Gerbiileistä kysymyksiä

Bambuli

Meillä on akvaario, jonne olemme ajatelleet kahta gerbiiliä.
Akvaario sijaitsee makuuhuoneessamme sängyn vierellä muutaman metrin korkeammalla. Kuinka oletettavia ovat hajuhaitat? Entä rapistelevatko gerbiilit pitkin yötä?

5

300

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meillä

      Gerbiilit eivät juurikaan haise, kunhan muistaa pitää terraarion puhtaana ja vaihtaa purut riittävän usein. Rapistelu saattaa häiritä aluksi jonkun verran, mutta itse olen siihen ainakin ajanmyötä tottunut.

    • Hulina

      Muutaman _metrin_ korkeammalla? Onko akvaario siis jonkin kaapin päällä?

      Minulla itselläni on gerbiileitä samassa huoneessa, kuin nukun ja muutenkin olen. Gerbiilit rapistelevat sekä päivällä, että yöllä. Varsinkin illalla, juuri nukkumaanmenoaikaan ainakin meidän gerbiilit alkavat heräillä iltapäiväuniltaan ja alkavat sitten tehdä omia gerbiilinjuttujaan. Siitä kyllä tulee ääntä, mutta itse muistelisin tottuneeni siihen meteliin muutamassa yössä. Nyt en voisi enää edes kuvitellakaan nukkuvani täydellisessä hiljaisuudessa - se olisi melkein ahdistavaa. :D

      Gerbiilit ovat todellakin aika hajuttomia eläimiä. Kuivikkeet tulisi vaihtaa 3-4 viikon välein, terraarion koon mukaan ja mikäli terraario alkaa jo aikaisemmin haista, on purujenvaihto parempi tehdä useammin. Ainakaan minun huoneessani ei haise ollenkaan jyrsijälle. :) Ja paitsi että gerbiilit muutenkin kaivelumielessä pitävät vähän isommasta purukerroksesta (20-30 cm), se auttaa myös hajuhaittojen ehkäisemisessä (ei kuitenkaan tarkoita, etteikö puruja pitäisi vaihtaa ihan normaalisti). Puumökit ja -tasot kannattaa pestä silloin tällöin ja kuivata hyvin ennen terraarioon laittamista (esim. saunassa), jos alkavat haiskahtaa.

      Toivottavasti oli vähän apua. ;)

      • daisy

        Meillä on pakko pitää gerbut makuuhuoneessa, kun kissa olohuoneessa. Ei voi pitää samassa huoneessa, koska kissa muuten hyppii lasia vasten ja säikyttelee niitä. Eivät oikeastaan haise, välillä pakko tuulettaa ja pitää ikkunaa auki, kun ovi aina kiinni. Yöksi otetaan terrasta pois, kaikki mikä saattaa pitää kovempaa meteliä, esim. isot pahvit (gerbut kaivelee siellä sisällä ja hyppii, lähtee tosi kova ääni) ja ruokakipot (ym. mitkä voisi kolista lasisia seiniä vasten) siirretään pois nurkista. Ihan hyvin pärjäillään, ja on mukava kuunnella illalla gerbujen touhuja, jos ei meinaa saada unta. :) Eli eivät ole pahemmin ainakaan häiriöksi.


    • gerbiil

      eli terrassa meillä on yli 30cm purua, niin ne tekevät tunneleita ja koluavat kovaan järsiessään pahvia ym...
      noh ääneen tottuu ja gerbut ei haise, mutta esim.jos ne pissaavat tietylle tasolle ja sitä ei pestä, se alkaa haista.eli pitää myös virikkeitä pestä.

      • tottuneet

        kun laittaa valon kiinni ne menee mökkii ja alkaa koisaa... siinä on vaan huonoin puoli se että jos siihen osuu mikään mistä kuuluu ääni ( siis jos niitten terrarioon osuu joku) alkaa se jumalaton sutkutus/rapistus meijän pojat on n. 3kk


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe