Terve, aloitan tänään kylppärin seinien kaakeloinnin ja olen saanut mielestäni laskettua ja piirrettyä sopivan kaakelijaon. Kaikki olisi valmista mutta eräs pikkuseikka askarruttaa.
Kaakeloinko aina yhden seinän valmiiksi vai olisiko parempi tehdä rivi kerrallaan koko huoneen ympäri?
Kokemuksia, vinkkejä ja pakollisia viisasteluita mielenkiinnolla odottaen.
vinkkiä laatoitukseen?
3
6145
Vastaukset
- Omaansa.
Kirjoittaa mitä tahansa, nauretaan ja ollaan erimieltä.
Mutta minä aloitin alhaalta, lauta oli varmaan katosta mitattuna vaakasuorassa, laitoin myös pystylaudan, keskelle seinää josta aloitin.
tein sellaisia paikkoja joka seinälle.
tein sellaisia paikkoja, en tehnyt jatkuvasti ympäri huonetta.
Mutta huomioitani, laattajaosta,
meillä oli myös ikkuna, "supistin ikkunan osalla olevien laattojen leveyksiä",
jotta sain kaksi täyttä laattaa ikkunan molemmin puolin.
En siis tehnyt kavennettua laattaa kumpaankaan nurkkaan, vaan "keskelle, ikkunan alle ja päälle.
Vyötärölinlalla tein boordiraitoja.
Kun oli alalaatat kiinni,
laitoin pienet 3x3 cm pellikulmat kiinni ilmastointiteipillä joka laattaan,
siksi että laitoin laattojen ja kulmien päälle laattaraudan,
3x16 mm ja näin "oikaisin uudelleen" laattalinjan, kun laitoin boordia.
Ja kyllä tuli suora linja.
laitoin muihin 4-5mm raon, koska minulle on opetettu että pitää olla riittävän suuret raot, jotta laatat pääsevät kuivumaan,
mutta boordin molemmin puolin tein pienemmän raon.
Kannattaa myös huomioida,
ei se narulla kauaa suoraan mene,
aina se on hyvä oikaista ja on hyvä katsoa myös silmällä.
Kyllä saumaus paljon korjaa, mutta on kiva tehdä itselle siistiä.
Myös kulmia kannattaa miettiä ja katsoa muualta aikaisemmin, kuinka muut ovat niitä tpotetuuaneet.
Minä tein muovilistalla, ja kyllä tuli siistiä, kuin koneela tehty jälki, onistui täydellisesti.
Niin kysyit yhtä asiaa,
aloin satuilemaan, mutta kun "on taasen oppinut niin paljon, edellisestä kaakeloinnista olikin jo 18 vuotta. - Mate
Tapoja on tietysti yhtä monta kuin tekijöitäkin.
Laattajako kannattaa suunnitella siten että nurkissa eri seinille lähtevät ensimmäiset laatat ovat saman levyisiä. Siistimmän näköinen.
Kun ovesta astutaan kylppäriin, se nurkka joka ensin näkyy, kannattaa yrittää tehdä täysillä laatoilla.
Laattajaon sovittaminen kaventamalla jotain laattaa keskellä seinää, ei kannata tehdä. Se näkyy sillä laatan reunasta leikkautuu pyöristys pois ja suoran leikkauksen saat vain laattasirkkelillä joka sekin voi repiä leikkausreunan lasitukseen pieniä lovia. Riippuu leikkurista.
Tarkista seinien suoruus etenkin nurkista ennen kun aloitat.
Varsinkin puurunkoisessa talossa seinät eivät koskaan ole täysin suorat. Mittaustulos vaikuttaa seinien laatoitusjärjestykseen.
Otetaan esimerkki:
On kulma josta haluat lähteä täydellä laatalla molempiin suuntiin.
Toinen seinä on täsmälleen pystysuora mutta toinen seinä kaataa ulospäin eli tila levenee ylöspäin.
Jos laatoitat ensin sen vinon seinän eli laatan reuna tulee sitä suoraa seinää vasten. Hyvältä näyttää tässä vaiheessa.
Seuraavaksi laatoitat sen suoran seinän aloittean alhaalta täydellä laatalla.
Laatat tulevat tietysti täysin pystysuoraan riviin mutta vieressä oleva seinä kun kaatuu ulospäin, levenee nurkkasauma ylös mentäessä ja silikonia joudut levittämään sitten kämmenellä.
Eli tällaisessa tapauksessa kannattaa ensin laatoittaa se suora seinä ensin koska vinoon seinään tulevat laatat antavat pelivaraa kiinnityslaastin laatan paksuuden verran. Tai sitten aloittaa nurkasta vaikka sentin/pari vajaalla laatalla jotta on pelivaraa ylimmissä laatoissa.
Seinä vai rivi kerrallaan? Itse olen seinän kannallla.
Ristit vai narut? Itse olen narumiehiä.
Siinä muutama vinkki ja varsinaiset laatoitusohjeet löytyy netistä ja laattamyyjältäkin saat ohjeläpyskän kun pyydät.- kura
Tattis vinkeistä ja ohjeista.
Eilen aloitin kaakeloinnin ja sainkin laitettua 5 riviä yhdelle seinälle, tänään kun jatkan taidan aloittaa viereisestä seinästä.
Aloitin ristikoiden kanssa mutta on se sellaista nykertelyä niiden kanssa, että taidan hakea narua avuksi. Naru siis tulee laattasaumoihin ei kaulaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703