Eli kannattaako kasvattaa maissia omalle karjalle rehuksi? Tarkoitus olisi laittaa pari hehtaaria ensi kesänä maissia.
Siitä saa hyvän sadon, mutta onko tuolle esteitä?
Ei taida olla kovin yleistä täällä.
Maissinviljely
11
1077
Vastaukset
- jamssin viljelijä
Mieluummin eucalyptus, koska siitä saa vielä paremman sadon.
Sitten pane itämään jo tussin siemenet, ensi vuonna on tussista pula.- Asiallisia
Vastauksia odottelen. Siis maissia omalle lihakarjalle säilörehuksi olisi tarkoitus kasvattaa.
Tuttava kokeili viime kesänä pienellä alueella. Onnistui hyvin.
Keskieuroopassa yleinen säilörehu.
- Mika 79
että miten lähtee menemään. On käynyt itselläkin mielessä. Innovaatio viljelijänä kokeilun halu olisi valtava mutta pelkään pahoin että täällä pohjois-pohjanmaalla saattaa sato jäädä heikoksi. Kokeile ensin ja kerro sitten miten kävi, ennen ei voi tietää:)
- isäntä
kokeili jokunen vuosi sitten maissia EP:llä mutt ei ole myöhemmin enää näkynyt maissiviljelystä, ei kait onnistunut, eiköhän se vaadi vähäsen toisenlaisen ilmaston mitä täällä suomessa on.
- Peikko
Maissi ei kestä pakkasta yhtään, eli hallanaroilla paikoilla paleltuu herkästi.
- Tietäjä nro 1
N-liitossa Hrutsev kokeili aika suurisuuntaisestikkin maissinviljelyä, homma meni pieleen ...
Niin tosin kävi Hrutsevin muillekkin projekteille.- Erik Joku
Maissin piti olla paras laji Karjalassakin. Höh höh vaan. Kokeile miten onnistuu. Ei Nikita sentään noin pahasti töpännyt, kuin tuo "isä aurikoinen"
Nikitalla muistaakseni oli jonkinlainen maatalousalan koulutuskin, ainakin niin puhuttiin.
Täyspieleen meni vanha NL, kun Bretsnevin aikaan kekkasivat, että puuvilla se onkin, mikä kannattaa.
Nyt kyllä odottelen tuleeko Brysselistä tällä vai ensiviikolla käsky vaihtaa mäntymetsät palmuiksi!
Idiotismilla ei ole loppua - ammattilaiset
ja meillä samaa tasoa nämä nykyiset heikkotasoisissa maatalousalan kouluista tulleet kissansilittäjät ja hevosen harjaajat, yhtä älyttömiä kuulee näittenkin suusta.
- guz
Jossain turun tai salon seudulla joku rehumaissia kasvatti. Vanhassa koneviestissä oli joskus juttu. Oli tilannut saksasta silppuriin laitteen jolla sitä korjasi.
- Tarkoituksena
Olisi laittaa ensi kesänä joskus kesäkuun alkupuolella maissia kasvamaan. Todellakaan en yritä saada tähkävaiheeseen, vaan karjalle säilörehuksi. Sato voi olla suomen olosuhteissa 70 tonnia/ha.
Pitkä ja lämmin syksy olisi ihanteellinen, niinkuin viime syksy. Pakkasta maissi ei kestä ollenkaan. Minulla olisi sopivasti etelärinteessä olevia peltoja, jossa hallanvaara on pieni. Ei ainakaan ensimmäisenä iske sinne - maissia.
Tarkoituksena kirjoitti:
Olisi laittaa ensi kesänä joskus kesäkuun alkupuolella maissia kasvamaan. Todellakaan en yritä saada tähkävaiheeseen, vaan karjalle säilörehuksi. Sato voi olla suomen olosuhteissa 70 tonnia/ha.
Pitkä ja lämmin syksy olisi ihanteellinen, niinkuin viime syksy. Pakkasta maissi ei kestä ollenkaan. Minulla olisi sopivasti etelärinteessä olevia peltoja, jossa hallanvaara on pieni. Ei ainakaan ensimmäisenä iske sinneAinakin Kulloon kartanossa (Porvoo) ja Halikossa Wiurilan kartanossa on kasvatettu sokerimaissia ihmisravinnoksi. Ja muuallakin tietysti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396