Nousun jälkeen lasku

Eco Nomist

Oravannahka-ajoista lähtien taloudessa on tullut nousuja ja laskuja, välillä aina romahduksia. Mitä pidempi nousu on ollut, sitä kovemmalla rytinällä aina on tultu alas.

Viime vuosisadan puolella tämä toistui useita kertoja. Oli lamoja, joissa monet jopa päätyivät ns. lopulliseen ratkaisuun. Rasva- ja köysikauppa kävi kuin siimaa. Kun on hypetetty, rommaus on ollut yleensä jo aivan ovella. Vuonna 1989 Suomessa puhuttiin uudesta taloudesta. Todettiin, etteivät vanhat talouden lainalaisuudet enää päde ja otettiin velkaa kaksin käsin pää märkänä. Seurauksena romahdus, joukkotyöttömyys sekä satojen tuhansien ihmisten henkinen ja fyysinen kurjuus. Ikivelat kaatuivat päälle, pankit vaativat lisävakuuksia asuntolainoille, työnteko ei enää kannattanut sillä kaikki olisi kuitenkin mennyt ulosottoon.

Sanokaas, palstan asiantuntijat, miksi juuri tällä kertaa olisi toisin? Miksi vanha puolitoista miljoonaa mummoa surkeasta neukkukuutiosta olisi ns. oikea hinta? Millä perustelette nykyisen kuplahintatason kestävyyden?

19

1785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trurl

      "Sanokaas, palstan asiantuntijat, miksi juuri tällä kertaa olisi toisin? Miksi vanha puolitoista miljoonaa mummoa surkeasta neukkukuutiosta olisi ns. oikea hinta? Millä perustelette nykyisen kuplahintatason kestävyyden? "

      Ensinnäkin: Nyt on toinen aika.

      Suurissa asutuskeskuksissa on asuntopula, joka ei lopu muuta kuin rakentamalla parempia asuntoja, kuin nuo "neukkukuutiot". Kun ihmisillä on muita parempia vaihtoehtoja kuin "neukkukuutiot", asettuvat niidenkin hinnat laatutasoa vastaavaamaan.

      Nyky valuutta on euro, markat ovat mennyttä aikaa ja mennyttä markkataloutta on turha verrata vakaaseen eurotalouteen.

      Korontaso ja korkotason vakaus on eurotalouden aikana ollut aivan jotain muuta kuin markan aikana.

      Vaikuttaa siltä, että osa kirjoittajista ikävöi ja puhuu vielä markoista, mutta eiköhän olisi jo pikkuhiljaa aika opetella uuden valuutan käyttöä.

      • lisäys

        Neuvostoliitto ei ole nyt romahtamassa.

      • Eco Nomist

        "Ensinnäkin: Nyt on toinen aika. "

        Deja Vu! Deja Vu! 1980-luvun kellot soivat - aivan kuten arvelinkin. Uusi aika on koittanut!

      • Trurl
        Eco Nomist kirjoitti:

        "Ensinnäkin: Nyt on toinen aika. "

        Deja Vu! Deja Vu! 1980-luvun kellot soivat - aivan kuten arvelinkin. Uusi aika on koittanut!

        Uusi aika on historian periodisoinnissa käytetty käsite, jolla tarkoitetaan useimmiten ajanjaksoa, joka kattaa ajan 1400-1500 -luvuilta nykypäiviin saakka. Se on yksi kolmesta perinteisestä eurooppalaisen historiankirjoituksen käyttämästä aikakaudesta antiikin ja keskiajan ohella. Rajapyykkinä keskiaikaan esitetään usein esimerkiksi Amerikan "löytyminen" (1492) sekä reformaatio.

        Vaikka historia toistaakin itseään, niin muutoksia kuitenkin tapahtuu. Tuo äsken ansiokkaasti muistutettu Neuvostoliiton kaatuminen taitaa olla aika oleellinen asia lähihistoriassa. Yksi on Suomen liittyminen EU:hun.

      • moukka
        Trurl kirjoitti:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_aika

      • Senior analyst

        niin että uusi aika ja uusi talous ovat saapuneet! Kuulostaapa tutulta noilta IT- hypen ajoilta jolloin nousun piti myös olla ikuista. Talous nyt vain kuule on AINA syklistä ja asuntojen hinnatkin tulevat JOSKUS laskemaan, koska nyt ne ovat kaikkien aikojen kovimmalla tasollaan. Eri asia toki on milloin lasku alkaa. Pörssimarkkinoilla on muuten viimeisen viikon aikana saatu taas muistutus siitä että kun lumipalloefekti lähtee liikkeelle niin kyyti voi olla melkoisen kylmää.

      • niin...
        Senior analyst kirjoitti:

        Ehkä hinnat tulevat hieman laskemaan tai nousu pysähtyy jossain vaiheessa. Pitkällä aikavälillä hinnat kuitenkin nousee. Mitään romahdusta ei hintoihin tule vaikka kuinka asiaa pyörittelisi.

        Tällä hetkellä ei hintojen laskua ole näkyvissä ja mitä väliä vaikka hetkellisesti hieman laskisikin? Itse en ainakaan aio asuntoani myydä, joten ei paljon hetkelliset hintavaihtelut hetkauta.

      • PAHKAH
        niin... kirjoitti:

        Ehkä hinnat hieman, mitään romahdusta ei tule, hetkellisesti ehkä hieman, hetkelliset hintavaihtelut ei hetkauta, ei näkyvissä jne..................

        Olet sinä aikamoinen meedio tai sitten välittäjä kun moista liturgiaa suollat. Pörssi rytissyt koko viikon kunnon tahtiin eikä sitäkään kukaan juuri ennakoinut. Kun tarpeeksi ylös mennään niin psykoloogiset tekijät nousee arvoon arvaamattomaan. Et sinä, enkä minä tiedä miten hinnat käyttäytyy. Aina on noustu, ennenkin on laskettu. Turha täällä on hymistellä tuollaista skeidaa vain siksi että helpottaa omaa oloa.

        Oma since 1987.

    • on toisin

      se että nykyään pappa betalar, edellisellä kerralla sitä mahdollisuutta ei ollut. Varallisuus suomenmaassa on kasvanut kohisten noista ajoista. Tämä on faktaa.

      • täysin paikkaansa

        Nykyisin tilanne on täysin erilainen, koska ne jotka oletettavasti joutuisivat vaikeuksiin, ovat joutuneet tietenkin järjestämään lainoilleen takaajat. Nykyisten asunnonostajien vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa, että asunnot ovat heillä velattomia ja rahaa riittää. Ei enää tule lama-ajan kaltaisia pakkomyyntejä, koska velallisilla vanhemmat back-uppina ja sieltä ei rahat aivan heti lopu.

      • kupla puhkee
        täysin paikkaansa kirjoitti:

        Nykyisin tilanne on täysin erilainen, koska ne jotka oletettavasti joutuisivat vaikeuksiin, ovat joutuneet tietenkin järjestämään lainoilleen takaajat. Nykyisten asunnonostajien vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa, että asunnot ovat heillä velattomia ja rahaa riittää. Ei enää tule lama-ajan kaltaisia pakkomyyntejä, koska velallisilla vanhemmat back-uppina ja sieltä ei rahat aivan heti lopu.

        Se varallisuus on kupla, pääasiallinen varallisuus jota kutsutaan varallisuuden nousuki onkin tätä kuplaa, se muodostuu kiinteistöistä ja muista sijoituksista joitten arvo laskee romahduksen myötä.
        Näin kävi viimelaman aikana ja tulee käymään seuraavankin kerran.
        Tähän pitää lisätä vielä sekin seikka että lamanmyötä tyllisyyskin heikkenee, joten sieltäkin kautta velkojen maksukyky heikkenee huomattavasti.
        On se kumma kun ei luupääkansa opi ikinä etes vanhoista virheistä, sitten on turha vetistellä kun kaikki on jo menetetty.

      • kun sä opit lukeman
        kupla puhkee kirjoitti:

        niin ehkä ymmärrät edellisen tekstin. Vanhemmilla on velattomat asunnot ja RAHAA, SÄÄSTÖJÄ SUKANVARRESSA. Ei ne joudu myymään omia asuntojaan auttaakseen lapsiaan.

        Tosin en usko että kaikki vanhemmat vältämättä auttavat, varsinkin jos ovat varoittaneet lastaan ottamsta liian isoa lainaa. FAKTA tosin on että isoja lainoja ovat ottaneet ne joilla on varaa maksaa se pois ja TÄMÄ NÄKYY JOPA TILASTOISSA!

      • 18.6.2006

        Nyt eletään ylläolevaa päivämäärää.
        Nyt mitään lamoja ole.
        Otahan dementialääkkeesi ja palaa tänne takaisin elämään nykypäivää.

      • joka voi tulla
        18.6.2006 kirjoitti:

        Nyt eletään ylläolevaa päivämäärää.
        Nyt mitään lamoja ole.
        Otahan dementialääkkeesi ja palaa tänne takaisin elämään nykypäivää.

        Lamanuhka täytyy ottaa aina huomioon velkaa ottaessa, koska ylivelkaantunut on varmasti kusessa jos lama tulee.
        Tälläkin hetkellä uhkakuvia on aika paljon, kuten Öljy, jonka todennäköinen hinnannousu lamautaa koko maailmantalouden ja silloin romahtaa pörssikurssit ja asuntojen hinnat.

      • kyllä hyvin
        kun sä opit lukeman kirjoitti:

        niin ehkä ymmärrät edellisen tekstin. Vanhemmilla on velattomat asunnot ja RAHAA, SÄÄSTÖJÄ SUKANVARRESSA. Ei ne joudu myymään omia asuntojaan auttaakseen lapsiaan.

        Tosin en usko että kaikki vanhemmat vältämättä auttavat, varsinkin jos ovat varoittaneet lastaan ottamsta liian isoa lainaa. FAKTA tosin on että isoja lainoja ovat ottaneet ne joilla on varaa maksaa se pois ja TÄMÄ NÄKYY JOPA TILASTOISSA!

        että minkä ikäset täällä kirjottelee. "vanhemmat auttaa" Kyllä aikuisen ihmisen on pärjättävä ihan omillaan. Yleensä on myös useita lapsia ja vanhempien on oltava tasapuolisia, ei muut lapset tykkää siitä jos pappa alkaa maksella nuorimman perillisen asuntolainoja. Sehän pienentää mahdollista omaa perintöä.

      • pointin
        kyllä hyvin kirjoitti:

        että minkä ikäset täällä kirjottelee. "vanhemmat auttaa" Kyllä aikuisen ihmisen on pärjättävä ihan omillaan. Yleensä on myös useita lapsia ja vanhempien on oltava tasapuolisia, ei muut lapset tykkää siitä jos pappa alkaa maksella nuorimman perillisen asuntolainoja. Sehän pienentää mahdollista omaa perintöä.

        Vanhemmat ovat yleensä takaajina lastensa lainoissa. Ei siinä silloin ole mitään epäselvää, kun nimet on papereissa. Jos se "aikuinen ihminen" ei pärjää lainojensa kanssa niin takaajat maksaa ja useimmissa tapauksissa takaajina ovat velallisen vanhemmat. Eipä siinä pankki enää kysele mitä sisarukset ovat mieltä asiasta. Pointti on siis se, että jos velallinen joutuu vaikeuksiin lainojensa kanssa, takaajat maksaa.

        Ne jotka eivät ole edes tarvinneet taakaajia lainoilleen, pystyvät varmasti hoitamaan lainansa itsekin mennen tullen, kaikissa tilanteissa.

      • lääkkeesi....
        18.6.2006 kirjoitti:

        Nyt eletään ylläolevaa päivämäärää.
        Nyt mitään lamoja ole.
        Otahan dementialääkkeesi ja palaa tänne takaisin elämään nykypäivää.

        Jos luulet,että nyt on jo juhannusviikko. :-)

      • rysän päältä
        lääkkeesi.... kirjoitti:

        Jos luulet,että nyt on jo juhannusviikko. :-)

        eihän tuo ole edes juhannusviikko. Näyttää koulut jääneen kesken kun kalenterin lukutaito on mitätön.

      • kuuluu
        pointin kirjoitti:

        Vanhemmat ovat yleensä takaajina lastensa lainoissa. Ei siinä silloin ole mitään epäselvää, kun nimet on papereissa. Jos se "aikuinen ihminen" ei pärjää lainojensa kanssa niin takaajat maksaa ja useimmissa tapauksissa takaajina ovat velallisen vanhemmat. Eipä siinä pankki enää kysele mitä sisarukset ovat mieltä asiasta. Pointti on siis se, että jos velallinen joutuu vaikeuksiin lainojensa kanssa, takaajat maksaa.

        Ne jotka eivät ole edes tarvinneet taakaajia lainoilleen, pystyvät varmasti hoitamaan lainansa itsekin mennen tullen, kaikissa tilanteissa.

        Näitä tälläisiä yhdelle lapselle tehtyjä lahjoituksia/suuria avustuksia kutsutaan ennakkoperinnöiksi ja ne kyllä sitten lopullisessa perinnönjaossa helposti määrätään palautettaviksi, että ei niitä velkojaan näin helposti karkuun pääse. Pointti on siis siinä, että lopulta se lainan ottaja itse maksaa. Ennemmin tai myöhemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe