..miettinyt miksi Suomilandia on tietääkseni ainoa EU maa jossa KAIKILLE esim. saman taloyhtiön tai vaikkapa sairaalan vast.ottimille vaaditaan oma boxinsa !!?? Muilla sallitaan "sovittimet" jolla digit voidaan välittää yhden boxin jälkeen kaikille vast.ottimille.
VASTAUS: SUOMEN TEKIJÄNOIKEUSLAKI. Toisin sanoen TV lähetyksen muuttuminen digiksi on tekijänoikeuslain alainen. Oliko niin myös analogisten suhteen? Jos oli, niin miksi kaikki TV:t voitiin yhdistää saman antennin taakse? Vai onko odotettavissa kunnollisia jälkilaskuja kun tämä Teoston laki on jäänyt unohduksiin?
Kuka voi JÄRKEVÄSTI selvittää miksi digi muuttuu toisen lain piiriin anan jälkeen? Mikä on TEOSTON ja sitä tukevien (ministerien/hallituksen) osuus kun tällainen laki on tehty? Ja mitkä heidän siteensä Teostoon.
Kun päätös hyvin yksipuolisesti digiin siirtymisestä tehtiin, niin tällaisesta laista EI KUKAAN maininnut julkisesti.
Tämä on taas SUURTA KUSETUSTA JA TIETOJEN PIMITYSTÄ josta tuskin eduskunnan jäsenet olivat täysin tietoisia äänestäessään digistä.
Kyllä tällä lailla on se vaikutus että esitetään lukuja kuinka monella taloudella on jo digi, mutta näistä, väittäisin, on ainakin 20% esim. sairaaloita joiden boximäärät helposti vastaavat kukin 1 kpl/talous tilastoissa. Taas kusetusta.
Lupamaksut seis kunnes kuluttajille tuodaan totuuteen perustuvia tietoja.
Onneksi netin kautta saa sovittimia (15,-) jotka toimivat kuten muualla EU:ssa.
Onhan se digi hyvä mutta tapa jolla pakkosyöttö tapahtuu kohtuuttomin kustannuksin.....!
Ai niin, ja tietysti joillekin ihmisryhmille (tai roduille?) boxin kustannukset kuuluvat sosiaaliturvan piiriin kuten satelliittivast.ottimetkin!
ONKO KUKAAN....
7
556
Vastaukset
- nissinen
Ehkä tässä vaiheessa hyväkin asia. Eihän kukaan viitsi mennä taloyhtiön pannuhuoneeseen aina kun boxi tilttaa. Parempi että tässä vaiheessa jokaisella on oma boxi kotonansa.
Tulevaisuudessa kun laitteet oikeasti alkavat toimia, voisi tilanne olla toinen.
- Vielä paskaa tekniikkaa - - Herkko
...Hei, TEOSTO valvoo ainoastaan musiikintekijöiden (säv,san,sov) oikeuksia. Kun Hard Rock Hallelujah lähtee YLEn lähettimistä eetteriin, on kyseisen kappaleen tekijänoikeuspennoset jo tienattu.. Sen jälkeen on TEOSTON kannalta ihan sama jaetaanko sitä signaalia yhteen vai sataan digiboksiin..tämmönen kutina ainakin mulla on tästä aiheesta. JOS homma menis niin, että mitä useampi digivastaanotin, sen isompi tekijäkorvaus, niin enhän mie mittään muuta tekiskään kun TV musaa:-DDDD
Kyllä tässä on nyt vähän muista jutskista kysymys..- johtuu
Tää juttu johtuu yksinkertaisesti siitä että täällä haluttiin välttämättä niin, että mhp palvelut jne toimii kaikilla.
- Aloittaja
Kyse on lähinnä TEKIJÄNOIKEUSLAISTA, ei suoraan TEOSTOSTA. Ja kyse on myös ko. lain hyväksyneistä kansamme viisaista ja heidän mahdollisista kytköksistään lain tuomaan hyötyyn (henk.kohtaiseen tai johonkin muuhun kainalokuoppaan) jolloin se koskettaisi positiivisesti määrättyihin henkilöihin.
En ole vieläkään saanut selvyyttä mikä on se mahtava edistys mitä sairaalat, vanhainkodit, vammaislaitokset, terveyskeskukset ym. ym. laitokset saavat jos joka tv:lle on pakko hankkia oma boxinsa.
Kuvan laatu: hyvä nytkin, ohjelmatarjonta: riittävä muutaman tunnin viihteeksi, ääni: ei mitään merkitystä, laitteiden hallinta: helppoa nyt - mutta diginä ei VIELÄ kaikkien hallittavaissa.
Tietysti vastaväitteenä tulee tyrmääviä tietoja, mutta ennen niitä ajatelkaa olosuhteita joita mainitsin edellä. Eivät näissä laitoksissa, potilaat ja vastaavat halua mitään hurlumheitä telkkarin katseluun. Uutiset, sarjat, asiaohjelmat yms. ovat heidän henkistä ruokaansa. Se on toiminut hyvin tähänkin asti. - Ei toimi
johtuu kirjoitti:
Tää juttu johtuu yksinkertaisesti siitä että täällä haluttiin välttämättä niin, että mhp palvelut jne toimii kaikilla.
Pätkii, ruudukkoa, asetuksien muutoksia ja muuta mukavaa joka ilta. Signaali 100% mutta aina ikävyyksiä!
On päivitetty moneen kertaan. Sama jatkuu ja jatkuu!
Luottamus mennyt täysin koko touhuun. Ei se vielä tule meillä vielä 3-6 vuoteen toimimaan edes tyydyttävästi. Vaikkapa jossakin Lapin tuntureiden katveessa.
- The Rat
Mitenkäs muuten esim. tekstitykset, sovellukset, jne. toimisivat kotitöllössä?
Juu, voihan tekstit polttaa kiinni leffaan jos haluaa - mutta ainakaan minä en halu. Karseaa käytöstä. Sovelluksia ilman varmaan tulee toimeen... - Näinpä on
niin sä olet vastaan tekijänoikeuslakia joka kieltää tällaset sovittimet yhden boxin kautta monelle töllölle niin onhan se tosiaan taas jotain finlandialaista menettelyä. Kuka tämän ihmelain tuovia kustannuksia pystyy summaamaan jos tosiaan mainitsemasi esimerkit ovat lähelläkään totuutta.
Muista kommenteista olen ymmärtänyt ettei ne oikein huomanneet Teoston ja tekijänoikeuslain eroa joka laki tosiaan kieltää sovitinpoxit vaikkapa sairaaloissa ja vanhainkodissa. Katselin vähän tietoja sellaisita lakipykälistä, ja niin se tosiaan on selvä: dikitaalisen signaalin muuttaminen analogiseksi on kielletty ja se perustuu tekijänoikeuslakiin. Siis signaalia ei saa lakiin perustuen muuttaa vanhoille töllöille analogiseksi ilman rankaiseurauksia. Piste. kuka sitten sen tai siitä saatavan hyötymisen saa hyväkseen onkin vissiin toinen juttu, mutta varmaan mielenkiintoinen. Niinkuin kysyit miksi Suomi ei tämmöisiä sovittimia salli, on sekin mielenkiintoista. On meidänkin naapuristossa sosiaaliturvan satelliittilautasia joilla saa seurata omaa ohjelmaa ikiomalla kielellä ilmaiseksi. Sen huomaa jo esim. uudella Pitäjänmäen kerrostaloalueella kuinka lautasia on ja vähemmän kotimaiset asukkaat siellä parvekkeilla liikuskelevat. Näinhän se ja ne asiat suomenmaassa ovat ja jatkossa vieläkin kierompia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013608
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454940Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1543726Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525