Terve.
Onko kellään kokemuksia vuoden -49 -50 Packardeista. Jotkut sanoo niitä ulkomuodoltaan "raskaana oleviks elefanteiks", varsinkin Ameriikassa. Musta se on kaunis korimalli. Olen ollut sellasen kyydissä v.1959, kun mun setä sai suhteillaan hankituksi v.-49 mallisen. Oli kai VAPON ( Valtion polttoainekeskus) entinen edustusauto tai sitten ei. Mutta kyyti oli ihanaa. Siihen aikaan oli valtatie 12, kohdalla Villähde-Uusikylä (Nastolassa) sorapintainen. Setä nosti vauhdin 130:aan ja auto kulki kuin kiskoilla. Vain aavistuksen omainen tuulen suhina oli havaittavissa.
Auton sisällä tuoksui arvokkaalta. Packard oli kumminkin vielä siihen aikaan ( siis valmistusvuonnaan) Cadillacin, Lincolnin ja muiden edustusautojen kanssa samalla viivalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.