Onko rakastumisessa aina mukana kärsimys, kuten Anima sana väittää? Minä olen niin kokenut, mutta kokevatko ts. tuntevatko kaikki ihmiset samoin? Milloin siihen ei kuulu kärsmystä? Onko ihmisessä jotakin vialla, jos tuollaisina elämän huippuhetkinä, mitä rakastuminen varmasti tunne-elämässä on, ihminen kokeekin kärsimystä?
Räydytäänkö?
Kun on tunteet
5641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei!
Enpä voi sanoa olevani mikään rakkausfilosofi, mutta omista kokemuksistani ja tunteistani olen aikain saatossa päässyt niin sanotusti jyvälle. Olen miettinyt tuota puheena olevaa kärsimys-teemaa ja ajatellut, että kyse on jonkinlaisesta tasapainon laista, johon ihmismieli ei kykene puuttumaan. Tarkoitan sitä, että jykevänä tunteena romanttinen rakkaus vaatii vastapainokseen kärsimyksen tunteen, jotta yhteys reaalimaailmaan säilyisi.
Toisaalta muitakin selityksiä varmasti on ja niillä lienee kytkentä ihmisen narsistiseen minään. Ajatellaanpa vain sitä loputonta tuskailua, jota rakastunut käy mielessään siitä, rakastaako toinen häntä vai ei, voinko saada hänet "omakseni" vai en jne. Suloisen kärsimyksen paikka on myös se loputon kaipaus toisen luo, kun välimatka ylittää sylin mitan tai katseen kantaman.
Joku valaistunut on joskus oivaltanut, että kärsimys johtuu elämänhalusta. Rakkaus elämänhalun ylevimpänä muotona(?) näyttäisi siis olevan jonkinlainen kärsimyksen primus motor. Allekirjoitan tämän, mutta vielä en ole päässyt sille seuraavalle asteelle, jossa kärsimys sammutetaan sammuttamalla elämänjano. En halua! Haluan Rakastaa, kärsiä ja... EN - UNHOITTAA EN HALUA.
Totta turiset Anima sana... Enemmänkin kuin vain turiset :)
Voiko räytymisessä olla kyse myös siitä, että aivan nämä ihmisen inhimilliset tarpeet eivät saa tyydytystään? Kaipaus, siis myös fyysinen, on niin kova :?
Olenpahan miettinyt sitäkin, että kärsimystä aiheuttaa ajatus, etten ole tarpeeksi hyvä tuolle epäinhimillisen ihanalle olennolle, rakastumiseni ihanankamalalle kohteelle. että tulen hyljätyksi, naurettavaksi jne. Rakastuminen/himo ja hylätyksi tulemisen pelko...
Samoja ajatuksia minullakin - ja kokemuksia! Kaipaus toisen fyysiseen läheisyyteen voi todellakin olla valtaisa... Inhimillisiä tarpeita mitenkään väheksymättä ajattelisin kuitenkin, että romanttisesta rakkaudesta puhuttaessa tarve-käsite hieman latistaa tunnelmaa... Voisimmeko puhua kaipauksesta?! ;) Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat!
Se, mitä puhuit riittämättömyyden tunteista, liittyy nähdäkseni samaan kategoriaan ns. narsististen kuvitelmien kanssa, joista aiemmin mainitsin: Hyljätyksi tulemisen mahdollisuus on uhka minuudelle. Jotenkin tässä valossa alkaa ymmärtää iskelmäsanoitusta, jossa lauletaan: "Parempi on toivo pikkuriikkinen, kuin hyljätyksi tulleen kruunu piikkinen"... Eipä sitä todellakaan kovin helposti arimpia tuntojaan halua paljastaa.
Taas Anima sana, veit sanat suustani. Romantikko olen minä(kin), mutta kynsin hampain pitää pitää kiinni reaalimaailmasta ja sen ilmiöistä. Siksi puhun tarpeista, koska perustarvehan se taitaa olla se seksinnälkä. Olkoon, romanttisempaa on kaivata toisen läheisyyttä... Jne.
Minäpä kerron yhden tosi inhorealistisen jutun: kerran, kauan sitten, kun olin oikein rakastunut, päätin, että nyt tämä saa riittää, räytyminen saa riittää. Otanpa ja kerron intohimoni kohteelle kaiken ja sillä keinoin saan tunteeni jäähtymään. Siitä huolimatta, että mieleni syövereissä ihan pikkiriikkinen toivo lymysi, että JOSPA HÄN SITTENKIN MINUUN ON MYÖS EDES VÄHÄN IHASTUNUT, tiesin ja tajusin, ettei näin ole. Tiesin ja tajusin, että kun koko rakkauteni hänen silmilleen läväytän, tulen torjutuksi ja se on sitten siinä. Ja niin kävi. Tuskani oli valtaisa, mutta minä pääsin eroon turhista romanttisista (myös niistä vähän raadollisemmista :) kuvitelmista vähitellen ja ihan varmaan nopeammin kuin jos olisin vain räytynyt.
Tiedätkö, et taida tässä "raadollisuudessasi" olla yhtään ihmistä kummempi - kaikella lempeydellä lausuttuna! :) Onko sekin jokin välttämättömyyttä lähestyvä voima, että hullaannuttavassa rakastumisen vimmassa alkaakin käyttäytyä tuhoavasti... Jokin osa itsestä tietää jo, ettei rakkaus saa täyttymystä, joten kaikki on heitettävä peliin - vaikka tuhoisin seurauksin! Elämänjano siltä osin sammuu ja kärsimys hellittää hetken päästä ja hetkeksi... Onhan siinä logiikkaa - kieltämättä!