Olisi karting ehdolla uudeksi harrastukseksi ja ainakin pojan mielestä pitäisi päästä kisojakin ajamaan. Äitinä vähän mietityttää mitä riskejä lajissa on. Itse kun en ole sitä harrastanut joten tietoa siitä ei oikein ole. Muuta kuin sen, että onhan kisoissa lääkintähenkilökuntaa jo valmiiksi paikan päällä jos jotain sattuu. Tässä muutama kysymys jos viitsisitte vastata.
- Kuinka kauan olette harrastaneet?
- Mitä vammoja sinä aikana on tullut ja kuinka pahoja?
- Kuinka usein on ollut tilanteita jossa on selvitty ihan säikähdyksellä?
uusi harrastus
14
2139
Vastaukset
- turvallista
Vuodesta 2002 asti on harrastettu. 5..6 kolaria on läpikäyty tänä aikana. Mitään vaurioita ei kuskille ole tullut. Autollekin vain pienehköjä. Kaatumiset ovat vaarallisimpia, mutten ole nähnyt niitäkään ainuttakaan. Itse en tiedä yhtään tapausta, että kuski olisi loukkaantunut.
Motocrossissahan loukkaantumiset ovat arkipäivää. - reservin kilpa-autoilija
Aikoinaan kymmenen vuotta ajoin kilpaa, luokkina harrastajasta ICA:han, ja sinä aikana piti kerran ottaa sairaslomaa kylkivamman vuoksi (minkä senkin olisi voinut välttää sopivan suojaliivin käytöllä).
Karting ei siis ole loukkaantumisriskiltään vaarallisimpia lajeja. Kolareita ja ulosajoja tulee, mutta harvoin niissäkään ympäri mennään - itse en ole kaatanut kertaakaan. Itsensähän voi loukata vaikka kotona, joten ei muuta kuin radalle vain kokeilemaan jos laji kiinnostaa!- laji
Kymmenes vuosi menossa, loukkaantumiset, nolla. Ambulanssivierailut, nolla. Paljon enemmän sitä ehtii itseään teloa silloin kun ei ole ratin takana. Kertaakaan en ole autoa kaatanut, joitain kolareita on ollut, mutta vahingot ovat kohdistuneet vain autoon. Turvallinen laji
- totuuden torvi
laji kirjoitti:
Kymmenes vuosi menossa, loukkaantumiset, nolla. Ambulanssivierailut, nolla. Paljon enemmän sitä ehtii itseään teloa silloin kun ei ole ratin takana. Kertaakaan en ole autoa kaatanut, joitain kolareita on ollut, mutta vahingot ovat kohdistuneet vain autoon. Turvallinen laji
puuta koputellen , on toki hurjiakin tilanteita nähty, mutta silti niistä on pojat/tytöt selvinneet vähällä , ei vielä ainakaan ole vakavampaa eteen tullut
- en kerro
Elleivät käsivarret ole palaneet auringossa, niin kuuma pakoputki on ne polttanut. On lyöty vasaralla sormeen kun on hakattu kiinni hitsautuneita takanapoja irti. On pamahtanut peräkärryn aisa sääreen ja se jos mikä tekee kipeää. Ai niin minä olen se joka tässä harrastuksessa työntää sen pojan radalle.
- mentiin
Meidän 7 vuotias cadet kuljettaja osui eturenkaallaan edessä ajavan takarenkaaseen, jolloin
kartti nousi ilmaan ja kääntyi ylösalaisin.
Poika itse ryömi kartin alta, mentiin tosin kiireellä sairaalaan, mutta mitään vammoja EI ollut.
Kypärä halkesi usemmasta kohtaa.
Tuo etu/takarenkaan kosketuksen lisäksi pienissä luokissa lienee vaarallista, kun ajetaan peräkkäin
lähellä toisiaan, jolloin etummainen kartti spinnaa 180 ast ja syntyy nokkakolari, jolloin takimmainen kartti lähtee lentoon pyyhkien spinnanneen kuljettajan kypärää ja pahimmassa tapauksessa kääntyy ilmassa ylösalaisin.
Näistä on selvitty säikähdylsellä ja ei muuta kuin hanaa mahdollisimman pian. - ....
Kuudetta vuotta olen nyt harrastamssa, viidettä vuotta kilpaa. Luokkana ovat ollet yamaha jun ja yamaha. Kerran käyty röntgenissä. Ambulanssi vierailuja neljä. Kerran meinasi mennä auto ympäri, mutta onnksi tuli pyörilleen alas. Ei mitään vakavampaa loukkaantumista ole sattunut. Kerran ranne oli vähän hellänä, mutta sillä pystyi ajamaan. Kylki on ollut pari kuukautta kipeenä, mutta se on mennyt ihan vain ajaessä, eli ei missään kolarissa.
Karting on turvallinen laji. Sanoisin, että esim. lasketellessa/lautaillessa teloo itsensä todennäköisemmin kuin kartingissa. Usein miten kolareista selviää säikähdyksellä. - pahempaa ole käynyt
Meilläkin jokunen vuosi takana eikä juuri mitään ole käynyt. Välillä on ollut kyljessä jotain pikku mustelmaa ei sen kummempaa. Tärkeää on kuitenkin, että on oikean kokoinen kypärä eikä kylkiliivejä sovi unohtaa.
Useimmiten nuo kontaktit radalla kolarointeineen ovat melko harmittomia vaikka radan varrelta katsottuna näyttävätkin ehkä aika hurjilta.
Viime vuonna tiedän yhden tapauksen isommassa luokassa missä tuli ihan sairaala keikka ja sen kauden ajot oli ajettu. Eli jotain luita oli mennyt poikki.
Ei tässä pelottelemaan aleta, mutta täysin riskitön laji ei ole vaikka todella harvoin mitään mustelmaa kummempaa saakaan.- Jamo
Turvallista on, asiaan kuuluvia ulosajoja toki tulee ja tuli itsellenikin, mutta ei koskaan mitään vakavampaa noin 10 vuoden aikana. Radan ulkopuolella!!!!. Mopolla nurin= jalka kahdesta kohtaa poikki. Moottori pyörällä kolari= ranne murtui muutama sormi. Jääkiekossa= polvilumpio halki. 2 poikaani ajaa tällä hetkellä kartingia, pelaa kiekkoa ja on sitä jo mopollakin päästetty. Mutta tietenkään vahinko ei tule kello kaulassa. Kun turvavarusteet on kunnossa (älä tingi siitä) ja järki päässä niin tämä sopii pienillekin kuskeille vallan mainiosti. Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin. Ilman teidän äitien apua kisoissa on paljon hankalampaa "lue, ruoka/juomahuolto, yleinen siisteys, vaatteet yms, jne :)". Kaikki urheilu/harrastukset ovat hyviä ja kehittäviä sekä tukevat toinen toistaan. Tästä hommasta vain harvalle tulee ammattia (eikä meidänkään team siihen tähtää). Mutta jos muuta ei jää käteen, niin uskon ja toivon että auton käsittely taito harjaantuu. Niin että kun se ajokortin aika tulee, karting harrastajilla on jo valmiiksi kyky/taidot liikkua turvallisesti liikenteessä
- tärkeää
Jamo kirjoitti:
Turvallista on, asiaan kuuluvia ulosajoja toki tulee ja tuli itsellenikin, mutta ei koskaan mitään vakavampaa noin 10 vuoden aikana. Radan ulkopuolella!!!!. Mopolla nurin= jalka kahdesta kohtaa poikki. Moottori pyörällä kolari= ranne murtui muutama sormi. Jääkiekossa= polvilumpio halki. 2 poikaani ajaa tällä hetkellä kartingia, pelaa kiekkoa ja on sitä jo mopollakin päästetty. Mutta tietenkään vahinko ei tule kello kaulassa. Kun turvavarusteet on kunnossa (älä tingi siitä) ja järki päässä niin tämä sopii pienillekin kuskeille vallan mainiosti. Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin. Ilman teidän äitien apua kisoissa on paljon hankalampaa "lue, ruoka/juomahuolto, yleinen siisteys, vaatteet yms, jne :)". Kaikki urheilu/harrastukset ovat hyviä ja kehittäviä sekä tukevat toinen toistaan. Tästä hommasta vain harvalle tulee ammattia (eikä meidänkään team siihen tähtää). Mutta jos muuta ei jää käteen, niin uskon ja toivon että auton käsittely taito harjaantuu. Niin että kun se ajokortin aika tulee, karting harrastajilla on jo valmiiksi kyky/taidot liikkua turvallisesti liikenteessä
Näistä varusteista jotka parantavat turvallisuutta ei tosiaankaan pidä tinkiä. Kypärän pitää olla juuri sopivan kokoinen, kasvuvaraa ei saa jäättää.Muutaman kerran olen nähnyt kun niin on tehty. Yhdessäkin kolarinjälkeisessä peräänajossa kuskin pää teki piiskamaisen liikkeen ja kypärä lähti kuin pyssyn suusta.Onneksi siinä ei käynyt pahasti vaikka ainekset siihen kyllä oli.
Samoilla linjoilla olen kuin muutkin, aika turvallinen laji on ja siihenkin voi itse paljon vaikuttaa.
- Tyytyväinen mikroilija
Me käytämme asiantuntevan liikkeen neuvot ja palvelut joita suosittelen muillekkin harrastuksen pariin pyrkiville.
www.prospeedfinland.com- mainostetaan
Hyvä kello kuuluu kauas, mutta paskaa pitää mainostaa !
- paljon...
=) .
- entiset kisailijat
13 vuotta ajettu, eikä kuljettajalla kipeitä kylkiä ja niskoja lukuunottamatta minkäänlaisia muita vammoja kuin henkisiä muutamista karvaista tappioista.
Mutta pääsääntöisesti vain positiivisia kokemuksia kunhan ei suhtaudu lajiin liian tiukkapipoisesti, muistaa, että se on vaan harrastus....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067492
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1045274Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253471Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3531515Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?571330