sama kaveri, kun tämä järjen ääni! Ainakin looginen päättelynne näyttäytyy samanlaisessa valossa! =) Ihmeellisintä tuossa kirjoituksessasi on se, että kaikki nuo yleisten käsitysten kumoamiset ovat fiksun ja filmaattisen Steinerin itsensä sanomia. Melkoista soopaa sanon minä!
- järjen ääni
Et siis enää muuhun pysty, kuin henkilökohtaiseen herjaamiseen.
- hyvä
järjen ääni kirjoitti:
Et siis enää muuhun pysty, kuin henkilökohtaiseen herjaamiseen.
Väärä johtopäätös, sillä eihän tuossa mitenkään herjattu henkilökohtaisesti. Katsos, sinähän ajattelet asioita antroposofina, ja näin ollen on suorastaan kunnioitettavaa sinun maailmassasi nähdä sinut antroposofiaan perehtyneenä henkilönä, joka on selvillä Akasha-kronikan mielenkiintoisista totuuksista!
- filosofi
Mainitut käsitykset liittyvät kyllä antroposofiaan ja sitä kautta tietenkin Steineriin. Nykypäivän steinerpedagogiikkaanhan ne liittyvät lähinnä vain netin keskustelupalstojen fanaatikkoskepojen steinerkouluvihassa kirjoittamissa viesteissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485