tapahtuipa lennolla

kaiken nyt kokenut

Olin taannoin tulossa bankokista finnairin md-11 koneella helsinkiin.
Tapahtumaketju alkoi kun astuin koneeseen bankokissa ja istuin paikalleni bysiness luokkaan.
Turvavyö ei toiminut vaan ajattelin, etten sano asiasta ettei koneen lähtö sen takia myöhästy, joten annoin asian olla. Tuli oven sulkemisen aika, ovi jumitti tosi paljon ja vihdoin se saatiin kiinni, tai ainakin näin luultiin........rullattiin kiihdytysradan päätyyn ja koneen alkaess kiihdyttää ja nousukiidon ollessa puolessavälissä, kyseinen ovi lensi auki. Lentemäntä soitti välittömästi ohjaamoon kapteenille ja oli aika huima jarrutus.Paniikkijarrutuksen aikana turvavyöni kun eivät toimineet, löin pääni edessäistuvan penkkiin, vaan en jaksanut ilmoittaa pienestävieläkään. Kapteeni sai ajoissa ja turvallisesti koneen pysäytettyä ja palasimme terminaaliin, jossa ilmoitettiin koneen olevan korjauksessa 24h.
Matkustajille tarjottiin koko yö ruuat juomineen ja seuraavana päivänä ilmoitettiin, että kapteeni ei kykene lentämään, joten suomesta piti tilata uusi kone, jota ei ollut.
Iltapäivällä meille kerrottiin, että uusi 380 mallinen airbus tekee ensilennon bankokkiin ja meille tarjottiin paikat paluulentoa varten ranskaan ja luvattiin jokaiselle 800€ korvaus tapahtuneesta.
Uusi airbus 380 saapui ja että oli palvelu hyvää ja aivan mahtava kone.
Kaiken lisäksi saimme jokainen 1500€ lahjakortin ja ilmaiset lennot 380 koneella ja edut voi käyttää v 2010 mennessä

19

2429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :-)

      :-)

    • riimittelee?

      ...

    • pois päältä?

      Voi pyhä yksinkertaisuus.. montaa vastausta odotat..?

      • kaiken nyt kokenut

        aikuste oikeesti, tää on tosi kokemus, siintä vaan ei puhuta kun kaikilla se luulo ettei vuoskymmeniin ole finnairin koneita pudonnut, ei olekkaan vaan viimeeksi 24.04.2004 katosi 757 tutkasta 10 minuutiksi, myöhemmin kapteeni kertoi ufon näkyneen sivulla klo. 04 suunnassa ja seuraavaksi he olivat koneineen jossain missä oli paljon vaaleanpunaisia olioita jotka tekivät koneelle jotain, matkustajat oli nukutettu etteivät muistaisi mitään ja paluuseen pistettiin kuulemma aikamatka taakseppäin 11 min ja matkustajat heräsivät normaaliin matkaan.


    • muistelija vuosien takaa

      Itselle kävi taannoin samoin kun lensin aeroflotilla oulusta-naantaliin- barcelonaan....ovi jumitti vaan saimme uuden 340-300 koneen alle ja kyllä 4-moottorisella oli mukava lentää.

    • hyvin!

      Tässä se taas nähtiin: Finnair kantaa vastuunsa matkustajien turvallisuudesta ja asiakastyytyväisyydestä. Moni muu lentoyhtiö olisi varmaan lentänyt ovi auki Eurooppaan ja matkustajien olisi pitänyt istua vilttien alla happimaskit päällä. :(

    • koko tarina

      MD-11, kuten kaikki muutkin koneet, paineistetaan maassa, ennenkuin aletaan edes rullaamaan kohti kiitotien päätä. Paine ei nouse jos joku ovi on auki (ja tämä tsekataan), joten silloin ei kapteenikaan nouse ilmaan.

      Kaikenlisäksi, ovi ei voi "lennähtää" auki, sillä ne ovat tulppatyyppisiä, eli paineistus puristaa niitä vain kovempaa ja kovempaa runkoa vasten. Itseasiassa tuollaisen oven paine vastaa sellaista 1.5-2 tonnia, joten sitä ei paljain käsin siirrä kukaan.

      Mielenkiintoista paskapuhetta vaihteeksi, kommentoidaan täältä lentokonehallista. :)

    • Tuo oli jo liikaa

      Mä peruin viikonlopun lentoni, koska pelot iskivät luettuani avauksen. :( En yksinkertaisesti enää pysty menemään koneeseen...

    • Tepe

      Nyt kun Origo on lopettanut pakinoiden kirjoittamisen Hesariin, on hyvä, että niitä voi lukea muualta. Pikkuisen kun vielä petraat oikeinkirjoitusseikkoja ja opettelet lyömään enteriä kaksi kertaa kappaleen vaihdon yhteydessä, tekstistäsi tulee entistä luettavampaa ja voit ryhtyä tarjoamaan juttujasi lehdillekin.

    • Vihastunut

      Ymmärrän hyvin että tämä palsta on täynnä paskanjauhajia ja joskus tätä sontaa on ihan viihdyttävää lukea. Alan ammattilaiset tietenkin heti tajuavat että kyseinen aloitus on jonkun vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, MUTTA maallikot jotka eivät lentämisestä paljon tiedä, eivät välttämättä tajua tätä, vaan ehkä uskovat koko jutun. Jos jollain on valmiiksi lentopelko, voivat tuollaiset keksityt kauhutarinat pahentaa sitä. Pyytäisinkin palstan sheriffiä hiukan kriittisemmällä kädellä puuttumaan palstan kahjoihin ja heidän raapustelmiinsa. Eli jotain rajaa tuohon paskanjauhamiseenkin.

    • jeejee10

      ...lisää tollasii juttuja! Nostetaan kissa pöydälle! Tosikoille lisää herneitä!

      • yksinkertaisuus

        JeeJee10.Taitaa tuo kymmenen tarkoittaa ikääsi.


      • ....
        yksinkertaisuus kirjoitti:

        JeeJee10.Taitaa tuo kymmenen tarkoittaa ikääsi.

        Paljon kivempaa on lukea tälläisiä viestiä kuin: "milloin alkaa seuraava emo-kurssi??? miten pääsee mukaan? OnX kysymykset vaikeita? T: EmotOnIhkuja86" tai "byäääääh lentoyhtiö X riistää lentoemäntiä, älkää matkustako sillä!!!" viestejä.


      • jeejee10
        yksinkertaisuus kirjoitti:

        JeeJee10.Taitaa tuo kymmenen tarkoittaa ikääsi.

        ...mä just tarkoitin!!!! Hernettä nenään!! ...joo kyllähän mä oon just täyttänyt 10v. Entäs ite? vai oletko vaan yksinkertainen?


      • pyhä yksinkertaisuus
        jeejee10 kirjoitti:

        ...mä just tarkoitin!!!! Hernettä nenään!! ...joo kyllähän mä oon just täyttänyt 10v. Entäs ite? vai oletko vaan yksinkertainen?

        Tiedoksi:Olen täyttänyt kyllä kymmenen-onnittelut muuten pyöreistä vuosista!
        Taitaa tuo yksinkertaisuuden tunne olla tuttu juttu sinulle, kun noin hyvin tunnistat vajavaisuuteni!


    • maikki

      etkö parempaa juttua keksinyt?? onneksi kaikki lukijat eivät ole yhtä hyvällä mielikuvituksella varustettuja kuin sinä! tarinoiden kertominen ja keksiminen on kyllä kivaa..

    • se etenee

      " köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus se siivet selkään saa"
      Junnu oli oikeassa monissa asioissa.

      • ja jatkuu.....

        Minä olin liikennelentäjä Viima piänessä rommissa.
        Vaik´ oli virkani lätkiä liima tapettihommissa.
        Mestari työmaalla ulvoili , suuntaani kummasti mulkoili.
        Miestä niin kurjaa ja velkasta katsoin säälien kelkasta.

        :,:Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.
        Se siivet selkään saa.:,:

        hyvä Junnu !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • lääkkeet?

      Hohhoijaa,onko lääkkeet jääneet TAAS ottamatta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      149
      11191
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4256
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2684
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1613
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      82
      1459
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe