että onko jonkun ihmisen eläimen pito eläinrääkkäystä? Tai ei? Olen niin eläinrakas, että en voi itse edes mennä mihinkään paikkaan, jossa joku eläin olisi jotenkin onneton, saati sitten matkalle sellaiseen maahan ,jossa on esim kulkukoiria! Olimme mieheni kanssa Viipurissa matkalla ja minä en muuta tehnytkään kun ostin koirille ruokaa. Siinä olisi jäänyt lapsen tuliaiset tms, jos mieheni ei olisi niitä hoitanut! Nyt huolen aiheenani on eräs Samojedi uros jota pidetään yksin kesät talvet ulkoaitauksessa. Aitaus on kyllä iso ja koirallahan on paksuturkki etteikö sillä ettei se pärjäisi, mutta silti en usko, että koira on onnellinen! Sen turkki on takussa, sitä ei ole pesty varmaan koskaan ,joten kauniin valkoinen turkki on harmaa. Sille viedään 1kerranpäivässä pihan perälle aitaukseen ruokaa ja sen kontakti ihmiseen on siinä, mikäli mukaan ei lasketa kakaroita jotka käyvät sitä tökkimässä tikuilla ja kepeillä. Minä sitten aina silloin kun pakko on mennä tähän paikkaan istun koiran kanssa ulkoaitauksessa. Sen aitauskin haisee ja se koira haisee ihan kuin kärpän pesä!! Siis kertokaa nyt onko tämä jo rääkkäystä vai voiko koira olla onnellinen??? Etten taas ylireagoi!
Missä menee raja??
13
760
Vastaukset
nyt.Ainahan puhdas ulkokoira haisee ei niin hyvältä(kuten oma mastiffini vaikka nukkuu yöt sisällä)mutta jos kontakti on siinä että ruoan saa niin johan mättää ja pahasti.Omani on myös pihassa ja lenkillä metsässä,joskus tiellä mutta ei ole meidän kummankaan suosikki.Lapset ei kiusaa sitä vaikka olisi tarhassakin.Pestään jokunen kerta vuodessa,harjataan säännöllisesti.Otetan välillä muuallekkin teissuun kuin näyttelyihin,mm käydään koirakavereita katsomassa.
- kalskahti
Omani on myös pihassa ja lenkillä metsässä,joskus tiellä mutta ei ole meidän kummankaan suosikki.
Itsellänikin vanhempi koira on ns. tarhakoira. Sen kanssa touhutaan joka päivä. Leikitään, rapsutellaan, seurustellaan. Vaikka Nuorempi koira kulkee kanssani treeneissä, ei "eläkeläistäkään" hylätty ole. Ei kummankaan suosikki?????
Miksi koiran otitte? Näyttelyesineeksi. Vaikka olisi useampi koira, niiden tulisi olla tasavertaisia jäseniä yhteisössä jossa ne elää.
Ketjun aloittajalle: Et ylireagoi. Sääliksi käy koiraparka. Kyllä tuo välinpitämöttömyys koiraa kohtaan kuulostaa jo jonkinasteiselta rääkkäykseltä. kalskahti kirjoitti:
Omani on myös pihassa ja lenkillä metsässä,joskus tiellä mutta ei ole meidän kummankaan suosikki.
Itsellänikin vanhempi koira on ns. tarhakoira. Sen kanssa touhutaan joka päivä. Leikitään, rapsutellaan, seurustellaan. Vaikka Nuorempi koira kulkee kanssani treeneissä, ei "eläkeläistäkään" hylätty ole. Ei kummankaan suosikki?????
Miksi koiran otitte? Näyttelyesineeksi. Vaikka olisi useampi koira, niiden tulisi olla tasavertaisia jäseniä yhteisössä jossa ne elää.
Ketjun aloittajalle: Et ylireagoi. Sääliksi käy koiraparka. Kyllä tuo välinpitämöttömyys koiraa kohtaan kuulostaa jo jonkinasteiselta rääkkäykseltä.lukea vähän väärin,tarkoitin ettei lenkkeily tiellä,maantiellä ole sen enenpää minun kuin koiran suosikki,en sitä ettei koirasta pidettäisi?Ei aina kantsi tehdä hätäisiä päätelmiä.
- anteeksi
davalyan kirjoitti:
lukea vähän väärin,tarkoitin ettei lenkkeily tiellä,maantiellä ole sen enenpää minun kuin koiran suosikki,en sitä ettei koirasta pidettäisi?Ei aina kantsi tehdä hätäisiä päätelmiä.
Sori. Taisi tosiaan lukihäriö iskeä. Samaa mieltä, että metsässä samoilu on hauskaa. Anteeksi vielä, ärähdin turhasta. :-(
anteeksi kirjoitti:
Sori. Taisi tosiaan lukihäriö iskeä. Samaa mieltä, että metsässä samoilu on hauskaa. Anteeksi vielä, ärähdin turhasta. :-(
kirjoittaminen niin ettei kukaan voi käsittää väärin on muuten äärettömän vaikeaa,mutta koirasta kyllä pidetään ja on vielä lapsi,kaksi vuotta tulee kuun lopussa =)Turkiltaan ja käyttötarkoitukseltaan vaan sellainen että haluaa vahtia pihaa eikä viihdy sisällä kovin pitkään =)
- Maya81
et kyllä ylireagoi,ei tuollainen ole mitään koiranelämää! Pystyisitkö mitenkään vihjailemaan omistajalle koiran hyvinvoinnista ja hoidosta,että nekin pitäisi ottaa huomioon...
Mielestäni kannattaisi kyllä ilmoittaa johonkin. Jotenkin tekee pahaa. Meillä kun on koirat jokapaikassa ja joka ikisessä hommassa aina mukana. En pystyisi kuvittelemaan muunlaista koiranpitoa.
- Miwi
olen nyt päättänyt että jos ei kuukaudessa tapahdu selvää muutosta teen ilmoituksen eläinsuojeluun! Olen puhunut koirasta omistajilleen jo aikaisemmin ja silloin he vetivät herneet nenään... no samapa tuo ei se merkkaa mulle mitään. Suoraan sanottuna v.ttuttaa kun ihmiset vaan kertatoisensa jälkeen ottavat eläimiä huvin vuoksi. Kun en minäkään voi niitä kaikkia meille haalia vaikka haluaisinkin! Varoitan nyt myös suoraan näitä ihmisiä ja kerron sen että meinaan tehdä ilmoituksen! Nämäkin tyypit ottivat koiran vaan näyttääkseen että heillä on koira!
- hani
Miwi kirjoitti:

sinnä kun puututaan toisten asioihin ja ruetaan soitteleen eläinsuojelu viranomaisille koska koira on likainen? haloo!!
- dana
hani kirjoitti:
sinnä kun puututaan toisten asioihin ja ruetaan soitteleen eläinsuojelu viranomaisille koska koira on likainen? haloo!!
"Olimme mieheni kanssa Viipurissa matkalla ja minä en muuta tehnytkään kun ostin koirille ruokaa. Siinä olisi jäänyt lapsen tuliaiset tms, jos mieheni ei olisi niitä hoitanut! " oikeesti? pistätkö sä jotku kapiset piskit sun omien lasten edelle? ei oo kaikki kotona..
- Hömelö
dana kirjoitti:

luulen kyllä että kulkukoira tarvitsee kipeämmin ruokaa kuin kotona odottava lapsi nalletikkaria.. Kun se lapsi ei kerran mistään puutteesta kärsi, niin kai sitä voi avuntarpeessa olevaa auttaa hieman parempiosaisen kustannuksella... Et sil viissiin.
- Miwi
hani kirjoitti:
sinnä kun puututaan toisten asioihin ja ruetaan soitteleen eläinsuojelu viranomaisille koska koira on likainen? haloo!!
Sinä et tuskin ole kyseistä koiraa nähnyt... enkä todellakaan soita vaan sen takia, että koira olisi pikkuisen likainen.... jos vaikka lukisit viestini uudestaan. Siinä puhutaan myös muista syistä miksi koira voi pahoin... Sinä varmasti antaisin koiran olla vaikka se olisi kilon paska kerroksen alla... joten HALOO SULLE...
- Miwi
dana kirjoitti:
"Olimme mieheni kanssa Viipurissa matkalla ja minä en muuta tehnytkään kun ostin koirille ruokaa. Siinä olisi jäänyt lapsen tuliaiset tms, jos mieheni ei olisi niitä hoitanut! " oikeesti? pistätkö sä jotku kapiset piskit sun omien lasten edelle? ei oo kaikki kotona..
sua sitten ottaakin päähän... Se vaan, että kuten Hömelö jo tuossa kirjoittikin... niin meidän lapsella kun on niin paljon tavaraa ja ruokaa, kuin se suinkin haluaa ja jaksaa leluillaan leikkiä ja ruokaansa syödä. Minä taas ihmisenä olen erittäin herkkä. En suinkaan ihmisten kärsimyksistä, vaan jos näen nälkäisen eläimen kuten nyt Viipurissa nämä koirat... Toisilla oli selvästi pennut jossain odottamassa koska nisät laahasivat pitkin maata. Viipuri kun on köyhä paikka, hyvä jos ihmisillä on ruokaa. Saati sitten näillä kulkukoirilla. Sinä tuskin tuntisit mitään, jos laiha koira katselisi vierestä anovasti, kun tunget innolla omaan naamasi hampurilaista tai leipää... mutta ehkä meillä jotka rakastamme eläimiä. Saattaa tulla siinä vaiheessa mieleen antaa leipä tms tälle "kapiselle piskille" kuin tunkea se omaan hyvin voipaan napaan.... Enkä todellakaan ole siitä edes pahoillani! Tekisin saman tasan koskavaan uudestaan. Koska sain siitä hyvän mielen! Kuten ne "kapiset piskitkin" ja varmasti myös niiden "kapiset"pennut.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16012256
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454600Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1353653Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3631611Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461