te lakkauttaa yhden yksikkönsä kuopiosta kaikessa hiljaisuudessa, koska on vaikeaa tehdä tietoyhteiskunnassa töitä kehä-3:n ulkopuolella.
Samaan aikaan, samaan yksikköön palkataan uusia saman alan osaajia espooseen.
sitäpaitsi ostravaan on lyhempi matka
Samaan aikaan, samaan yksikköön palkataan uusia saman alan osaajia espooseen.
sitäpaitsi ostravaan on lyhempi matka
Vastaukset 65
Vanhimmat
Tietojeni mukaan tämä Kuopion "yksikkö" on yksi työntekijä. Ihan järkevää toimintaa, mikäli moinen "yksikkö" lakkautetaan.
koskee 12 ihmistä kuopiossa ja syksyllä lähtee lisää. Hankitko tietosi Nakke Nakuttajasta?
TE näköjään jatkaa entiseen tyyliin, eli alle 100 ihmisen irtisanomisista per toimipiste ei tiedoteta, pikemminkin hyssytellään.
Olen kylläkin samaa mieltä nimim. pomon kanssa, että yhden tai kahden ihmisen kustannuspaikat ovat suhteessa aika kalliita pitää yllä, jollei järjestelystä saavutetut edut ole perusteltavissa. Mutta jos irtisanomisten taustalla on pelkät kustannussäästöt, niin tulee kyllä sellainen kuva, että suuryritys TE on harvinaisen persaukinen firma.
Vähänkin isompien yksiköiden lakkauttaminen siten, että ihmiset potkitaan pois ja toisaalla rekrytoidaan samoihin tehtäviin on minun mielestäni asia, josta ammattiliiton pitäisi älähtää ja lujasti. Miksi hiljaista? Onko näiltä irtisanottavilta ihmisiltä kysytty, siirtyisivätkö he Espooseen, jos kerran heidän hommansa siirtyvät sinne hoidettavaksi?
Asioista perillä kuin Pomo-mies.
Suuryritys Tietoenator on positioitunut tämän päivän markkinoille poikittain. Eikä mikään ihme huomioiden johdon älykkyyosamäärättömyyden.
Moisesta bisness-mokasta iloitsee vain pari vittuilevaa suurasiakasta, jotka hyödyntävät mahdollisuutta kiristää ripulilla olevalta Tietoenaattorilta parempia diilejä.
Jos johtoporsaikko pääsee vetämään firman nykystrategialla seuraavaan taantumaan saakka niin Tietoenatorista leikataan pakolliset osat ulos ja loput kuopataan.
Kyllä näinhän se on. Tuottamattomat kuopataan ja saneeraamalla saadaan se tuottavin osa toivottavasti esiin. Alalla on töitä, joten turha itkeä yhden epäonnistujan perään.
joten turha valittaa. Kaikkia ei voida sijoittaa uudelleen. Niiden pitää vain etsiä töitä muualta ja hankkia ajantasainen koulutus ja kokemusta. Suojatyöpaikat loppuvat onneksi.
Pomon kannattaa seurata aikaansa ja olla asioista tietoinen... noh kaikkihan sen tietää näin ei yleensä ole.
Provo on tosi kuin vesi ja jos meno jatkuu samana kyllä se luuta heiluu pian Espoossakin
mitä yrityksessä tapahtuu ja mitä duunarit tekevät. Joukosta löytyy aina niitä, jotka kertovat pomoille kaiken mitä kuulevat ja näkevät.
Kuopiossa työskentelee TietoEnatorilla noin 200 henkilöä useassa eri kustannuspaikassa. Joten en usko että 12:sta henkilön pitäminen valmiissa tiloissa on kallista. Etenkin kun:
1. Meillä on vuokrat ym. kulut pienemmät kuin sen legendaarisen kehä 3:n sisäpuolella.
2. Meidän palkat on ihan naurettavia verrattuna teidän helsinkiläisten palkkoihin. -> toki eihän me mitään osata teihin verrattuna kun ollaan peräkylästä :). Tosin itse otan haasteen vastaan milloin vaan ja uskon olevani pätevämpi kuin suurin osa teistä. Mutta kun ollaan Kuopiosta niin ei olla mitään muuta kuin "rasite" TE:lle.
Lopuksi henkeen sopiva laulu rakkaasta johtajastamme.
Peeeentti heeikkinen, pentti heikkinen.. ja sama toistuu tutulla sävelellä.
tehtäväksi. Eihän ihmisiä voi makuuttaa maksamalla palkkaa ja ilman töitä.
niin pätevä. Epäilen asiaa suuresti. Tuollaiset, jotka haukkuvat työnantajaansa julkisesti sietääkin "ulkoistaa". Kasva jo aikuiseksi ja ymmärrä elämän realiteetit.
Enkä suinkaan ole ainoa joka painaa pitkää päivää. Mites teillä ?
sillä eihän kyse ole irtisanomisista vaan uudelleen sijoittamisista. Mutta täällä on yksi hölmö, joka valittaa joka asiasta ja kirjoittelee tänne sitten asiattomuuksia.
Pentille. Näkisi kannattaako Kuopiossa makuuttaa turhia työntekijöitä. Mieti vähän mitä kirjoittelet.
Onko tietoyhteiskunta sama kuin kehä-3? Loppumaailma on korpea joissa biti eivät liiku kuin levykkeellä?
olisikohan tämä 12 hengen porukka sellaisia, joilla ei ole ollut pahemmin töitä. Miksi työnantajan pitäisi silloin maksaa näille palkkaakaan? Jos työt loppuvat kannattaa silloin hakeutua muualle, vai onko teille luvattu maksaa tekemättömästä työstä? Eikö silloin TE:n johto osoita kyvykkyyttään, kun korjaa tilannetta firman kannalta. Suojatyöpaikkoja kun ei nykyään ole.
järjestää töitä, ei työntekijöiden. Töitä voi järjestää myös Kuopioon.
Valitettavasti näitä suojatyöpaikkoja edelleen on. Ei ehkä kokonaisia ihmisryhmiä, mutta yksittäisiä ihmisiä siellä täällä.
parhaaksi näkee. Miksi TA:n pitäisi lähteä tekemään mitään erityisjärjestelyjä siirtääkseen työt juuri Kuopioon? Jos halvemmaksi tulee teettää jossain muualla, niin homma on minusta täysin selvä.
Se Voittajatyyppiä tyydyttää, kun saa muita sylkeä ja kivittää. Ismo Alanko.
Navan kasvatusriimi-kohtaan pitää muistaa, että amerikkalaisten eläkesäätiöiden napa se eniten kasvaa kun voittoja Tunaattorissa maksimoidaan.
tyhmät suomalaiset makuuttaa rahojaan tileillään. No, onhan se hyvä sitten itkeä, vaikka itse ei uskalla ottaa osakkeiden riskiä.
Mikään ei estä suomalaista ostamasta osakkeita.
Sijoitettu on Enaattorin osakkeeseen, ostin 42 €, arvo nyt 22 e, laskenut tässä kuussa 8 %, eli johtopäätös: MITTAVAT YT-NEUVOTTELUT ON KÄYNNISTETTÄVÄ VÄLITTÖMÄSTI, VÄHINTÄÄN 2000 (kaksituhatta) TURHAA HETI IRTISANOMISAJALLE!
Ostravaan ja Intiaan on siirrettävä kaikki työvaltainen koodaaminen ja palvelutuotanto.
Suomalaiset eläkeyhtiöt ovat olleet viisaampia ja irrottaneet omistuksensa jo 2000-luvun alussa.
Näin on, vanha Tietotehtaan ja Vtkk:n yhdistämismetodi uudelleen käyttöön ja kaikille yli 50 vuotiaille kenkä perseeseen.
omistajilleen. Mitenkäs muuten maksettaisiin kaikki kulut, joita yrityksen pyörittämisestä ja omistamisesta tulee. Hassua vihata yritystä, joka hoitaa asiansa hyvin.
älkää odottako irtisanomista. Paremmat mahdollisuudet teillä on työllistyä nyt kuin myöhemmin. Älkää myöskään katkeroituko työnantajaanne kohtaan. Jos teillä ei ole ollut töitä riittävästi, niin silloin yt on ainoa oikea ratkaisu. Haluatte varmaan itsekin ansaita palkkanne muutenkin kuin peukaloita pyörittämällä. Tsemppiä tulevaisuuteen ja luottamusta itseenne.
Enaattori on täynnä TEKEMÄTÖNTÄ TYÖTÄ, rahaa tulee rutkasti sisään, mutta se jaetaan suuromistajille ja optioina johdolle, asiakkaat ja henkilöstö jätetään oman onnensa nojaan.
aina tämä sama väite, ettei muka irtisanottavilla ole työtä. Missä niin on sanottu? Vähän sivusta ko. firman touhuja seuranneena kuvittelen paremminkin, että tässä käsittelyssä olevassa yksikössä on ylityösaldot paukkuneet. Oliskohan siinä se totuus, eikä "töiden loppumisessa". Tuo on nimittäin sitä työnantajien yt-retoriikkaa ihan kaikkialla, riippumatta siitä, onko lausunnossa katetta vaiko ei.
sattumalta tiedän ettei heillä ole ollut pahemmin töitä. Puheet ovat puheita, mutta totuus on tämä. Muutenkin tekninen osaaminen on aika tarpeetonta ja vähäistä.
Kummasta sinulla on "tietoa", töiden puutteesta vai ammattitaidosta? Kovin yksityiskohtaista on tietosi, jos voit arvioida jopa heidän ammattitaitoaan.
Jos työn puutteesta on kyse ja tarvetta on muissa yksiköissä samantyyppisissä hommissa, silloin tehdään sisäisiä siirtoja eikä irtisanota. Näin minun mielestäni.
Ja kaikkea työtä ei ole pakko tehdä juuri Espoossa tai ulkomailla. Aivan hyvin töitä voi teettää myös vaikkapa Kuopion yksikössä.
joten turhaa suun pieksentää tuo ylityöjuttu. Joillakin täällä on tapana peitellä osaamattomuuttaan turhiin itsekehuihin.
Noin sitä pitää, eikun kenkää perseeseen vaan, ja jos henkilöstö alkaa niskuroida kaikenmaailman nettipalstoilla, niin siirretään loputkin työt ryssiin. Bolshoi kommunism, vorot ljubii!
Oletko vainoharhainen tai jotain? =) Mikä on oma roolisi kyseisessä firmassa? Ota lääkkeet ajoissa, tulee parempi olo.
ja asennevamma muita kohtaan hirmuinen. Kuvittelee osaavansa tehdä jopa projektipäällikön hommia, mutta on hidas niissäkin. Nyt sillä on kusi sukassa kun tietää, että lähtö tulee. Pienet epäilykset työkavereilla on myös työpaikkakiusaamisesta, parikin esimerkkiä on kerrottavana mistä ollaan kuultu. Toivottavasti lähtee vikisemästä, ei ole meidän suosiossa. Merkkaa myös tunteja vaikka jatkuvasti "sairauspoissaoloja" ilman todistusta tietenkin.
tarkoitatko Ta:nia vai Ma:sta. Sopii nimittäin molempiin. Saisivat lähteä molemmat. Alkukirjain riittäköön.
tosi kuin vesi
kannattamatonta väkeä pois. Yrityksen tarkoitus on tehdä tulosta ja voittoa. Työntekijät ovat sitä varten, että ne tekevät töitä ja saavat siitä elantonsa. Jos ei ole töitä ei tule silloin palkkaakaan. Näin yksinkertaista se on. Miksi haukkua työnantajaa, kun se tekee tarvittavat toimenpiteet kannatavuutensa eteen. Tietysti noita osaamattomia suojatyöläisiä harmittaa, kun ei enää makseta palkkaa tyhjästä. Mutta ovathan saaneet siitä "nauttia" jo pitkän aikaa.
siellä on paikkoja auki. Jos haluat syödä leipää, ansaitse se raha työtä tekemallä äläkä valita.
Kaverit ovat tehnee koko alku vuoden positiivista tulosta. Eli lopettakaa ruikutus, että irtisanomiset ovat oikein. Osaamisesta sen verran, jos olisi paremmat ajat ottaisin meidän yksikköön puolet heti. Mutta kuten esille on käynyt asennevamman takia sekä pari epäpätevää voisi jäädä pois. Kuitenkin kokonaisuus on mielestäni toimiva ja mikä tärkeintä he tekevät positiivistatulosta, mutta ovat kehäkolmosen ulkopuolella, joten HEIPPA.
T
sillä tarkoitushan on tuottaa voittoa, eikä elättää siivellä työttömiä työntekijöitä. Hyvä, että tulee puhdistus ja epäpätevät lähtevät pois. Enää ei se pomon pyllyn nuolenta autakkaan säilyttämään suojatyöpaikkaa.
sinua lopetuslistalla olija?
hiljeni. Kertokaa nyt mielipiteitänne ja tunnelmianne kun kerran aloitittekin tämän.
ja oman edun tavoittelijoista joutuvat pois. Aika epäpäteviä. En viitsi sanoa niille päin naamaa, mutta täällä voin sen sanoa. Ei tule yhtään ikävä.
on jatkuvasti "selkäkipuja", pystyy kyllä pelamaan muttei tekemään työtä. Käytöskin aika epävakaa, johtuisiko "lääkityksestä".
meidän yksikkö nyt lakkautetaan kokonaan. Tarina alkoi jo kolmisen vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten osa porukastamme irtisanottiin ja nyt menee loput. Iljettää nähdä koko tyypin naamaa. Ei osannut hoitaa hommaansa aikoinaan, nyt kärsijöitä on paljon ja kaikki tämän yhden tyypin takia.
on meno ollut teilläkin. Ei ole ollut työrauhaa viime vuosina ja ilmeisesti henkilösuhteetkaan eivät ole kunnossa. Ikävää, että teillä on noin huono tilanne.
ja nauti palkasta. Jos ei työtä ei palkkaa. Yksinkertaista.
tunaattorin maksama palkka on saastaista rahaa!
Otin loparit, kun en enää kehdannut julkisesti myöntää olevani TE:llä töissä.
Hävetti, ja paljon.
moraalia. Onnea jatkoon.
ihmisiä. Tuskinpa työnantaja on vastuussa elämänne laadusta.
täällähän alkaa jutut mennä jo henkilökohtaisuuksiin. Ei liene asianomaisista mukavaa kun asioita repostellaan tällätavalla julkisilla palstoilla.
yhteishengestä työpaikalla. Siellä on nähtävästi aika huonot suhteet ihmisten välillä. Toisista pidetään enemmän kuin toisista. Tosin näyttää, että joistakin ei pidetä ollenkaan.
ei mitään henkilökohtaisuuksia vaan totuus.
suthan potkittiin jo pari vuotta sitten, mitä vielä kirjoitat?
työajallasi tänne. Miksi et tee töitä mistä sinulle maksetaan palkkaa. Oletko ajatellut, että tuollaisella asenteella työnantajasi kärsii tappiota. Jos et tee työtä työajalla et ole oikeutettu palkkaankaan. Sitten vielä ihmetellään miksi väkeä vähennetään. Netissä voi vierailla omalla ajalla omalta koneelta. Työnantajan työaika ja työvälineet ovat tarkoitettu työntekoon.
huti tuli. Onko odottavan aika on pitkä.
helppo onpi taisto,
voitto liiankin halpa.
Nyt ruostumahan jää
työn himmennyt kalpa.
uhka tiedonvaltateillä
ompi ystävästä,
silmäs sokaisee lumo
etkä nää ystävästä
mitä tekee ystävä sulle
suojatas itseänsä ja työtänsä.
Mikä se on tämänkin keskustelun motivaatio.
matkustaa pummilla, kun muut maksavat.
ja toiset piruilee...
Palkansaaja syö auttamatta voin asiakkaiden leivältä, ellei jopa sieppaa koko leipää osakkeenomistajille.
ja hyvä paikka.
hysterian lietsomista edelliseltä sivulta. Hupia riittää sielläkin.