Liikaa painoa?

Hei,

En ole kirjoittanut tänne aikaisemmin. Nyt kysyisin, kuinka suuri este lievä ylipaino on lapsettomuushoidoille. BMI minulla on 29-30 tienoilla eli ylipainoa noin 10 kg. Aikaisemmin painoa on ollut vielä reilusti enemmänkin, joten tavallaan olen tyytyväinen jo tähän nykyiseen tilaan.

Kuukautiset ovat olleet e-pillereiden lopettamisen (8/05) jälkeen sekaisin. Terolut:it saavat aikaan vuodon, mutta heti kun jättää Terolutit pois, kierto on taas sekaisin (ts. liian pitkä).

Suunnittelen tutkimuksiin lähtöä. Aikaisemmin suljettu pois ultrassa ainakin PCO ja muutenkin kaikki, mitä ultralla voidaan todeta, on kunnossa. Olen vain ahdistunut tästä ylipainosta, kun tuntuu mahdottomalta omalla kohdalla päästä aivan normaaliin painoon. Koko nuoruuteni olen ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Olen tullut siihen tulokseen, että pysyäkseni edes näissä mittoissa, minun pitäisi paremminkin yrittää hyväksyä itseni tällaisena. Jos koko ajan yritän laihduttaa, siitä helposti seuraa painon heittely.

Pyydän jo etukäteen anteeksi, mikäli kirjoitukseni ei sovi tämän palstan "imagoon". Lapsi joka tapauksessa olisi suurin toiveeni ja ilman normaalia hormonitoimintaa siihen ei tietenkään ole mahdollisuutta.

Auttakaa ahdistuksessa ja kertokaa omia kokemuksianne!
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itselläni on myös lievästi ylipainoa. Paino indeksi 27 nyt. viime kesänä olin 20 kiloa painovampi. lapsettomuushoitoja tekevä lääkäri sanoi että raskautumis mahdollisuudet paljon paremmat nyt kun paino pudonnut. ei pitänyt lievää ylipainoa pahana.

Äänestä
  • Sama homma täällä... menkat sekaisin ja teroilla aina käynnistetään. Ja terojen jälkeen taas kierto sekaisin ja samaa kiekkaa. Ylipainoa varmaan jokin 10kg ja ei millään saa painoa pudotettua. Ja varsinkin tuntuu ettei nyt paino putoa kun syö hormooneja lapsettomuushoitoihin. Toivoton tilanne. Lääkäri sanoi että monesti auttaa kun paino tippuu 5kg mut tiedän tosi lihaviakin ihmisiä kellä ei ole ollut mitään ongelmia lapsenteossa että enpäs tiedä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saara kirjoitti:

Hei,

En ole kirjoittanut tänne aikaisemmin. Nyt kysyisin, kuinka suuri este lievä ylipaino on lapsettomuushoidoille. BMI minulla on 29-30 tienoilla eli ylipainoa noin 10 kg. Aikaisemmin painoa on ollut vielä reilusti enemmänkin, joten tavallaan olen tyytyväinen jo tähän nykyiseen tilaan.

Kuukautiset ovat olleet e-pillereiden lopettamisen (8/05) jälkeen sekaisin. Terolut:it saavat aikaan vuodon, mutta heti kun jättää Terolutit pois, kierto on taas sekaisin (ts. liian pitkä).

Suunnittelen tutkimuksiin lähtöä. Aikaisemmin suljettu pois ultrassa ainakin PCO ja muutenkin kaikki, mitä ultralla voidaan todeta, on kunnossa. Olen vain ahdistunut tästä ylipainosta, kun tuntuu mahdottomalta omalla kohdalla päästä aivan normaaliin painoon. Koko nuoruuteni olen ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Olen tullut siihen tulokseen, että pysyäkseni edes näissä mittoissa, minun pitäisi paremminkin yrittää hyväksyä itseni tällaisena. Jos koko ajan yritän laihduttaa, siitä helposti seuraa painon heittely.

Pyydän jo etukäteen anteeksi, mikäli kirjoitukseni ei sovi tämän palstan "imagoon". Lapsi joka tapauksessa olisi suurin toiveeni ja ilman normaalia hormonitoimintaa siihen ei tietenkään ole mahdollisuutta.

Auttakaa ahdistuksessa ja kertokaa omia kokemuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu