Java nyt Linuxeihin!.
edistystä Linus!.
1266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Java on ollut Linuxissa käytettävissä aivan kokoajan, myös tuo Sunin virallinen java-toteutus. Sunin java lisenssi on vaan estänyt JRE:n ja JDK:n sisällyttämisen Linux jakeluihin. Eli JRE:tä ja JDK:ta ei ole voinut jakaa linux jakeluiden mukana. Esim Debian jakeluun voi kuulua vain sellaset ohjelmat, jotka on lisenssiltään vapaita ja Sunin java ei ole sellainen.
Nyt tilanne on muuttunut sikäli, että Sun on muuttanut Javan lisenssiä siten, että JRE ja JDK voi olla osa Linux jakeluita. Ne ei edelleenkään ole täysin vapaita, mutta lisessi sallii nyt niiden jakamisen Linux jakeluiden osana. Noi on löytynyt jo n. 4 päivää Debian Unstablen repositorystä.
Mikään ei kuitenkaan ole aikaisemminkaan estänyt javan asentamista linuxiin, eikä sen toimintaa. Javan vain joutui hakemaan erikseen Sunin sivuilta tai epävirallisista repositoryista.
Itseasiassa Linuxissa Sunin Javan saa nyt käytttksen mukana, Esim Windows käyttäjät joutuvat itse hakemaan JRE:n ja JDK:n Sunin sivuilta aivan samaan tapaan kuin mikä oli tarpeen Linuxissa ennen tätä Sunin lisenssin muutosta.