Adressi

Katsotaan onko näistä adresseista mitään hyötyä.
Eli nyt kerätään adressia Marko Lindin viestien lopettamiseksi tällä palstalla. Jatkakoon politikointia suomi24 politiikka osastolla.
Eli nimiä vaan listaan ketkä vastustaa lindin kirjoituksia ja haluaa, että hra lind lopettaa joutavan kirjoittelun.
Yksityisyyden suojaksi listaan riittää pelkkä nimimerkki ja muutenkin omalla nimellään esiintyminen saattaa olla vaarallista kun puhutaan tietyistä vähemmistö piireistä.

T:Velihuilu
12877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja vielä lisätäkseni tämä on nimen omaa adressi eikä mikään Markon puolesta kampanja johon kaikki kaupungin romanit voivat ottaa osaa.
Eli turhia puolusteluja ja idiootiksi haukkimisia on täysin tarpeetonta laittaa tähän ketjuun.

Äänestä
  • Kerätään listaan ketkä vastustaa hihhuleita tällä palstalla jotka kuin pienet apinat hiekkalaatikolla kirjoittelevat tänne kaiken laista paskaa. Kerätään lista et tällaiset idiootit kuin sinä lopettaisivat kirjoittelun tänne kun ei ole mitään asiaa edes! Ai niin, suomi24 tekee parhaillaan tällaista, en muistanutkaan. Kerätään nyt kuitenkin siitä huolimatta lista sinunlaisistasi kypsymättömistä pelleistä jotka voisivat painua leikkimään vaippojensa kanssa sinne hiekkalaatikolle. Tämän kun pitäisi olla asiallista keskustelua varten!

    Äänestä

  • hihhuleista tällä palstalla kirjoitti:

    Kerätään listaan ketkä vastustaa hihhuleita tällä palstalla jotka kuin pienet apinat hiekkalaatikolla kirjoittelevat tänne kaiken laista paskaa. Kerätään lista et tällaiset idiootit kuin sinä lopettaisivat kirjoittelun tänne kun ei ole mitään asiaa edes! Ai niin, suomi24 tekee parhaillaan tällaista, en muistanutkaan. Kerätään nyt kuitenkin siitä huolimatta lista sinunlaisistasi kypsymättömistä pelleistä jotka voisivat painua leikkimään vaippojensa kanssa sinne hiekkalaatikolle. Tämän kun pitäisi olla asiallista keskustelua varten!

    Opettele kirjoittamaan esim. kaikenlaista on yhdyssana. Eli ei kaiken laista =)
    Ja tiedoksi vaan, että hiekkalaatikolla voi leikkiä muullakin kuin vaipoilla.
    Tietysti käyhän sinu vähän sääliksi jos vanhempasi eivät sinulle leluja antaneet vaan pistivät leikkimään vaipoilla.
    Huomaa kyllä jutuistasi, että lapsuutesi on ollut ankea. Ja hihhuleilla tarkoitetaan yleensä uskovaisia joita vastaan minulla ei ainakaan ole yhtään mitään. Toisin kuin sinä haluat lopettaa hihhuleiden kirjoittelun ja siinähän Markokin on jo vaarassa joutua kielletylle listalle =)

    hiekkalaatikolle leikkimään ja paksut vaipat haaroihin,et viihtyisivät mahdollisimman kauan.

    Äänestä

  • on pelle kirjoitti:

    Opettele kirjoittamaan esim. kaikenlaista on yhdyssana. Eli ei kaiken laista =)
    Ja tiedoksi vaan, että hiekkalaatikolla voi leikkiä muullakin kuin vaipoilla.
    Tietysti käyhän sinu vähän sääliksi jos vanhempasi eivät sinulle leluja antaneet vaan pistivät leikkimään vaipoilla.
    Huomaa kyllä jutuistasi, että lapsuutesi on ollut ankea. Ja hihhuleilla tarkoitetaan yleensä uskovaisia joita vastaan minulla ei ainakaan ole yhtään mitään. Toisin kuin sinä haluat lopettaa hihhuleiden kirjoittelun ja siinähän Markokin on jo vaarassa joutua kielletylle listalle =)

    SINU

    Äänestä

Joo Lind helvettiin tältä palstalta!

Äänestä
  • Hei lapsi menehän nyt sinne hiekkalaatikolle ja anna aikuisten keskustella tällä palstalla. Hyi sua, kohta aikuiset antaa sulle piiskaa kun tollai käyttäydyt. Millainen lie kotikasvatus kun noin rumaa suuta piät? Pitäs pestä suu saippualla!

    Äänestä

  • asiallisia, mut ne kaikki törkyturvat pilaavat koko tärkeän asian, mistä olisi heillekin ehkä hyötyä. Mut minkäs tekee ku näille raukoille ei ole paljoa annettu, niin ymmärtäkäämme näitä tyhmiä ressukoita, vaik kyl joutaisivat kasvamaan viel sinne äitinsä helmoihin.

    Äänestä

Oikeaa asiaa !

Äänestä
  • Oikein olet nimimerkkisi laittanut: pikku;) Onhan sussa jotain rehellistäkin kun itsekin tunnustat olevasi vielä niin pieni;)

    Äänestä

  • uudet vaipat! kirjoitti:

    Oikein olet nimimerkkisi laittanut: pikku;) Onhan sussa jotain rehellistäkin kun itsekin tunnustat olevasi vielä niin pieni;)

    Onko sinulla kaveri jotain pieniä vastaan?
    Ja toinen juttu tämä ei ollut mikään Markon puolesta keskustelu joten voit kaveri lopettaa ton provosoinnin.
    Ainut kellä tässä nyt on asiatonta kieltä olet sinä joten puutu johonkin muihin keskusteluihin älä tähän.

    Äänestä

  • Kannata mun aisaa, heh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Velihuilu. kirjoitti:

Katsotaan onko näistä adresseista mitään hyötyä.
Eli nyt kerätään adressia Marko Lindin viestien lopettamiseksi tällä palstalla. Jatkakoon politikointia suomi24 politiikka osastolla.
Eli nimiä vaan listaan ketkä vastustaa lindin kirjoituksia ja haluaa, että hra lind lopettaa joutavan kirjoittelun.
Yksityisyyden suojaksi listaan riittää pelkkä nimimerkki ja muutenkin omalla nimellään esiintyminen saattaa olla vaarallista kun puhutaan tietyistä vähemmistö piireistä.

T:Velihuilu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu