Jo joutui

Voi perskules,
kun kerran satuin unta kahtomaan.
Unessa siinä toikkaroin mä nettiin hääräämään,
Jo kohta iski joku minnuu siihen vahtoomaan!
Ja ihan kuhtumattan tul siihen määräämään?
Ei passais käävä tutkimaan?
Ne hurjat alakaa hutkimaan?
Vaikk siellä tiällä naatin, karkeloin, siitä nyt ilikeeks kukkaan suutu?
Ellei sukupuolettomaks muutu?
Tae toisaaltahan niinkii on, ettei tilanteesa oo toivoton,
saap silleen leikkiisä armaan? Lepsoja osa ? Onkii varmaan?

En kehtoo käävä Tamperetta ennee sutkimaan,
mutt mielenkiintosta ol käävä kaekkee tutkimaan.
Ain mulle herrää kysymys, ett mistä onkaan kymysys -
ja mistä onkaan tömpsähtännä unniin aena oma armas?
Se lienee mulla karmas.

No, siinä käv nii, ett vaikk mie vaan torkuin,
pian sattu silimään samat tyylit, saatteliit mua orkuin.
Unhan onkii syvältä! Tutkiminen tuntu hyvältä.
Ellejähän osa näist on – ne just ne pirulliset lyylit!
No, viereen siihen kierimään, palstoja vähän hierimään,
mutt arkkityyppi vinkkelistä hyppäs unniini yks armas.
Säkin siellä olit – minnuu ihan karmas!
Ett ei voi olla tottakaan, mutt unhan tää täss onki vaan?
Ja nukkuu joku muukin? Vaikk oishan sillä suukin?

No, unessahan tapahtuva saattaa monen moesta,
ellei siinä tekstijäkkii joku mää - ja poesta.
Palstat alakaa kuiskimaan, vastat alakaa huiskimaan,
tarkotushan laateille on saaha kunnon löylyt - lähtis kylypijöistä höyryt?
Mutt vastaan tulvat, perrään pyrkii joukko lähteen. Uskoovat ne johtotähteen,
joka uskoo ip-karmaan? Se tunteen tuo niin armaan?

Voi perskules,
tää unta on, vai onko tämä totta? On täällä tekstii, sättiikii - ja muutama on rotta?
Piässään jollain rättiiki. Pakkoon pötki, sättiiki.
Vaikk vieressään mie kuorsasin, en tarttumatta voenna olla siihen ilimijöön.
Kun peittoo koetin siltä reppii - pankii se vuan. Jöön!
Uni kattoki siis koko miljöön? Se johti sitt missijöön?

No, voi ku unentarve onkii mulla suuri,
ympärilläin kohta olkii tuhti linnan muuri.
En malta aamuun noustakkaan, unissain totta puhun vaan?
Ja sillä koetan tyrmätä - ja tyrmään saattaa armaan.
Kosiako sitä aijoin? Just joo – varmaan! Uni tarpeen silleki karmaan?

Voe perskules,
kun sitten näättiki unta pohkeeta. Vaikk makkoo tyyny silimillä, näättääki rohkeeta!
Sokkotreffit silleen vain nähhäki voi? Joku pimmeessä hihkuu moi, moi, moi!
Onks tääll kukkaan, mehiläinen täällä minä oon! Tai jos oisinkii nyt vaa kukka?
Jutella täs ei tarvii, päälle vaa – kunnon säpinät? Näppäimiltäs kuulu aena vilikkaat räpinät.
Miulle se ol se ja sama – ne moit – mutt mittatillaaksena mulle norjan armaan loit.
Ei tarvii kaikkee kertookkaan, en ala vielä kertoomaan,
mutt ruutuun pomppas aena seksihullu armas. Se on sillä karmas?

”Ois mulla kova aamustondis” Nan-nan-nan-nan-naa.
”Ja hyvät mitat tiikeriksi” Nan-nan-nan-nan-naa.
No, untahan tään olla pittää? Enkä mahtanu taas itellein mittää;
mie tahoin tutkii kinkerit – sen mitä näppäilemään kää tiikerit?
Ei tarvii kaikkee kertookkaan, en voekkaan käävä kertoomaan,
män melekein intiimiks! Mutt perskules että niin miks?
No, sillä kertoo tyrkyllä ol taepusa yks orja. Liha onko timmii niin?
Mitat löi se tiskiin siin. Se kuuluu siihen systeemiin?
Kun pyyhe putos lanteilta, ol olevinnaan sorja.
En mikkään missityttö oo – mutt en tissitönkää pellauta. Tarpeeks on munnoo.
Hinkit sen kun pöytään läiskymään? Mie niin pelasin tominoo! Näinkö unta – niin kait - noo?

Voi perskules,
kun unta piisas - näytti yhtäki visijoo. No, siitä johtuu se, ett linnan huoneessa asu monta kosijoo?
Ois siellä varmaan lystii niin, kun tartun nimimerkkiin kiin?
Rakkaashan tarvii avuksesa aena aamorii? No, näläkä alako kasvoo vuan, ja eiku lihhaan kii!

Vaekka unessa on immeiset, niin syvämmet sykkii kai?
Mutt joku siinä syvämmeni ruokatorveen sai?
En ehi paljoo jutteleen, kään ihan vähän muisteleen.
No, unessahan kävkii niin, ett näläkänen käv kiin?
Ja alako nielemään, mutt piäskö ite asijaan? Se hampainesa kiin ku käv jo riemurasijaan?
Sen peltisenä, unta kun ol, mie sille tarjosin. Ja pelti rousku hampaissaan, autuvaana mie hymysin?
Liekkö jottain sen hampaankolossa , tai jottain vikkoo koko mo**ssa?
Rantavesiä soutelin vaan - alla yhen tähtitaevaan.
Ei kaikkee tarvii kertookkaan – enkä liity sättiin vertoomaan ies arvoo näläkäkurkiin.
Kuhan unissain sillon kurkin. No, oliha sekkiin armast.
Sammakoeta mieluummin nyt nielöö varmast.
On paljon pehmeempöö. Enkä huutele ennee pöö!

Voi perskules,
ne unet joskus sattuu toistumaan.
No, siitä johtuu se, ett kylymään linnakammariin mie päävyin poistumaan.
Siell avuks huusin aamorii, se nuolia kun ampuu nii,
ett kohta soutaa tännekkii – ja laukoo runojoukon sytämiin silimin keltasin.
Mie yöllä sitäkii unta näin, ett souvettiin ja huopailtiin,
se ol hardlukkii, kun mie tähän jäin?
Mutt sillon unen vesillä lainehtivilla sen suuren Saemaan. Tuumorii se ol – you see?
Ei kaikkee tarvii kertookkaan - enkä käy taas tässä kalattammaan.
Jaarittelen unistain vaan, kääthän siekii sitte vuorostas jonnekkii makkoomaan!

Voi perskules,
jos vielä joskus piän kinkerit, niin nan-nan-nan-nan-naa.
Kertosin lissää unistain - sata san-nan-naa ei riittäs lain.
Mut jos mie senkin tekisin, herräiskö joku huutamaan - tyyliin pannaan, pannaan vain?
Eihän unessa uskoo ies erkkikään vois, ett näenkii naitu mikkään viaton ois?
Ei kaikkee tarvii kertookkaan, mutt pervoleluja käytän mie vaan,
on etteeni tumpsahtanna taas yks suriseva henkkohtanen armas.
Talless on – unessain piiitkässä, varmas? Tuo jonkun toisenki armas?

Perskules, unessain vielä päätin niin, ett ovi aakastava on kylymäkellarin,
kun vain välistä tikkusten noitten viileihen rimalaatojen
mie sinne viel sihtailen – vielä sanojain pihtaelen.
Taetaa mansikoeta hyllyllä olla, ja kaaliki kiehuu ku jonkun polla?
Että sinnekki löylyvä riittännä on? Tää uni on tolokuton!
Että kellarin laateilla sitt seisoo - varmaan, ainaki kuva jonkun armaan?
Ja armaani-puku peittonaan on? Äkkijäkös se siltä riisuttu on?
Ois ees silleen kuitenki rikas – ja mies? No, nyt ainaki herätän kaekki – kenties?

Sillä yhestä oon minä ihan varma, on sillä levoton, uneton karma,
joka tämännii nukahtamatta on kahlanna loppuun - pitäs liäkäri kuhtuva siihennii hoppuun?
Mutt jos sie nää sanani viimeset unistain luvet, perskules, jossaki kasvaa jo ruvet –
etkä yhtään hymmyile? Etkä missään lymmyile?
Jospa sie vaan ihan velevollisuuvesta näitä unijain ihan tolokuttomia,
ihan vierelläin siinä taas valavot. Vaekka paenus jo kiinni silimäluomes?
Se on shakki ja matti. Yöeläjäkatti? Se on kansakunnan kaapin alla jo pikkunen talla?
Unneen palsta ei vaevu?