Päivällä kävin kolme vuotta sitten istutettua kuusen taimikkoa katsomassa ja totesinettä on aihetta käydä taimikko läpi haravan kanssa ja etsiä kuuset heinän ja horsmien alta.Tein 2004 keväällä heinäämistyömaan ja ajattelin viime keväänä jättää väliin, mutta kyllä se oli virhe- oli viime kesänä olleet useat taimet niin painuksissa horsman ym.töryn alla, että olivat kasvaneet vaakatasossa viimevuoden kasvun! Onko kukaan tehnyt tätä samaa urakkaa ja onko kokemuksia oikaiseeko se taimi runkoansa yhtään kun se nyt on Z mallinen.
Kuusen taimien
4
1007
Vastaukset
- edessä
Heinäntorjunta on tehtävä tuossa kesä-, heinäkuulla (niittämällä) jos meinaa että selviävät talvesta.
Ei tuossa sinun tilanteessa enää auta muu kuin uudet taimet tilalle. Ei muuta kuin kiireesti lähimpään mhy:n toimistoon niin saatat nippanappa saada vielä taimia. Voi kyllä olla että liian myöhäistä jo. - Samapulma
Itse olen jotenkuten (n.3v vanhaa) kuusitaimikkoa läpikäynyt ja vähän samankaltaisia ongelmia. Viimekesänäkin taimikko läpikäytiin heinä-elok.
Mutta sen olen kyllä nyt huomannut että tämäaikavuodesta on parasta- ja helpointa aikaa tsekata taimikon kunto, kun lumet on juurisulanut ja aluskasvisto on vielä pientä, taimet löytää helposti eikä kelit kuumuuden puolesta häiritse. Vielä kun on muutamasata uusia kuusentaimia mukana niin aukkopaikat on helppo täydentää, mistä esim. myyrät ovat tehneet tuhojaan.
Ja ainakin itte olen huomannut että erilaiset yksittäiset taipumat, lumien ym. johdosta oikenee käsipelillä (varovasti venyttäen vastaiseen suuntaan)
ja tukitikepeillä suht.koht. hyvin... - kaiken nähnyt
kyllä itsekseen.
- porskuttaa
melkoisessa heinikossa ettei mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461