Jaksanko vielä huomiseen?

tähdenlento

Osaisiko joku kertoa mikä minussa on vikana? Tämän tekstin ei ole tarkoitus olla mikään itsesäälissä olemista, mutta olen usein miettinyt näitä asioita.

Olen 17-vuotias tyttö. Pituutta on 165cm ja painoa 54kg. Minulla on pitkät, melko vaaleat hiukset. Sinivihreet silmät. Käytän usein farkkuja tai hameita ja jotain t-paitaa tai muuten mielestäni mukavia vaatteita. Joskus käytän ripsaria. En aina.

Minulla ei ole kavereita. Mielestäni olisin hyvä ystävä. (Ystäviä minulla joskus on ollut, mutta muutimme paikkakuntaa...) Olen toisinaan hieman ujo tutustamaan uusiin ihmisiin. Ajattelen, etteivät he minun kanssani haluaisivat olla. Kuitenkin, toisaaltaan tiedän, että olen ystävällinen ja SISIMMÄSSÄNI melko iloinen ihminen.

En juo. En polta. Harvoin edes kiroilen. Pärjään koulussa todella hyvin.

*************************************************

Miksei, miksei kukaan kiinnostu minusta? Mikä minussa on vikana? Olenko liian lihava? Liian tylsä? (Tylsäksi minua on haukuttu) Liian tavallinen?

*************************************************

SEn vielä haluaisin sanoa, että minusta saisi hyvän ystävän. Jos joku haluaisi olla minulle ystävä. Osaann pitää hauskaa, rakastan esimerkiksi eläimiä ylikaiken. Niiden kanssa usein temmellän

18

1382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reijo Pileheimo

      No jos vaihat asennettas elämään niin varmasti löydät vielä kavereita. Siis ei negatiivisella asenteella oo mitään järkee liikkuu. Pidät positiivisia asioita mielessäs, teet jotain hauskaa ja jatkat elämää, niin eiköhän ala huolet kaikota. Joskus voi todella mennä aikaa että löytyy kavereita/ystäviä. Hyviä ystäviä ei yleensä löydä päivässä. Jos näet vaan edessäs umpikujan niin sulla on vaan väärä asenne. Et ole masennuksen arvonen ihminen, kukaan ei ole. Elämässä on alamäkiä ja ylämäkiä, niihin pitää vain tottua, eihän täällä muuten voisi kukaan elää eihän?

      Tsemppiä sulle!

    • Kaolla

      Kuules nyt, et varmastikaan ole liian tavallinen tai tylsä ihminen. Sussa ei ole mitään vikaa, ihmiset ei vaan tunne sua. Usein juuri ystävien kautta pääsee jotenkin tutustumaan itseensäkin paremmin ja oppii uusia juttuja itsestään. Jos sulla on vaikeuksia saada ystäviä niin ei ihme jos tunnet itsesi jotenkin "normaaliksi", mutta takaan että sussa on oikeesti paljon enemmän mielenkiintoisia ja erikoisia piirteitä kuin itse edes ymmärrät :) En osaa sanoa, että miten niitä ystäviä voisi noin vaan hankkia.. pitää vaan olla aktiivinen ja sosiaalinen :/ ei se kyllä aina helppoa ole. Kiva kuitenkin, että sulla on eläinten kanssa puuhaa. Varmasti olisit ihana ystävä ja tulevaisuudessa pääset tutustumaan myös ihaniin tyyppeihin. Oot vielä todella nuori, itsekin olen 17-vuotias, ja meillä molemmilla on vielä pitkä elämä edessä!

      Jaksamista sulle ja voimia!!

    • : )

      Ite oon miettiny kanssa samoja asioita, mitä sie nyt tuossa kirjotit... Just että mikä miussa mättää...
      Täytän tänä vuonna 17 ja oon suht normaalin näkönen, en meikkaa oikeestaan ollenkaan, enkä polta tai juo.
      Oon jokseenkin hiljanen ja ujo isoissa porukoissa ja tuntemattomien kanssa, mut sit kavereiden seurassa oon melkein kun eri ihminen. Mut niitä kavereita löytyykin sit vaan pari. Ja eläimistä tykkään kanssa ja iteltä löytyykin yks koira, jonka kanssa teen kaikkee.

