Vanhempani asuvat omakotialueella. Eräässä alueen taloista on agressiivisesti käyttäytyvä rottweiler. Koira on päässyt puremaan erästä naapuria ja alueella asuvaa pienempää koiraa.
Rottweiler on usein vapaana aidatulla pihalla, tosin aita on suht matala ja talvella lumikinos madaltaa sitä entisestään. Jos tonttia reunustavalla tiellä kävelee on koira oitis aidan takana, murisee, hyppii ja rähisee täydellä teholla. Tilanne on vertahyytävä, eivätkä lähimmät naapurit uskalla enää kävellä tietä pitkin esim. postia hakemaan, jos koira on pihalla. Samoin eivät uskalla naapuri ulkoiluttaa omia koiriaan lähistöllä rotikan ollessa pihalla.
Onko tässä nyt aihetta pelkoon ja varuillaoloon, vai onko tuo vain tavallista vahtikoiran käytöstä? Kuinka korkea lauta-aita pitää olla, että rotikka varmasti pysyy omalla tontillaan?
Syytä pelätä?
24
2634
Vastaukset
- olla
oikeasti aihetta pelkoon.
Vaikka itse rotikan omistankin ja en missään nimessä puolla niitä jotka pitävät ko. rotua agressiivisena ja pelottavana, mutta ymmärrän tuon naapureiden pelon.
Aita ei ole tarpeeksi korkea jos koira näkee sen yli, silloin varmasti myös halutessaan pääsee siitä hyppäämällä.
Olisiko mahdollista huomauttaa omistajille asiasta? Tietenkin asiallisesti.- !!!!!!
voi mitään.Olen samassa asiassa ollut naapurin kanssa vaikeuksissa.Sitten saat apua kun tämä koira tulee pihasta pois.Katsos kun polisille täytyy olla monta näyttöä.Siis päälle karkaamisia.Ja asia viedään ensin lakitupaan.Ja olet viisas kun et asiasta keskustele koiran omistajan kanssa koska hän kyllä tietää mitkä ovathänen oikeudet.Rottis on sen jatke?
- lopetetaan.
!!!!!! kirjoitti:

Ottakaa välittömästi yhteys poliisiin. Koiralla, joka on purrut ihmistä on vain oikeus kuolla tuskattomasti. Asia on päivänselvä, ja koira käytännössä kuollut.
Pitäisikö koiran antaa raadella lapsi?
Piikille ja pian. - ...
lopetetaan. kirjoitti:
Ottakaa välittömästi yhteys poliisiin. Koiralla, joka on purrut ihmistä on vain oikeus kuolla tuskattomasti. Asia on päivänselvä, ja koira käytännössä kuollut.
Pitäisikö koiran antaa raadella lapsi?
Piikille ja pian.että ihmistä purrut koira automaattisesti lopetettais.ne on harkittu tuollaiset tapaukset tapauskohtaisesti,ja jos lopetuspäätös tulee,niin ei yhden näykkäisyn perusteella. laittaa vaan tuossakin tapauksessa miettimään niitä tilanteita missä koira on päässyt jotain puremaan,että mitähän siinä on mahtanut tapahtua puremista ennen.. useinkaan vika ei ole siinä purijassa vaan aika usein uhri on koiraa provosoinut,tai käyttäytynut muuten niin että koira on sen kokenut uhkana itselleen ja puolustautunut.. ja mitä tulee koiran rähinään aidan takana,toki vahtikoira rähisee,mikä koira vaan,millä ei ole muuta tekemistä kun tarkkailla ympäristöä,ja reagoida kaikkeen liikkuvaan,ja tuohon ei auta muu kuin ystävällinen keskustelu omistajan kanssa jos hän voisi asialle jotain tehdä,tai olisi asian korjaamiseen halukas:)
- paikkaansa!!!
lopetetaan. kirjoitti:
Ottakaa välittömästi yhteys poliisiin. Koiralla, joka on purrut ihmistä on vain oikeus kuolla tuskattomasti. Asia on päivänselvä, ja koira käytännössä kuollut.
Pitäisikö koiran antaa raadella lapsi?
Piikille ja pian.Vaikka koira puree, kenelläkään ei ole oikeutta viedä sitä lopetettavaksi. Jos koira on selvästi vaaraksi ympäristölleen, esim. tappanut jonkun, asia menee lakitupaan, ja syyttäjä voi vaatia koiraa lopetettavaksi.
Pitää olla painavat syyt, että koira lopetetaan vastoin omistajan tahtoa. Jos omistaja suostuu lopetukseen, asia on eri.
Jos koira pysyy omassa pihassaan, mitä sen käytös kenellekään kuuluu. Onkohan sielläkin käynyt naapurien kakarat härkkimässä, ja saaneet koiran raivoihinsa. Tiedän monta tällaista tapausta.
Jos teitä pelottaa tuo koira, kiertäkää tontti kaukaa. Se ei ole koiran tai omistajansa vika, jos jollakin on pelkotiloja. Jos joku pelkää pimeää tai hämähäkkejä, sekin on ihan oma ongelma. - ihlifusyhewliyre
lopetetaan. kirjoitti:
Ottakaa välittömästi yhteys poliisiin. Koiralla, joka on purrut ihmistä on vain oikeus kuolla tuskattomasti. Asia on päivänselvä, ja koira käytännössä kuollut.
Pitäisikö koiran antaa raadella lapsi?
Piikille ja pian.Koiraa ei todellakaan aina lopeteta, jos se näykkäsee tai puree. Se on aina tapauskohtaista. Esim. Oma rotikkani on todella kiltti 2v. narttu. Eräänä päivänä sitten lähdin koiran kanssa lenkille ja kävin ohikulku matkalla ruokakaupassa ja jätin koiran ulos odottamaan hihnaan. Tuli aika kiire lähtö kaupasta kun eräs nainen tuli kauppaan huutaen "soittakaa poliisit, tuolla potkitaan narussa olevaa koiraa", arvasin että kyseessä oli oma koirani ja samassa säntäsin pihalle tarkistamaan tilanteen. Tilanne oli kauhea; joukko humalaisia alaikäisiä nuoria oli lähietäisyydellä koirastani ja kun heille selväksi tein että askelkin vielä lähemmäksi koiraani niin sattuu ja tapahtuu, sillä minulla paloi pinna totaalisesti!! Silminäkijän mukaan koiraani oli potkittu ja itsepuollustukseksi se puraisi yhtä potkijoista käteen, verta tuli ja paljon, mutta enpä tuossa tilanteessa muuta olisikaan koirani toivonut tekevän kuin puollustamaan itseään kun en ole paikalla!!! Asia meni poliisin käsiteltäväksi, sillä minä en tyytynyt pelkkään anteeksipyyntöön!!! Koiralleni ei tullut tapauksesta mitään mutta potkijoille tuli ja ihan oikein heille, eläinrääkkäjät!
- rotkun omistaja
koiran omistajilta.
valitettavasti, mielestäni syytä on olla varuillaan. Itseasiassa, ilman suurempia ennustajantaitoja väittäisin että se koira aiheuttaa vielä muutakin harmia kuin se rähjääminen aidan takana. Niin, ja kirjoitithan koiran jo purreen naapuria. Käsittämätöntä että joku pitää ilmiselvästi häiriintynyttä koiraa, oli sitten mikä rotu tahansa, tuolla tavalla irti yksin pihalla.
Ei ole todellakaan mitään normaalia vahtikoiran käytöstä tuo kuvaamasi. Vahtimista se kyllä varmaan on mutta siinä on koiralle jätetty liian iso tehtävä yksin hoidettavaksi. Joten koira lienee vähän pelokas ja arka ja siksi rähisee kaikelle mahdolliselle. Tyypillisesti tuollainen koira on laitettu pihaa vahtimaan heti pentuna jolloin siitä takuuvarmasti saadaan neurootikko joka rähjää västäräkillekin.
Asialle tekisin itse sen että ilmoittaisin koirasta poliisille vaikkei "mitään" ole vielä tapahtunut. Sillä kun jotakin tapahtuu - ja se on vain ajan kysymys - poliisi on sitten mahdollisesti ripeämpi kun kyseisestä koirasta on jo ennakkoon ilmoitettu.
Meillä on omakotitalo ja rotikka. Rotikkamme on hyvin ystävällinen mutta emme koskaan pidä sitä yksin ulkona pihalla. Ei mielestäni sovi sellainen kaupunkimaisiin oloihin.
Rottweileria varten pitäisi aidan olla niin korkea ettei taitaisi julkisivulautakunta hyväksyä. Eihän koiraa saa pitää nykylain mukaan irti edes aidatulla pihalla.- lisää ?????
laki asiasta ettei koiraa saa pitää irti aidatulla piha alueella.
- noin
lisää ????? kirjoitti:
laki asiasta ettei koiraa saa pitää irti aidatulla piha alueella.
niin, eikös se tullut se uusi laki hiljattain joka kieltää koiran irti pitämisen taajamassa mutta myös irtipitämisen omalla pihallakin. Saatan olla täysin väärässä, mutta tämmöstä muistelen. Vai puhunko potaskaa? Aidatullakaan ei saanut taajamassa pitää, vai kuinka?
Äkkiähän tuon jostakin tarkastaisi kyllä. No, me kyllä toimimme toisin kuin tämä uusi laki sanoo mutta koiramme on aina valvonnan alla. - tekisit
Niin, asiasta tekisit poliisille ilmoituksen, mutta mitä tekisit sille koiralle? Siis millä saisit tuollasen ei toivotun aidan takana räyhäämisen loppumaan?
Kysyy nyt siksi, koska oma rotikka tekee aivan samaa ja mulla menee hermo. Siis kun koira on ulkona aidatulla pihalla ja joku erehtyy kävelemään ohi, pitää koiran sännätä huutamaan aidanviereen. Meillä ei ole syytä pelkoon, meidän koira on sen verran arkakin, ettei uskaltaisi aidasta yli edes mennä ja haukkuu sekä murpattaa siellä häntä pyörien.
Kyllä koira sen kiellosta lopettaa ja tulee pois, mutta kun olen välillä sisällä tai toisella puolella pihaa, se ehtii jo alottaa ennenkun ennätän kieltää.
Kyseessä on kuitenkin iso koira, jolla on iso ääni ja kun ohikulkijat eivät välttämättä ole mitään koiraihmisiä, eivät näe koiran elkeistä, että se öykkää lähinnä huomiohakuisuuttaan. Eikä tarvitse nähdäkään, eihän naapuruston ym. velvollisuus ole viihdyttää meidän rotikkaa, se on ihan ymmärrettävää että säikähtävät varmasti.
Se onkin jännää, ettei minullekaan kukaan ole tullut puhumaan tuosta häiriköstä, vaikka se on naapurit ja muut kulkijat säikytellyt moneen kertaan. Missähän keskustelupalstalla meidänkin rotkulan käytöstä ja minun vastuuntunnottomuuttani moralisoidaan.
Mutta oikeasti, olen niin osaamaton koiran omistaja, että minulta on konstit loppu tuon aidalla öykkäämisen kanssa. - ei kyllä
tekisit kirjoitti:
Niin, asiasta tekisit poliisille ilmoituksen, mutta mitä tekisit sille koiralle? Siis millä saisit tuollasen ei toivotun aidan takana räyhäämisen loppumaan?
Kysyy nyt siksi, koska oma rotikka tekee aivan samaa ja mulla menee hermo. Siis kun koira on ulkona aidatulla pihalla ja joku erehtyy kävelemään ohi, pitää koiran sännätä huutamaan aidanviereen. Meillä ei ole syytä pelkoon, meidän koira on sen verran arkakin, ettei uskaltaisi aidasta yli edes mennä ja haukkuu sekä murpattaa siellä häntä pyörien.
Kyllä koira sen kiellosta lopettaa ja tulee pois, mutta kun olen välillä sisällä tai toisella puolella pihaa, se ehtii jo alottaa ennenkun ennätän kieltää.
Kyseessä on kuitenkin iso koira, jolla on iso ääni ja kun ohikulkijat eivät välttämättä ole mitään koiraihmisiä, eivät näe koiran elkeistä, että se öykkää lähinnä huomiohakuisuuttaan. Eikä tarvitse nähdäkään, eihän naapuruston ym. velvollisuus ole viihdyttää meidän rotikkaa, se on ihan ymmärrettävää että säikähtävät varmasti.
Se onkin jännää, ettei minullekaan kukaan ole tullut puhumaan tuosta häiriköstä, vaikka se on naapurit ja muut kulkijat säikytellyt moneen kertaan. Missähän keskustelupalstalla meidänkin rotkulan käytöstä ja minun vastuuntunnottomuuttani moralisoidaan.
Mutta oikeasti, olen niin osaamaton koiran omistaja, että minulta on konstit loppu tuon aidalla öykkäämisen kanssa.oikeesti haittaa yhtään kun minun rottikset möykkää portilla jos siitä joku kävelee ohi tai jotain, sehän kuuluu sen tehtävään.. vartioida ja kyllä sen minusta täytyy saada toteuttaa itseään, jos se jotaki haittaa niin pitää ettiä joku muu ohikulku reitti
- ??????
ei kyllä kirjoitti:
oikeesti haittaa yhtään kun minun rottikset möykkää portilla jos siitä joku kävelee ohi tai jotain, sehän kuuluu sen tehtävään.. vartioida ja kyllä sen minusta täytyy saada toteuttaa itseään, jos se jotaki haittaa niin pitää ettiä joku muu ohikulku reitti
mitä sun koiralla on vartiomista.Mulla on myös palveluskoira mutta ei hauku eikä rähjää aidantakana ohikulkioille.Jos koira on kiinnostunut muusta kuin omista ihmisistä on koulutuksessa vikaa.Jos tarvitset vartiokoiran miksi et kasvata sitä.Häpeä vähän jos pidät koiraa ihmisten kauhuna aidan takana.Olen todella ylpeä omasta koirastani kun olen saanut naapureiltani kiitosta koirani hyvistä tavoist.Koira on semmoinen kuin on isäntäkin,
- rotikan omistaja
tekisit kirjoitti:
Niin, asiasta tekisit poliisille ilmoituksen, mutta mitä tekisit sille koiralle? Siis millä saisit tuollasen ei toivotun aidan takana räyhäämisen loppumaan?
Kysyy nyt siksi, koska oma rotikka tekee aivan samaa ja mulla menee hermo. Siis kun koira on ulkona aidatulla pihalla ja joku erehtyy kävelemään ohi, pitää koiran sännätä huutamaan aidanviereen. Meillä ei ole syytä pelkoon, meidän koira on sen verran arkakin, ettei uskaltaisi aidasta yli edes mennä ja haukkuu sekä murpattaa siellä häntä pyörien.
Kyllä koira sen kiellosta lopettaa ja tulee pois, mutta kun olen välillä sisällä tai toisella puolella pihaa, se ehtii jo alottaa ennenkun ennätän kieltää.
Kyseessä on kuitenkin iso koira, jolla on iso ääni ja kun ohikulkijat eivät välttämättä ole mitään koiraihmisiä, eivät näe koiran elkeistä, että se öykkää lähinnä huomiohakuisuuttaan. Eikä tarvitse nähdäkään, eihän naapuruston ym. velvollisuus ole viihdyttää meidän rotikkaa, se on ihan ymmärrettävää että säikähtävät varmasti.
Se onkin jännää, ettei minullekaan kukaan ole tullut puhumaan tuosta häiriköstä, vaikka se on naapurit ja muut kulkijat säikytellyt moneen kertaan. Missähän keskustelupalstalla meidänkin rotkulan käytöstä ja minun vastuuntunnottomuuttani moralisoidaan.
Mutta oikeasti, olen niin osaamaton koiran omistaja, että minulta on konstit loppu tuon aidalla öykkäämisen kanssa.Meillä on alusta saakka oltu tarkkana käytöksen kanssa piha-alueella. Ei sillä että mitään rähjäämisen elkeitä olisi lähellekkään ollut. Meillä on sellainen kuusiaita melko vilkkaasti kävellyn tien risteyksessä että sen takaa rotikkamme mielellään ajankuluksi päästelisi pieniä pöräyksiä. Sellainen turhanpäiväinen "kommentointi", pöhinä, tuhahtelu ja pöräykset, siitä on koira lähetetty lennossa sisälle varsinkin jos se on toistuvaa. Se toimii meillä hyvin rangaistuksena koska koira mielellään on meidän kanssa pihalla. Mehän emme siis pidä rotikkaamme koskaan yksin pihallamme.
Kun koira joutuu olemaan poissa mukavasta yhdessäolosta niin se miettii kaksi kertaa seuraavalla kerralla kannattaako pöristä.
Sinuna ottaisin asian tehovalvontaan ja siinä pitäisi olla muukin perhe mukana. Siis elämöinnistä aina heti sisälle ja vielä moitteiden kera. Sisällä saa miettiä tekosiaan esim. 10 -20 minuuttia tms. Uskon että älykkäänä olentona oppii kyllä nopeasti "hillitsemään kielenkäyttönsä".
Minä en pidä aidan takana rähjäämistä normaalina vahtikoiran käytöksenä. Meillä koira saa päästää sen pienen vaimean hälytyshaukahduksen johon me isännät tapaamme reagoida ja sanomme koiralle "joo siellä menee sellainen" mutta sen yli ei aleta elämöimään. - meinasin
?????? kirjoitti:
mitä sun koiralla on vartiomista.Mulla on myös palveluskoira mutta ei hauku eikä rähjää aidantakana ohikulkioille.Jos koira on kiinnostunut muusta kuin omista ihmisistä on koulutuksessa vikaa.Jos tarvitset vartiokoiran miksi et kasvata sitä.Häpeä vähän jos pidät koiraa ihmisten kauhuna aidan takana.Olen todella ylpeä omasta koirastani kun olen saanut naapureiltani kiitosta koirani hyvistä tavoist.Koira on semmoinen kuin on isäntäkin,
että, minua se ei haittaa jos minun rottis haukkuu aidan takana josta se ei todellakaan pääse millään lailla pois ja jos ihmiset sitä pelkää niin se on niiden oma asia ja me asutaan semmosessa paikkaa että tässä ei ole muita taloja lähellä ja kellään ei pitäs olla näille nurkille mitään asiaa, mutta kyllä niitä joitain näkyy tuossa pyörivän, monesti ollaan jouduttu ajamaan ihmiset pois täältä ku ne ei voi käsittää että toisen tontilla ei voi vaan olla ja vain osa meidän tontista on aidattu eli se jatkuu ja jatkuu aidan toisellaki puolen, aika sekavaa tekstiä, mutta keittää
- todellakin aivan
meinasin kirjoitti:

samaa mieltä. Mitäs änkeevät lähelle. Jotkut pelkäävät hämähäkkejä, jotkut pimeää ja jotkut koiria. Ei mua se kiinnosta. Menköön psykiatrille, jos on jotain epämääräisiä pelkotiloja.
Mua kiinnostaa vasta sitten, jos mun koira ilman syytä käy johonkin ihmiseen kiinni. Onneksi niin ei ole koskaan sattunut, vaikka noita koiria on ollut useampi.
- m-li
Ensinnäkin tuosta irtipitämisestä. Voin olla väärässäkin, mutta koskaan en ole kuullut, ettei omalla aidatulla pihalla saisi pitää koiraansa irti. Sehän on nimenomaisesti oma (tai pankin ;)) piha, kai siellä nyt jotain oikeuksia sentään on.
Koira taas on ilmeisestikin aggressiivinen, jos on jo jotakuta purrut. Itse en olisi tuosta ohikulkijoille räyhäämisestä sinällään huolissaan, vaikka se ikävää onkin. Meilläkin kaksi isoa koiraa, joista se supersosialisti - erittäin kiltti myös muille koirille -tapaus on se, joka ohikulkevat koirat haukkuu aitaan nojaten.- olet
"Metsästyslaki 8 Luku Koiran kiinnipitäminen
51§ Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona
oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:
1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;
2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa
53§ koiran pitäminen toisen alueella
Ilman maanomistaja tai metsästysoikeuden haltijan
lupaa ei koiraa saa pitää irti toisen alueella. Maanomistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus poistaa alueelta 1 momentin vastaisesti siellä oleva koira tai ottaa se talteen. - .....
olet kirjoitti:
"Metsästyslaki 8 Luku Koiran kiinnipitäminen
51§ Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona
oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:
1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;
2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa
53§ koiran pitäminen toisen alueella
Ilman maanomistaja tai metsästysoikeuden haltijan
lupaa ei koiraa saa pitää irti toisen alueella. Maanomistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus poistaa alueelta 1 momentin vastaisesti siellä oleva koira tai ottaa se talteen.omalla pihalla mutta sinne on päästävä esimerkiksi viranomaisen tai muulla oikealla asialla olevan henkilön tulemaan ilman että tulee purruksi...
- Nalle
Pyhtään Purolassa on juuri tuota kuvausta vastaava rotikka, ´näyttäisi siltä että ei ole omistajalla homma hanskassa, tai sitten on hanskat hukassa.
- rotikka
ensinnäkin kyseinen koira aistii pelon ja rähisee sen takia ohikulkijoille...
naapurissani on valtavan kokoinen pyreneitten koira, se tuli siihen ihan hetki sitten ja menin sitä katsomaan, kävelin vain rauhallisesti sen luokse ja annoin haistaa kättä, silittelin rapsuttelin ja kokelin moklata sitä kaikella tavalla, ei se purrut, toinen naapurini kertoi samaisesta koirasta että se on vihainen ja murisee/näyttää hampaitaan...
hämmästyin, mutta selvisi että se toinen naapurini pelkäsi kyseistä koiraa...
ihmisissä on se vika ei koirassa! - Mirandaa
Meillä on tuollanen räykyttävä rottis. Tai siis rottiksen haukkuminen on ylvästä ja komeaa kuultavaa, ei räksytystä, mutta siis kuitenkin. Pidämme koiraa ulkotarhassa, jonka vierestä (10m päästä) kulkee kävelytie. Olemme monesti saaneet valituksia haukkuvasta koirasta tietämättömiltä ihmisiltä. Haukkuva koira ei aina ole vihainen.. (Sitä en väitä, että ensimmäisen viestin kirjoittajan tapauksessa olisi näin, mutta kerron kuitenkin) Koiramme heiluttaa töpöään aina haukkuessaan, joskus jopa koko takapää vispaa sen haukkuessa, kun se on niin innoissaan ja iloinen. Usein kuitenkin tietämättömät eivät tajua, että koira voi tosiaan haukkua olematta vihainen.. Ikinä ei ole koiramme ketään vahingoittanut. Emmenkä anna sen haukkua liian aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Turhaa valitusta tulee :/
- TIUSKU
Rotu hiljentää seurakoirat ja muut aamutossut!!!
- afdsfds
Teille jotka puolustelette sitä, että on oikein jos koira vahtii aidalla yleisen
tien varressa ja mesoaa uhikulkijoille, niin asia ei ole ok oli rotu mikä hyvänsä. - Donna kakkonen
afdsfds kirjoitti:
Teille jotka puolustelette sitä, että on oikein jos koira vahtii aidalla yleisen
tien varressa ja mesoaa uhikulkijoille, niin asia ei ole ok oli rotu mikä hyvänsä.Se on tosi harmi, että monet koirian omistajat jotka asuvat omakotitalossa, ajattelevat että koiraa ei tarvitse lenkittää!!!
Aikansa kuluksi se siellä räksyttää, ja kenessä vika.
En tiedä yhtäkään koiraa joka asuu omakotitalossa, avaa portin itse aamuisin auki, käy tunnin rivakalla lenkillä ja tulee takaisin kotiin, ja portti kiinni.
Illalla sama meininki.
Ja nyt painotan sanaa MONET, eivät kaikki.
Että semmoista:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843