Ihmettelen, miksi eräs naikkonen ei mitä ilmeisimmin kykene kaveruuteen kanssani. Tarina alkaa muutaman vuoden takaa kun hän todella suorasukaisesti ja sitkeästi lähestyi minua ja myönsi kerran tunteensa (tosin vahvassa humalatilassa). Tämän jälkeen hän alkoi todella selkeästi vältellä minua ja tilanteita, joissa joutuisi minut näkemään (samat piirit ja tuttavat kuitenkin). Mietin jo silloin, olinko itse vain käsittänyt jotain väärin, vai olinko tehnyt jotain väärin, mutten keksinyt vastausta. Myöhemmin hän kuitenkin oma-aloitteisesti halusi kanssani tavallaan työasioihin liittyviin juttuihin, joissa joudumme olemaan tiiviisti yhdessä.
Emme kuitenkaan ole muuten ystäviä, emme pahemmin edes kavereita, ja hän rajaa minut todella näkyvästi ulos omasta vapaa-ajastaan / yksityiselämästään ja yhteisistä tutuistamme. Loppujen lopuksi en tiedä miksi hän alunperin tunnusti minulle jotain, ja miksi hän kuitenkin pitää minut henkilökohtaisella tasolla kaukana ja etäällä itsestään (vaikka siis virallisissa yhteyksissä "joudumme" olemaan tekemisissä paljon). En nyt välttämättä halua tuppautuakaan hänen kaverikseen, mutta, sekavaa... en vain ymmärrä miksi hän tekee kuten tekee, enkä voi ottaa puheeksi hänen kanssaan asiaa :(
En ymmärrä käytöstä
10
1184
Vastaukset
- ...
Koen tilanteen siis jollain tavoin loukkaavana, koska olen mielestäni yrittänyt olla ystävällinen ja avoin. Hän voi katsoa tietyissä tilanteissa niinsanotusti suoraan lävitseni ja sopia esim. jonkun tutun kanssa jotain minuunkin liittyvää, josta minut rajataan ulos, ikäänkuin en kuulisi enkä näkisi mitään...Ja ei, emme edes ole mitään ihan nuoria.
- jollakin
tapaa loukkamaan häntä, ihan selvää piikittelyä ja vähättelyä hänen puoleltaan. Viittaisi siihen, kun et olisi vastannut hänen lähestymisyritykseen.
- Ap.
jollakin kirjoitti:
tapaa loukkamaan häntä, ihan selvää piikittelyä ja vähättelyä hänen puoleltaan. Viittaisi siihen, kun et olisi vastannut hänen lähestymisyritykseen.
En oikeasti usko loukanneeni häntä mitenkään. Ihan päinvastoin olen yrittänyt toimia häntä kohtaan. Mutta senkin tiedän, että kun hän alunperin lähestyi minua rohkeasti, hän todisteli sittemmin 100 % heterouttaan rivien välistä ja muutenkin. En sitten tiedä, liittyisikö se jollain tapaa kuvioon...
- tapauksessa
Ap. kirjoitti:
En oikeasti usko loukanneeni häntä mitenkään. Ihan päinvastoin olen yrittänyt toimia häntä kohtaan. Mutta senkin tiedän, että kun hän alunperin lähestyi minua rohkeasti, hän todisteli sittemmin 100 % heterouttaan rivien välistä ja muutenkin. En sitten tiedä, liittyisikö se jollain tapaa kuvioon...
en suosittelisi ottaa asiaa suoraan puheeksi, sitä seuraisi mitä varmimmin varsinainen floppi. Vetäydy vähäksi aikaa ja katso, miten hän reagoi. Hän ehkä kamppailee omia tunteitaan vastaan. Menettämisen pelko saattaisi ehkä nostaa hänen puoleltaan kaipaamasi tunteet pintaan. Ikivanha kikka, mutta toimii vieläkin.
- Anima sana
Heippa!
Tuntuupa todellakin kiemuraiselta kuviolta ja luvalla sanoen aika "keskenkasvuiselta" tämän sinun ns. ystäväsi taholta. En oikein muuta osaa sanoa, kuin että älä anna moisen asian synkistää mieltäsi. Toisia emme voi muuttaa, mutta pyrkikäämme itse avoimuuteen ja rehellisyyteen niin itseämme kuin toisiamme kohtaan!- Ap.
Niin, parempi kun ei tarvitsisi nähdä häntä ollenkaan kai, niin ei mietityttäisi eikä tarvitsisi tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Tosin ristiriitaista, sillä samalla haluan olla hänen kanssaan...
- tuttua
Ap. kirjoitti:
Niin, parempi kun ei tarvitsisi nähdä häntä ollenkaan kai, niin ei mietityttäisi eikä tarvitsisi tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Tosin ristiriitaista, sillä samalla haluan olla hänen kanssaan...
Hei !
Tunnistan ihmistyypin tekstistäsi, samanlaista käyttäytymistä erään ihmisen kohdalta ja myös noita piirteitä omassa käyttäytymisessäni. Kyse on itsesuojelu vaistosta, todennäköisesti näin käyttäytyvällä ihmisellä on hyvinkin vahvoja tunteita sinua kohtaan ja paljastaa ne suojautumalla. Voi myös pelätä hylkäämistä ja ei halua ottaa riskiä kohdallasi. Vähän sekavasti esitetty ;) - Hertta
tuttua kirjoitti:
Hei !
Tunnistan ihmistyypin tekstistäsi, samanlaista käyttäytymistä erään ihmisen kohdalta ja myös noita piirteitä omassa käyttäytymisessäni. Kyse on itsesuojelu vaistosta, todennäköisesti näin käyttäytyvällä ihmisellä on hyvinkin vahvoja tunteita sinua kohtaan ja paljastaa ne suojautumalla. Voi myös pelätä hylkäämistä ja ei halua ottaa riskiä kohdallasi. Vähän sekavasti esitetty ;)Ei yhtään sekavasti esitetty! Todennäköisesti tunteet ovat vahvasti mukana ja kyseinen henkilö koettaa elää niiden kanssa.
Neuvoksi en osaa ap:lle muuta sanoa kuin että mieti ensin mitä odotat suhteeltanne ja toimi sen mukaisesti. Kuten huomaat, hyvien neuvojen antaminen on aika vaikeaa...
- voit
ottaa asian puheeksi hänen kanssaan. Puhu selkeästi, reilusti, hienotunteisesti ja kunnioittavasti...todellakin hän voi olla loukkaantunut jostain.
- Ap.
Kiitos kaikille neuvoista! Voivat hyvinkin pitää paikkansa kohteeni kohdalla... Viimeksikun törmäsin häneen sattumalta, hän sanoi haluavansa kertoa miten paljon pitää kanssani työskentelystä. Hän ei tosin ollut aivan vesilinjalla ;) muuten tuskin olisi sanonut tuotakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872