Palstan taso?

Ei nousua havaittavissa, vaikka poistuinkin. Ei uskoisi kirjailijoiden paikaksi, mikään ei maistu eikä tunnu miltään. Ehkä tämä kuvastaa koko nykykirjallisuuttakin, no eipä tarvitse taas vähään aikaan pistäytyä.

T. ®Sherlokki © 2006
151319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sherlokilla ikävä että unohdetaan? Ja piti tulla muistuttamaan olemassaolosta kun kukaan EI muistanut muuten. Huomionhakuisuutta. Get a life.

Äänestä
  • Jokainen kirjoittaa, niin kuin osaa, lahjakkuuksia on harvassa. Ei kannata muistuttaa, kuinka mitättömiä olemme yksin.

    Äänestä

"ei oo hurraamista muuallakaan", kirjoittanut "leikkaa ja kopio" (19.5.2006 klo 10.31)

Ei kuulu palstalle.

Äänestä
  • kiva kun perustelet poistosi.
    kuitenkin osu ja uppos.

    Äänestä

Sherskaseni. Iskeekö omakustannepisnes tulta kun taot rautaa vai oletko vetäytynyt taiteilijasairaseläkkeellesi ja heittäytynyt haaveilemaan pienestä mökistä jossain, missä chianti-viinipuut versovat ja tuulessa hulmuava meri on ihan sininen?

Olet silti ihana.

Äänestä
  • Valitettavasti työt haittaavat liiaksi luovuutta, jospa alkaisi ojankaivajaksi, saisi luoda hiekkaa päivät pitkät.
    Taiteilijasairaseläke?
    Hauska ja jopa älykkäitä kommentteja heittävä sinäkin olet välillä, huomaa painotus sanalla välillä. Muista Irwinin kohtalo ja unohda ne viinipuut.

    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

Tämähän ei nimenomaan ole kirjailijoiden paikka, vaan harrastajakirjoittajien paikka.

Äänestä

Mikä mahtaa olla kirjoittajan motiivi roiskaista tänne palstalle tuollainen kommentti? Turhaa louskutusta, joka ei ainakaan nosta palstan tasoa.

Äänestä
  • Motiivin selvittäminen ei vaadi kovinkaan erikoista päättelykykyä, ajoituksen osuminen taas sattuman sanelemaa. Mahtaako marmatuksesi jotenkin tasoa nostaa, jos se sinulla on tavoitteena, onko minulla? Jääköön salaisuuden arkkuun, lukon taakse.


    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

  • X-Sherlokki kirjoitti:

    Motiivin selvittäminen ei vaadi kovinkaan erikoista päättelykykyä, ajoituksen osuminen taas sattuman sanelemaa. Mahtaako marmatuksesi jotenkin tasoa nostaa, jos se sinulla on tavoitteena, onko minulla? Jääköön salaisuuden arkkuun, lukon taakse.


    T. ®Sherlokki © 2006

    Liukuva käsite tuo *vähään aikaan*.
    "BlaBlaBlaBlaaaaaaaaaaaa......Ehkä tämä kuvastaa koko nykykirjallisuuttakin, no eipä tarvitse taas vähään aikaan pistäytyä.

    Vaikeaa pysytellä poissa?

    Äänestä

  • on kovin kirjoitti:

    Liukuva käsite tuo *vähään aikaan*.
    "BlaBlaBlaBlaaaaaaaaaaaa......Ehkä tämä kuvastaa koko nykykirjallisuuttakin, no eipä tarvitse taas vähään aikaan pistäytyä.

    Vaikeaa pysytellä poissa?

    Mutta visiitin pituudesta ei ollut puhe. On nyt vähän luppoaikaa, mutta voit rauhassa nukkua yösi, en tule täällä tekstejä ruotimaan.



    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

  • X-Sherlokki kirjoitti:

    Mutta visiitin pituudesta ei ollut puhe. On nyt vähän luppoaikaa, mutta voit rauhassa nukkua yösi, en tule täällä tekstejä ruotimaan.



    T. ®Sherlokki © 2006

    Pari yötä meni asian vuoksi sängyssä unettomana piehtaroidessa.
    Kiitos ja ylistys.

    Äänestä

  • X-Sherlokki kirjoitti:

    Motiivin selvittäminen ei vaadi kovinkaan erikoista päättelykykyä, ajoituksen osuminen taas sattuman sanelemaa. Mahtaako marmatuksesi jotenkin tasoa nostaa, jos se sinulla on tavoitteena, onko minulla? Jääköön salaisuuden arkkuun, lukon taakse.


    T. ®Sherlokki © 2006

    Minäkin vähän kummastelin, miksi keskustelun avaus on tehty siihen sävyyn, että palsta on ollut huono ja on edelleenkin huono. Yleensä keskustelupalstat eivät parane yhtään, jos sinne kirjoittaa tuollaisia viestejä. Sen sijaan jos halutaan kohentaa palstan tasoa, hyödyllisempää on yrittää virittää keskustelua asialliseen sävyyn.

    Mitä siis palstalta halutaan ja millainen sen tulisi olla? Ulkoiset puitteet on Suomi24 määritellyt, mutta täällä käytävän keskustelun sisältö, aiheet ja sitä kautta palstan taso, ovat keskustelijoiden itsensä käsissä.
    Itse jäin aikanaan kummastelemaan Elisantin määritelmää palstasta, mutta eipä Suomi24 ole palstan kuvausta muuttanut. Minusta kuvaus on kyllä riittävä ja sopivan väljä, sillä tietty vapaus täällä tarvitaan. Se mitä kaipaan, on nykyistä rakentavampi keskustelu. Pelkät heitot, naljailut ja muut ruoskan heiluttelut kirjallisen sarkasmin nimissä eivät kuulu tänne, eivätkä muuallekaan.

    Kirjoittajilla on vastuunsa sanoistaan ja sanojensa vaikutuksista. Siksi tulisi miettiä etukäteen, mitä sanoo ja miten ja mikä on sen mahdollinen vaikutus.

    Äänestä

X-miehellä oli tieto elisantin lähdöstä.
Muutaman päivän kuluttua joko hän tai K-A on palstan uusi sefu.

No kumpikin tietää kirjoittamisesta varmasti enemmän, kuin elisant, joka oli sheriffinä vähän joka puolella. Kirjallisuuden lisäksi tuolla taikausko ja kummittelusektoreilla.
Se huono puoli kummassakin kuitenkin on, että heillä on oma fooruminsa toisaalla, jonne on kerääntynyt tietty kaveripiiri. Jos he nykyisillä nikeillään, tai ihan uudella alkavat lainvalvonnan, toivottavasti se oma palsta ei vaikuta uuden sefun toimintaan.

Ehkä palsta vilkastuu entiselleen. Kukaan ei voi kiistää, etteikö täällä ole ollut melkoisen hiljaista viimeiset puoli vuotta.

Äänestä
  • Selvännäkijän kykyjä ei ole. Enkä koskaan tule tänne Sheriffin osaa mankumaan, en edes rahasta.

    Se on erittäin vaikea osa, enkä haluaisi keskustelua kahlita asettumalla jonkun puolelle/vastaan, koska se asettelu on lähes väistämätön koska emme ole robotteja.

    Täällä oli aikoinaan aika tulista keskustelu, mutta se oli palstan henki. Kiroilu ja törkeydet olivat harvinaista, erilaisia mielipiteitä eritavoin esille tuotuna. Ehkäpä Sheriffin vakanssiin hakenut ei sitä huomannut, se oli ehkä Elisantin suurin virhe, muutenhan hän hoiti hommansa suht koht kunnialla.

    Hiljaista täällä on ollut, koska se keskustelu/väittely on hiljennetty. Toivottavasti uusi Sheriffi on avarakatseisempi, tai tarvitaanko täällä yleensäkään mitään Sheriffiä? Epäilen sitä.

    T. ®Sherlokki © 2006

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


X-Sherlokki kirjoitti:

Ei nousua havaittavissa, vaikka poistuinkin. Ei uskoisi kirjailijoiden paikaksi, mikään ei maistu eikä tunnu miltään. Ehkä tämä kuvastaa koko nykykirjallisuuttakin, no eipä tarvitse taas vähään aikaan pistäytyä.

T. ®Sherlokki © 2006

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu