Kaksoiselämää

Olen nuori (kuitenkin jo täysi-ikäinen) ja muuttanu noin 6kk sitten omaan kotiin, Tampereella.

Käyn ihan normaalisti töissä ja flirttailen tyttöjen kanssa mutta kukaan ei tiedä toista minua.

Usein, melkein joka viikonloppu, menen hakemaan kaupungilta, aika usein mixeistä homoseksiseuraa. Iskeminen ei ole minulle ongelma, olen jotenkin naismainen, hoikka ja kaunis ennemmin kuin komea. Isken yleensä jonkun vähän vanhemman miehen, joka tykkää pervoilusta. Vaatteiden alla minulla on aina naisten alusvaatteet ja usein minulla on narikassa reppu jossa on peruukki ja vähän meikkejä ja joku mekko. Sitten menemme sen minun miesystävän kotiin ja puen vaatteeni ylle (jos hän niin haluaa, yleensä haluaa) ja sitten vai nussimme. Tykkään kuinka minua alistetaan ja naidaan perseeseen niin että lotisee. Joskus jotkut yli viisikymppiset miehet maksavatkin minulle jos teen jotain pervompaa heidän kanssaan ja annan puhelinnumeron (minulla on oma liittymä näille "asiakkaille" nimiä on jo yli 30 ja lisää tulee melkein joka viikonloppu). On ihanaa jakaa tiukkaa itseäni muille. Ah, tänään onkin kaksi tapaamista ;)
41481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä ihmettele kun viiden vuoden päästä sulkialihas ei enää pysty pidättelemään ja seurana on enää muutama sukupuolitauti.

Äänestä
  • on se jännä kun ei sit kaikilla se sulkijalihas heikkene kun koko elämän lykkii hirveen kokosia paskakikkareita ulos!!?? =) ei se lihas mihinkään katoa, eri asia on jos harrastaa fistausta jne...

    Äänestä

fantasioita

Äänestä

Montako orgasmia sait tuota kirjoittaessasi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alx kirjoitti:

Olen nuori (kuitenkin jo täysi-ikäinen) ja muuttanu noin 6kk sitten omaan kotiin, Tampereella.

Käyn ihan normaalisti töissä ja flirttailen tyttöjen kanssa mutta kukaan ei tiedä toista minua.

Usein, melkein joka viikonloppu, menen hakemaan kaupungilta, aika usein mixeistä homoseksiseuraa. Iskeminen ei ole minulle ongelma, olen jotenkin naismainen, hoikka ja kaunis ennemmin kuin komea. Isken yleensä jonkun vähän vanhemman miehen, joka tykkää pervoilusta. Vaatteiden alla minulla on aina naisten alusvaatteet ja usein minulla on narikassa reppu jossa on peruukki ja vähän meikkejä ja joku mekko. Sitten menemme sen minun miesystävän kotiin ja puen vaatteeni ylle (jos hän niin haluaa, yleensä haluaa) ja sitten vai nussimme. Tykkään kuinka minua alistetaan ja naidaan perseeseen niin että lotisee. Joskus jotkut yli viisikymppiset miehet maksavatkin minulle jos teen jotain pervompaa heidän kanssaan ja annan puhelinnumeron (minulla on oma liittymä näille "asiakkaille" nimiä on jo yli 30 ja lisää tulee melkein joka viikonloppu). On ihanaa jakaa tiukkaa itseäni muille. Ah, tänään onkin kaksi tapaamista ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu