Hometaloja

MIksi me Suomessa hyväksymme riskirakentamisen. "pullotaloja" tehdään kuin viimeistä päivää. Muovit seinässä ja yläpohjassa. Koskaan niitä ei saada riittävän tiiviiksi, ettei vuotoja tapahtuisi. Koneelliseen ilmanvaihtoon ei ole luottamista. Rakennamme tuhansia taloja, jotka ovat homeessa seuraavan viidentoista vuoden aikana tai jopa aikaisemmin. Hometta tulee ranteisiin yllättävän helposti ja sitä ei estä koneellinen ilmanvaihto. Jos rakentaisin talon niin se olisi hirrestä, siporexista tai täystiilitalo. Näissä homeongelmariskit ovat kaikkein pienimmät.
203577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

tietoa ei ole oikein mistään mutta vahvoja mielipiteitä kyllä .... provoja lähinnä.

Äänestä

väärin ja virheellisillä tiedoilla. Home ei synny muovista, eikä home pysy poissa "hengittävistä" rakenteista mikäli rakenteet ja ilmanvaihto ei ole kunnossa. It´s that simpple.

Äänestä

Provo tuo on eikä mikään muu. Kun olen yhtä pöljä niin vastaan kuitenkin.

Miksiköhän suomessa on paljon ihan terveitä 60-,70-, 80- ja 90-luvulla rakennettuja taloja. Niissä on kuitenkin käytetty muoveja. Vain pienessä osassa on ollut ongelmia ja niidenkin syynä on ollut enimmäkseen rakennusvirheet tms. syy.

Äänestä
  • se ei mielestäni ole pieni osa.

    Äänestä

  • on kosteusvaurioisia kirjoitti:

    se ei mielestäni ole pieni osa.

    pitäisi sitten tulkita.

    Äänestä

  • on kosteusvaurioisia kirjoitti:

    se ei mielestäni ole pieni osa.

    "Jos rakentaisin talon niin se olisi hirrestä, siporexista tai täystiilitalo."

    Tuo pelastaakin vuotavilta putkilta, kylpyhuoneen vesieristysongelmilta, katon vuodoilta, huonoilta läpivienneiltä, tukkeutuneilta salaojilta ja rakennusvirheiltä.

    Kun tiedät että 60% on kosteusvauriosia niin tiedät varmaankin myös missä on tyypilliset vaurikohdat. Onko tyypillisin kosteusvaurio ulkoseinässä?

    Äänestä

  • ...60-, 70- ja 80-luvuilla ei käytetty muovia. Kuten itsekkin myönsit, pöljä olet.

    Äänestä

  • että........ kirjoitti:

    ...60-, 70- ja 80-luvuilla ei käytetty muovia. Kuten itsekkin myönsit, pöljä olet.

    Niissä taloissa joissa on mineraalivillat on myös muovit. Homma alkoi jo 60-luvulla. Silloin ei aina ymmärretty kuinka muovi tulee asentaa ja tuli paljon sutta ja sekundaa. Kuitenkin ne joissa homma on tehty oikein ovat käytössä tänäänkin

    Äänestä

  • "eihän suomessa ole ho... kirjoitti:

    ainakaan teidän taloissa, tietenkään, voi hellan lettas, miten hyväuskoisia pöljiä olette:

    http://www.kampus.uku.fi/tiedotteet/tiedote.shtml?v=2004&tap=108373905217347

    "Rakennusten kosteusvauriot ovat Suomessa ja muualla maailmassa yleisiä. Eräiden arvioiden mukaan kosteusvaurioita esiintyy 45 - 80 prosentissa suomalaisista rakennuksista. Jos kosteusvaurio jää
    havaitsematta tai sen korjaus viivästyy, kosteusvaurio voi johtaa mikrobikasvuun. "

    Minkälainen osuus noista on omakotitaloja. Minkälainen osuus on puutaloja ja minkälainen osuus liittyy ainoastaan talon rakenteeseen eikä esim pesuhuoneeseen. Tavallisin suomalainen rakennus taitaa olla betonikerrostalo.

    Äänestä

Tarkoitus ei ole saada höyrynsulkumuovia täysin tiiviiksi vaan mahdollisimman tiiviiksi. Näin saadaan lämmöntalteenotossa mahdollisimman hyvin energiaa takaisin taloon. Jos muovissa on isompia reikiä ja talon sisällä alipaine niin korvausilma kulkee talon sisään näistä rei'istä, pahimassa tapauksessa -30 asteista ulkoilmaa.

Mutta se että jos höyrynsulkumuovissa on reikiä ei tee hometaloa, koska kylmän ulkoilman kosteus ei keräänny eristeisiin vaan kulkeutuu huoneilmaan ja ilmanvaihtolaitteen mukana takaisin ulos. Tämä selittyy sillä että talossa täytyy olla pieni alipaine, mutta jos jostain syystä poistoilmapuhallin pysähtyy, synnyttää tuloilmapuhallin talon sisälle ylipaineen ja näistä höyrynsulkumuovissa olevista rei'stä lämminilma kulkee eristeen läpi kylmään ulkoilmaan, ja heti kun huoneilma tulee kylmempään kohtaan kuin mitä huoneilma oli, alkaa kosteutta kertymään tälle kylmälle pinnalle eli käytännössa heti eristeen ulkopintaan ja näin homevaurio on valmis.

Eli kun muistaa sen että kosteus kertyy aina viileille pinnoille, niin homma on hanskassa. Kun talossa on pieni alipaine niin lämmin sisäilmä ei pääse koskaan kerryttämään kosteutta eristeiden kylmille pinnoille.

Eiks jee?

Äänestä
  • ...toivottavasti olet mies, jollet otan pusut takaisin :) Ihanaa lukea järkevää ja mukavasti kirjoitettua tekstiä, kiitos siitä!

    Äänestä

Uusi muoti mörkö on laskeutunut! Kosteus ja home hysteriaa!!!!!!

Äänestä

  • ja sitä on kirjoitti:

    JO SINUNKIN KODISSASI TODENNÄKÖISESTI. Korvien välissä jo taitaa kasvaa. Kaiva homeiset villat päästäsi niin ehkä aivosolusi vielä käynnistyvät. Jos se onnistuu niin tässä vähän luettavaa

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto/hometalot/kosteusvauriot__tutkiminen_ja_korjaaminen/

    Missä lukee että "Muovit seinässä ja yläpohjassa" aiheuttaisi jotain? Missä lukee että jos talon materiaali on "hirrestä, siporexista tai täystiilitalo.", siinä olisi vähemmän hometta?

    Lainausta:

    "Yeisyys

    KTL:n tutkimushankkeissa on selvitetty pien- ja asuinkerrostalojen kosteusvaurioiden yleisyyttä ja korjauskustannuksia. Kosteusvauriot ovat yleisiä kaiken tyyppisissä asunnoissa. Kerros- ja pientaloissa korjausten tai tarkemman tutkimisen tarvetta oli lähes joka toisessa asunnossa. Asuntojen kosteusvaurioista suurin osa oli kosteissa tiloissa, loput vauriot jakautuivat melko tasaisesti eri tilojen kesken.

    Lisäksi on selvitetty koulurakennusten kosteusvaurioiden yleisyyttä. Koulurakennuksissa kolmessa neljästä oli kosteusvaurioita. Puu- ja kivikoulujen välillä ei ollut suuria eroavaisuuksia. Puukouluissa oli hieman enemmän vaurioita lukumääräisesti pinta-alaan suhteutettuna. Puukoulujen vauriot olivat vaurioasteeltaan pahempia, mutta pinta-alaltaan pienempiä kuin kivikoulujen vauriot.Etenkin koulurakennusten kunto on vähitellen huonontunut huollon ja kunnostuksen puutteiden takia joten niihin on päässyt syntymään vakaviakin kosteusvaurioita. Rakennusten kunnossapitoon ja korjaamiseen tuleekin kiinnittää huomiota.

    Syyt

    Kosteusvaurioiden yleisimmät syyt ovat rakennusaikaiset työ- ja suunnitteluvirheet ja -puutteet, rakenteiden ja materiaalien tekninen vanheneminen sekä lämpö- ja vesieristevauriot. Rakennusten kosteuslähteitä ovat mm. sade- ja sulamisvedet, maaperän kosteus, ulko- ja sisäilman kosteus, käyttövedet sekä rakennekosteus. Rakennusmateriaaleihin kosteus voi johtua esimerkiksi vuodoista, tiivistymisestä tai kapillaarisesti. Myös puutteellinen ilmanvaihto on yksi merkittävä kosteusvaurioihin johtava syy."

    Äänestä

  • ja sitä on kirjoitti:

    JO SINUNKIN KODISSASI TODENNÄKÖISESTI. Korvien välissä jo taitaa kasvaa. Kaiva homeiset villat päästäsi niin ehkä aivosolusi vielä käynnistyvät. Jos se onnistuu niin tässä vähän luettavaa

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elinymparisto/hometalot/kosteusvauriot__tutkiminen_ja_korjaaminen/

    Tutki talosi joka päivä....ryömi lattialla haistellen haiseeko home....kosteusmittari kannattaa ostaa kotiin, jotta voit tarkastella joka päivä onko kosteutta talosi huoneissa....suihkutila kannattaa tarkastaa, joka päivä ainakin kolme kertaa...eihän sitä tiedä jos kosteus nousee iltaa kohden! Tarkastele oireitasi..kirveleekö silmiä? vuotaako nenä? onko kurkku käheä? Oletko juovuksissa, vaikka et ole juonut alkoholia tippaakaan...seuraa myös vaimosi oireita onko hän erityisen levoton, jatkuvasti nalkuttava, valitteleeko päänsärkyä iltaisin käydessänne nukkumaan....jos vastaat kahteen kohtaan kyllä...todennäköisesti teillä on talossa hometta! Soita erikoisryhmä paikalle putsaamaan myrkky pois talostanne tai voihan se olla, että talonne joudutaan purkamaan maan tasalle.....nyt ei pysty enään nukkumaan...kukahan kirjoittasi mulle rauhoittavaa...........

    Äänestä

  • ÄLÄ ELÄ vaan PELKÄÄ MÖRKÖÄ! kirjoitti:

    sillä aivosi ovat jo valuneet päästäsi. Mitään ei ole enää tehtävissä, ihan sama vaikka olisi kuinka paljon hometta talossasi, tuosta ei oireet enää pahene. Nyt ei kuule rauhoittavat auta, suosittelen terminaalihoitoa.

    Meillä muilla on enemmän menetettävää.

    Äänestä

  • pelätä homeita kirjoitti:

    sillä aivosi ovat jo valuneet päästäsi. Mitään ei ole enää tehtävissä, ihan sama vaikka olisi kuinka paljon hometta talossasi, tuosta ei oireet enää pahene. Nyt ei kuule rauhoittavat auta, suosittelen terminaalihoitoa.

    Meillä muilla on enemmän menetettävää.

    Helpottaako?

    Äänestä

Täystiilitalo voi olla varsinainen pommi. Puutaloa pystytään korjaamaan, mutta jos täystiilessä on märät villat tiilien välissä niin ei naurata. Ja näitä taloja on paljon. Tuollanen rakenne ei todellakaan ole pomminvarma.

Äänestä
  • Ei se kivimateriaali autuaaksi tässä asiassa tee yhtäkään taloa. Käsitteet olisi syytä selvittää ennen kuin mitään kirjoittaa. Siis: home ja laho ovat eri asiat. Home kukkii kostella pinnalla, ei ole väliä pinnan laadulla. Puu taas lahoaa ajan myötä. Aika taas sitten vaihtelee 1-100v tai jopa kauemminkin riippuen puun laadusta ja kosteuden määrästä. Anoppila on kivitalo ja hometta löytyy, syy on puuttuva salaojitus ja puuttuva sadevesijärjestelmä. Eli talon rakennusmateriaalilla ei homeeseen ole vaikutusta, vaan sillä, miten homma toteutetaan. Niin ja rakennuspaikan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, nyt kun eletään rakennusbuumin aikaa, niin kaikki paikat kelpaavat. Seurauksena voi olla ongelmia kosteuden kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oivoi kirjoitti:

MIksi me Suomessa hyväksymme riskirakentamisen. "pullotaloja" tehdään kuin viimeistä päivää. Muovit seinässä ja yläpohjassa. Koskaan niitä ei saada riittävän tiiviiksi, ettei vuotoja tapahtuisi. Koneelliseen ilmanvaihtoon ei ole luottamista. Rakennamme tuhansia taloja, jotka ovat homeessa seuraavan viidentoista vuoden aikana tai jopa aikaisemmin. Hometta tulee ranteisiin yllättävän helposti ja sitä ei estä koneellinen ilmanvaihto. Jos rakentaisin talon niin se olisi hirrestä, siporexista tai täystiilitalo. Näissä homeongelmariskit ovat kaikkein pienimmät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu