Tähän mennessä avaruudesta on kirjattu jo 70 rotua. Jotkut niistä muistuttavat ihmistä, jotkut jättiläistä. Joillakin on 3-4 metrinen ruumis ja pieni pää. Neuvostoliitosta taannoin saatujen raporttien mukaan näillä jättiläisillä oli hyvin pieni pää ja kolme silmää. On myös kuvailtu kyklooppeja eli yksisilmäisiä olentoja, antennipäisiä olentoja ja eteerisiä olentoja, joilla ei oikeastaan ole fyysistä muotoa. tällä hetkellä jopa 80 prosenttia etenkin yhdysvalloissa raportoiduista humanoidi kontakteista kuvaa 90-130 cm pituisen olennon, jolla on hyvin suuri päärynänmuotoinen pää. Hänellä ei ole hiuksia eikä hampaita. Silmät ovat valtavan suuret ja katse hypnoottinen. Olennon kädet ulottuvat polvien alapuolelle, ja hänellä on neljä, joskus vain kolme sormea joiden välissä on räpylät. Ihokarvoitus puuttuu kokonaan, samoin ulkoiset sukupuolielimet. Yhdysvalloissa suoritetuissa ruumiinavauksissa on todettu, että nämä pienikokoiset olennot painavat noin 20 kiloa. Heillä on ohut kaula, ja ruumis on pieni ja kaita. Ihonväri on harmahtava tai ruskehtavan beige, ja iho on elastinen. Mikroskoopissa iho näyttää verkkomaiselta. Olennoilla ei useinkaan ole juuri lihaksistoa eikä imusolmukkeita, eikä ihossa ole minkäänlaista ominaistuoksua. Ruumiin värittömässä nesteessä ei ole punasoluja, imusoluja eikä happea.
Jatkuu..
Humanoideista
6
611
Vastaukset
- tietäjä m
onpas rotuja kuin kennelliitossa.
Onko niillä yhteistä kattojärjestöä?- valon lapsi
Galaktisen Liiton hallinto
1. Ensin on kolme Galaktisen Liiton jäsentä, jotka ovat Yhtä Kaikkeuden kanssa ja joiden kolme aluetta ovat; Puhdas Tieto, Uskonto eli Henkiset Opetukset ja Henkinen Tiede. He välittävät kaiken saatavan tiedon Alkulähteestä eteenpäin.
2. Sitten seuraavassa tasossa on seitsemän edustajaa, joiden tehtävänä on lähettää eteenpäin nämä tiedot ja jakaantuvat seitsemään perustaso alueisiin.
3. Voimakeskus.
4. Aluejohtajien Hallinnolliset keskukset.
5. Suuri Hallintokeskus, Universaalisten lakien Rauhanneuvosto eli Suuri Kosminen Rauhanneuvosto.
6. Korkein Hallinto-oikeus.
7. Korkein hallintoykseys.
8. Erilliset Hallintoyksiköt.
9. Suuri Komentiakeskus.
10. Tarkkailijat eli Oppaat.
11. Eri tasojen olevaisuudet.
12. Maan ihmiset.
Kymmenessä Hallinto tasossa toimivat ne, jotka ovat eri tasoisia yhteistyötahoja, joita Galaktinen Liitto lähettää kehittymättömiin tai joissakin kehitysalueilla jälkeenjäänteisiin kehitysmaailmoihin ja muihin maailmoihin näitä Mestareita, Opettajia, Guruja, Oppaita ja Tarkkailijoita, jotka antavat opetusta joko fyysisellä tasolla hetkellisesti materialisoituna, syntyen pysyvästi yhdeksi elämäksi tai toimien jonkun kehollisen olevaisuuden kautta, joka on antautunut toimimaan Korkeimman tahdon mukaan ja palvelemaan koko oman planeetan ihmiskuntaa eli sivistysmaailmaa.
Viidennessä Hallinto tasossa toimivat kustakin sivilisaatioplaneetasta yhdestä-kolmeen, sen pisimmälle henkisesti ja muillakin alueilla kehittyneet edustajat, jotka toimivat Galaktisen Liiton Hallinnollisena Jäsenenä. Nämä kaikki Jäsenet elävät ja toimivat alimmillaan Kristustasolla, 4. tasolla ja 6. ulottuvuudella ja useimmat Kristallitasoilla 8- ja 9. tasoilla, jossa toimii 10. ja 11. ulottuvuutta. Kristallitasoilla toimivat edustavat Valo-olentoja, joiden planeetat ovat Kristalli- eli Valoplaneettoja, ns. Universaalisen Valon Maailmoja Taivaallisilla tasoilla.
Toivottavasti tiedot riittävät kysymykseesi ? - tietäjä m
valon lapsi kirjoitti:

Toivottavasti tiedot riittävät kysymykseesi ?Kuka on puheenjohtajana tässä liitossa?
Voiko hänelle laittaa sähköpostia?
Onko Suomi nettomaksajana vaiko saajana?
- Vähän
Ruumiista ei ole löydetty minkäänlaisia ravinnon jätteitä eikä varsinaista suolistoa lainkaan. Sydän ja keuhkot näyttävät olevan yksi elin samoin kuin munuainen ja virtsarakko. Lisäksi olennoilla on sisäelin jollaista ei ole ihmisruumiissa. Heidän verenkiertonsa on horisontaalinen eikä sirkulatorinen kuten ihmisillä. Eräillä toisilla roduilla on ruumiinavauksissa todettu veren olevan vihreää ja Klorofyllipitoista. Kudos on vaikuttanut eläinkudoksen ja kasvisolukon välimuodolta. Lisäksi heillä on näyttänyt olevan valoon perustuva ravintosysteemi. Energia on otettu suoraan ilmasta ihon läpi.
- Kysyvä ei tieltä eksy
...nämä faktat ja tosiasiat ovat peräisin?
- Am I
Jälleen pientä ihmislasta viedään,nuo omaan egoaan paisuttavat 'viranomaiset',mustamaalavat aj erehdyttävät ihmisiä uskomaan että he tietävät,voi noita viimeisinä päivinä,itku ja hammasten kiristys,varokaa vääriä profettoja...
*Elämä elää meissä*
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 865199
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h764696Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv862933Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232464Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska241860- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141429- 1851318