      Mites ois, kelpaisko tällänen yks samantapanen ihminen vaikka mailikaveriks tai jotain...? Jos kiinnostaa niin laita mailiosottees tai sano niin laitan omani...

      • vastauksista :]

        Kiitos Teille! :)

        Viimeisen viestin kirjoittajalle: Olen aika arka antamaan mitään yhteystietoja Internetin kautta. Missä päin maailmaa Sinä asut?


      • : )
        vastauksista :] kirjoitti:

        Kiitos Teille! :)

        Viimeisen viestin kirjoittajalle: Olen aika arka antamaan mitään yhteystietoja Internetin kautta. Missä päin maailmaa Sinä asut?

        Niin siis asun Itä-Suomessa. En itekkään tykkää hirveen tarkkoja tietoja itestäni netissä laittaa niin tuo saa kelvata. :P Mutta missäspäin sie asut? Ja voin mie oman e-mail osotteeni antaa jos haluut kirjotella tms.?


    • mikä minussa on vikana

      Tuossa kirjoituksesi yllä vastaan 46 vuotiaana miehenä eräälle kirjoittajalle joka kysyy mikä hänessä on vikana. Samaa ajattelin Teidän iässä ja menin naimisiinkin vasta 28 vuotiaana ja nykyään perheessä on kaksi lasta. Luulin itsekin että en jaksa, mutta kyllä on kannattanut. Olet erittäin kunnioitettava tyttö kun et juo etkä tupakoi. Samoin on ollut minun laita koko elämäni ajan ja olen siitä kiitollinen. Sekin voi olla osasyynä, että ei ole kavereita koska ei osallistu ryyppäämiseen kun nykyään niin moni sitä tekee. Kannattaa kuitenkin ottaa selville samanlaisia kavereita ja osallistua sellaisille leireillekin jossa on raittiita. Varmaan on sellaista kerhotoimintaakin.Oikein kaunista kesää Sinulle ja rohkeasti eteenpäin. Sinun iässä on vielä mahdollisuus valita joku kiva harrastus. Teethän sen, pyydän. Kiitos.

    • Hencca85

      En usko että sinussa on mitään vikaa. Sun täytyy vaan näyttää muille persoonallisuutes ja yrittää tutustua muihin, vaikka se ujouden takia voikin olla hankalaa. Itse olin vaihtarina pari vuotta sitten eikä mul ollu alus yhtään ystävää. Sit menin juttelemaan ihmisille ja aloitin harrastuksia ( vaikka itse olen aika hiljainen ja vähän ujo ) Loppujen lopuks ne vieläki soittelee perää:)

      Äläkä ainakaa ala polttamaa, se ei kannata. Rahaa palaa ja keuhkot menee.
      Etkä todellakaan ole yhtään lihava!
      Voimia sulle:)

    • emoalus

      Älä ajattele, että sinussa olisi jotain vialla, kun et saa ystäviä.Pysy ihan omana itsenäsi.Eikä sinun tarvitse ruveta muuttamaan itseäsi mitenkään. löydät kyllä vielä ystäviä tai yhden parhaan ystävän.Ympärillä voi olla paljonkin,nuoria, jotka ajattelee ihan samoin kuin sinä..Arkoina kulkevat yksin samanlaiset ajatukset päässään.Rohkeasti vaan eteenpäin.Ja tekemään tuttavuutta.Sinusta saa joku vielä kullan arvoisen ystävän.. Hyvää kesää sulle ja kaikkea hyvää :)

    • semmu

      Se, että ajattelet, että sinusta saisi hyvän ystävän, on jo alku. Sillä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä jos et tee mitään asian eteen.

      Ystävyys ei ole ikinä ulkonäöstä kiinni, joten turha sekoittaa sitä siihen. Ja jos on, kyseessä ei ole ystävä. Kaikki on kiinni omasta asenteestasi. Sanoit, etteivät ihmiset kuitenkaan kanssasi haluais olla. Miksi kuvittelet, että haluaisivat jos itsekin jo ajattelet näin? Olet ilmeisesti aika ujo ja sulkeutunut ihminen. Vaikka joku yrittäisikin sinulle puhua, todennäköisesti torjut sen jollain eleellä. Esim laitat kädet puuhkaan, katselet muualle, puhut hiljaa tai lyhyesti.

      Ei ystäviä tule vain paikallaan seisomalla. Asian eteen täytyy tehdä jotain. Täytyy puhua, täytyy avautua, ja ennenkaikkea joskus täytyy tehdä jotain hulluakin ja kaikenlaista mistä ei välttämättä pidä (tiettyjen rajojen sisällä kuitenkin). Jos rakastat eläimiä, mikset hankkisi samanhenkistä ystävää? Laita mailiystäväilmoituksia, käy erilaisilla keskustelupalstoilla, chateissa. Kyllä netistäkin voi ystäviä saada vaikka tietyllä varauksella aluksi kannattaakin suhtautua.

      Mitä tulee tylsyyteen, usein ihmiset, jotka eivät juo, polta, kiroile ja pärjäävät koulussa luetellaan tylsiksi ihmisiksi, koska tuossa iässä sitä tekevät melkein kaikki. Teini-iässä ajatusmaailma on useilla hieman vielä ahdas ja moni vaatii ystävästään bailuseuraakin. Mutta on kuitenkin niitäkin jotka ovat juuri samanlaisia kuin sinäkin. Tutustu heihin, älä niihin jotka sanovat sinua tylsäksi.

      Tsemppiä :)!

      • Svarog

        Sinussa ei tosiaan ole mitään vikaa varmastikaan, kaiken kaikkiaan kuulostat harvinaisen selväjärkiseltä, aikuismaiselta ja myös kauniilta tytöltä - niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

        Jos mulkvistit ympärilläsi eivät tätä tajua, olkoot tajuamatta. Löydät varmasti vielä joskus todella hyviä ystäviä, älä masennu! Joskus se elämä vaan kokeilee vähän ;)

        Jos sua kiinnostaa vaikka mailailla tästä ja muistakin aiheista enemmän, kerro toki. Annan osoitteen mielihyvin :)


      • Svarog
        Svarog kirjoitti:

        Sinussa ei tosiaan ole mitään vikaa varmastikaan, kaiken kaikkiaan kuulostat harvinaisen selväjärkiseltä, aikuismaiselta ja myös kauniilta tytöltä - niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

        Jos mulkvistit ympärilläsi eivät tätä tajua, olkoot tajuamatta. Löydät varmasti vielä joskus todella hyviä ystäviä, älä masennu! Joskus se elämä vaan kokeilee vähän ;)

        Jos sua kiinnostaa vaikka mailailla tästä ja muistakin aiheista enemmän, kerro toki. Annan osoitteen mielihyvin :)

        ..., että eläinrakkaus on todella hieno asia. Sinulla tuntuu olevan kotieläimiäkin? Minkäslaisia, jos saa kysyä? :)


    • YksinäinenVaeltaja

      Tuon tekstin perusteella en sinusta mitään vikaa kylläkään satu löytämään.
      Meillä toisinaan ujoilla ihmisillä on vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin et ole yksin tuon ongelman kanssa, itse olen löytänyt vain muutaman ystävänä, kyllä sinä niitä vielä löydät kunhan jaksat uskoa siihen.
      "Miksei, miksei kukaan kiinnostu minusta?"
      Kukapa tietää mitä toisten ihmisten mielessä liikkuu
      "Olenko liian lihava?"
      Et ole
      "Liian tylsä? Liian tavallinen?"
      Yhden ihmisen mielestä tylsä toisen mielestä et. Ja tuohon tavallisuuteen niin ei siinä ole mitään vikaa että on tavallinen

      Eläimet ovat hyvin mukavia, vaativat vähän mutta antavat paljon :)

      • Svarog

        Ujo olen minäkin, se tosiaan tuottaa hankaluuksia uusien ystävien saamisessa. Toisaalta minua ei myöskään juuri kiinnosta hankkia jatkuvasti uusia tuttuja, mieluummin pitäisin ne vanhat jotka jo tuntee ja joiden seurassa uskaltaa olla miten haluaa.

        Ja noista eläimistä vielä; hyvin sanottu. Vaativat vähän ja antavat paljon :). Tai no, noin aika paljon vaativan kissan entisenä omistajana voisin sanoa, että osaavat ne vaatiakin. Kun joudut heräämään yössä 5 kertaa ruokkimaan ja käyttämään ulkona, ei enää voi sanoa eläintä ihan vähän vaativaksi ;D

        Mukavia silti :)


      • YksinäinenVaeltaja
        Svarog kirjoitti:

        Ujo olen minäkin, se tosiaan tuottaa hankaluuksia uusien ystävien saamisessa. Toisaalta minua ei myöskään juuri kiinnosta hankkia jatkuvasti uusia tuttuja, mieluummin pitäisin ne vanhat jotka jo tuntee ja joiden seurassa uskaltaa olla miten haluaa.

        Ja noista eläimistä vielä; hyvin sanottu. Vaativat vähän ja antavat paljon :). Tai no, noin aika paljon vaativan kissan entisenä omistajana voisin sanoa, että osaavat ne vaatiakin. Kun joudut heräämään yössä 5 kertaa ruokkimaan ja käyttämään ulkona, ei enää voi sanoa eläintä ihan vähän vaativaksi ;D

        Mukavia silti :)

        Kyllähän osa niistä vatii huomiota aika lailla mutta ei ilman niitäkään jaksaisi olla :)


      • hakym'
        YksinäinenVaeltaja kirjoitti:

        Kyllähän osa niistä vatii huomiota aika lailla mutta ei ilman niitäkään jaksaisi olla :)

        muista olla aina oma itsesi, jos rupeaa näyttelemään muuta kuin on, sen huomaa tikä muut pidä sitä sitten luontevana tyyppinä.. itsekkin olen ujo, mutta onneksi minulla on kuitenkin pari hyvää kaveria jotka ovat rohkeita ja tukevat minua.
        odotas vain ja löydät varmasti itsellesi ihania kavereita ;) hyvää kesää kaikille


    • Tamo

      Olen 18-vuotias poika ja minulla on samantyyppinen ongelma. Kun nyt tätä ajattelen huomaan että minulla ei ole yhtään hyvää ystävää. Sinällään minulla kyllä on ystäviä monesta eri paikasta, mutta ei ketään kenen kanssa viettäisi vapaa aikaa. Taidan vain olla niin tylsää seuraa ettei kukaan ikinä kutsu minua minnekkään. En ole kovinkaan ujo mutta hiljainen olen, mikä on pidemmän päälle paljon huonompi juttu kuin ujous.

      Minullekin kotieläimeni ovat tärkeä osa elämääni tällä hetkellä. =)

      Tähän aikaan en pysty enään kirjoittamaan mitään kehittävämpää, mutta jos haluaisit keskustella maililla rumemman sukupuolen sukulais-sielun kanssa niin pistä vaikka mailia.. löytyy profiilista.

      • Aika läpinäkyvää, sano lasi...

        Hähää, äijät täällä tapit pystyssä kuolaa jo tytön perään.

        Ei siinä mitään, harvemmin sitä tapaa sinisilmäistä, vaaleahiuksista teinityttöä heikolla itsetunnolla varustettuna - täydellinen paketti jos haluaa vähän "namutella" ;)

        Mutta enpä usko, tuon ulkonäkökuvauksen perusteella, toi tyttö hirveästi on kiinnostunut teistä nettirunkkareista ja finninaamoista, jotka koitatte väittää tykkäävänne eläimistä. Niin läpinäkyy toi touhu. Idiootit! :D


      • Tamo
        Aika läpinäkyvää, sano lasi... kirjoitti:

        Hähää, äijät täällä tapit pystyssä kuolaa jo tytön perään.

        Ei siinä mitään, harvemmin sitä tapaa sinisilmäistä, vaaleahiuksista teinityttöä heikolla itsetunnolla varustettuna - täydellinen paketti jos haluaa vähän "namutella" ;)

        Mutta enpä usko, tuon ulkonäkökuvauksen perusteella, toi tyttö hirveästi on kiinnostunut teistä nettirunkkareista ja finninaamoista, jotka koitatte väittää tykkäävänne eläimistä. Niin läpinäkyy toi touhu. Idiootit! :D

        Suomi24 foorumit on kyllä legendaarinen yhteisö, jokainen tietää että saa paskaa niskaan ei väliä mitä tänne kirjoittaa :D. Feikki puhettä täällä on varmasti enemmän kuin missään muualla kuten tämän topikin aloitusvoiestikin voi aivan hyvin olla. En tiedä miksi vaivauduin kirjoittamaan edellisen viestini, kaipa siinä oli väsymystä ja shamppanjaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe