Kuka kertoisi mikä on aikaraja törkeästä petoksesta eli milloin voi vielä tehdä tutkintapyynnön polliisille,ettei mene aika ohi???
Törkeän petoksen
5
735
Vastaukset
- Koira
Tarkoitat varmaan rikoksen vanhentumisaikaa?
Törkeästä petoksesta saatava rangaistus on 4kk - 4v. Tällöin ko. rikoksen vanhentumsaika on 10 vuotta.
Kun on kulunut 10 vuotta rikoksen tekohetkestä, ei syyttäjällä ole enää syyteoikeutta = vanhentumisperuste.
1 § (11.4.2003/297)
Syyteoikeuden vanhentuminen
Oikeus syyttää rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeusrangaistus, ei vanhennu. Syyteoikeus ei vanhennu myöskään, jos kysymyksessä on sodankäyntirikos, törkeä sodankäyntirikos, ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa tai törkeä ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa. (22.12.2005/1161)
Syyteoikeus vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu
1) kahdessakymmenessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta määräajaksi yli kahdeksan vuoden,
2) kymmenessä vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli kaksi vuotta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta,
3) viidessä vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään kaksi vuotta vankeutta, ja
4) kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta tai sakkoa.
Ankarimmalla rangaistuksella tarkoitetaan sitä rangaistusta, joka tekoon sovellettavassa rangaistussäännöksessä on säädetty enimmäisrangaistukseksi.
Virkarikosten vanhentumisaika on kuitenkin vähintään viisi vuotta. Ympäristön turmelemisen, luonnonsuojelurikoksen ja rakennussuojelurikoksen vanhentumisaika on kymmenen vuotta. Aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) 28 §:ssä tarkoitetun, ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn ympäristön turmelemisen, törkeän ympäristön turmelemisen, ympäristörikkomuksen ja tuottamuksellisen ympäristön turmelemisen vanhentumisaika on kolme vuotta. Ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdyn kalastusrikoksen lyhin vanhentumisaika on kolme vuotta. (22.12.2005/1161)
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen. (22.12.2005/1161)- rajat
Kiitos,tulipa tietoa.Vielä kysyn että mistä sen aikarajan esim. umpeutuminen lasketaan.
Minulla asuntokauppa,joka täyttää törkeän petoksen kriteerit.Onko se kaupantekopäivä vai päivä jolloin todistettavasti voin osoittaa että tulin petetyksi.Esim.terveystarkastajan lausunnon mukainen päivämäärä.Jos tähän voisit vielä KOira vastata.Kiitos!!!!!!!!!!! - Koira
rajat kirjoitti:
Kiitos,tulipa tietoa.Vielä kysyn että mistä sen aikarajan esim. umpeutuminen lasketaan.
Minulla asuntokauppa,joka täyttää törkeän petoksen kriteerit.Onko se kaupantekopäivä vai päivä jolloin todistettavasti voin osoittaa että tulin petetyksi.Esim.terveystarkastajan lausunnon mukainen päivämäärä.Jos tähän voisit vielä KOira vastata.Kiitos!!!!!!!!!!!juu, eipäs mitiä...
Se rikoksen vanhentumisaika lähtee siitä hetkestä kun rikos tehdään. eli noilla tiedoilla mitä annoit, se on se kaupantekohetki.
JOs susta tuntuu, että olet joutunut rikoksen uhriksi, mene vaan poliisiasemalle tekemään rikosilmoitus. Kyl ne siellä tarkemmin neuvoo ja opastaa :) Ei sun asianomistajana tarvitse miettiä moisia vanhentumisaikoja:) - rajat
Koira kirjoitti:
juu, eipäs mitiä...
Se rikoksen vanhentumisaika lähtee siitä hetkestä kun rikos tehdään. eli noilla tiedoilla mitä annoit, se on se kaupantekohetki.
JOs susta tuntuu, että olet joutunut rikoksen uhriksi, mene vaan poliisiasemalle tekemään rikosilmoitus. Kyl ne siellä tarkemmin neuvoo ja opastaa :) Ei sun asianomistajana tarvitse miettiä moisia vanhentumisaikoja:)Olen saanut sen käsityksen ettei se mene noin helposti.Että poliisia ei vois vähempää kiinnostaa joku hometalon törkeä petos -tutkinta.
Kun on itsekin eka kertaa asialla,ei ole konkari näissä,niin ei todennäköisesti osaa edes puoliaan siellä pitää.Paska juttu,pitäis kuitenkin tutkinapyyntö tehdä NIIN että se TUTKINTAKIN tehdään. - Koira
rajat kirjoitti:
Olen saanut sen käsityksen ettei se mene noin helposti.Että poliisia ei vois vähempää kiinnostaa joku hometalon törkeä petos -tutkinta.
Kun on itsekin eka kertaa asialla,ei ole konkari näissä,niin ei todennäköisesti osaa edes puoliaan siellä pitää.Paska juttu,pitäis kuitenkin tutkinapyyntö tehdä NIIN että se TUTKINTAKIN tehdään.Jos sä asianomistajana teet rikosilmoituksen, niin kyl poliisi sen tutkii. Laki velvoittaa...
Esitutkinnan toimittamisvelvollisuus
2 §
Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.
-Poliisin on siis suoritettava esitutkinta kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella ON SYYTÄ EPÄILLÄ että rikos on tehty, ja syytä epäillä kynnys ei ole korkea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712601
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454710Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493679Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201935Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471