Kummitushiiri

Ennen en olisi uskonut, että hiiri voi kummitella. En nimittäin ajatellut, että niin pienillä ja yksinkertaisilla eläimillä olisi "sielu". Nyt olen kuitenkin eri mieltä.

Pari vuotta sitten saimme kissan avulla kiinni kesämökkiämme riivanneen hiiren. Se oli kulkenut seinän sisällä ja rapistellut siellä öisin. Seinässä olleet kolot tukittiin, ja ukkini, joka mökin on tehnyt, ja tuntee seinän rakenteen, tietää varmuudella, ettei seinän sisään voi päästä enää. Jonkin aika hiiren kuolemasta rapistelu alkoi kuitenkin uudestaan, sitä kuului varsinkin öisin. Aivan selvästi kuulosti ikään kuin siltä, kuin hiiri olisi liikkunut seinän sisällä. Tämä oli kammottavaa, sillä tiesimme, että seinän sisään ei pääsisi mikään. Myös kissamme aisti tämän "värähtelyn", ja yritti kynsiä raivoisasti seinää. Äitini jopa väitti kerran pimeässä nähneensä pienen mustan varjon syöksyvän lattian poikki oudon rapinan säestyksellä.

Olen ihmetellyt, miksi hiiren sielu tuli takaisin. Voiko hiirellä olla kesken jääneitä tehtäviä, joita se vielä haamuna yrittää suorittaa, tai ongelmia, jotka estävät sen siirtymisen "seuraavalle tasolle"? Vai tuliko se kostamaan?
71196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siinä on nyt käynyt siten ,että sielä seinän sisällä on ollut hiiri pariskunta. Hiirien pyytäjänä olen havainnut lähes poikkeuksetta että kun räpsyyn menee yksi hiiri kohta siellä on toinenkin. Saattaa elää pitkäänkin suljetussa tilassa,kun kuljettavat sinne evästä siemeniä yms.

Äänestä
  • Vaikka siellä olisi ollut useampi hiiri, ne olisivat kuolleet, sillä sieltä ei pääse ulos, eikä seinän sisällä ole syötävää. Rapistelua on jatkunut nyt melkein pari vuotta. Niin kauan hiiri ei elä ilman ravintoa. Usein äänet alkavat täysikuun aikaan, kun on muutenkin vaikea nukkua. Jos siis siellä on jotakin, se ei ainakaan ole elävä olento. Seinä tuntuu myös joskus oudon kylmältä. Olemme myös toisinaan huomanneet, että kissa alkaa ikään kuin jahdata hiirtä pitkin lattiaa, vaikka mitään hiirtä ei näkyisikään. Näkeekö kissa jotakin sellaista, mitä ihmiset eivät näe?

    Äänestä

  • Mietin vain kirjoitti:

    Vaikka siellä olisi ollut useampi hiiri, ne olisivat kuolleet, sillä sieltä ei pääse ulos, eikä seinän sisällä ole syötävää. Rapistelua on jatkunut nyt melkein pari vuotta. Niin kauan hiiri ei elä ilman ravintoa. Usein äänet alkavat täysikuun aikaan, kun on muutenkin vaikea nukkua. Jos siis siellä on jotakin, se ei ainakaan ole elävä olento. Seinä tuntuu myös joskus oudon kylmältä. Olemme myös toisinaan huomanneet, että kissa alkaa ikään kuin jahdata hiirtä pitkin lattiaa, vaikka mitään hiirtä ei näkyisikään. Näkeekö kissa jotakin sellaista, mitä ihmiset eivät näe?

    tää juttu haisee taas keksitylle, se mikä täydenkuun aikaan alkaa liikkuu on ihmis-susi :) turha päteä sillä että kissa tätä ja tota jne,,, tämä yhtälö ei toimi. olisit maininnut siinä samassa kun kissan raapimisen niin että jahtaa myös. no ei se silti olis ollut yhtään vakuuttavampaa.

    seinä kylmänä nyt alkaa oikeen tuntuu siltä että viestität kyseessä olevan oikeen iso pahan tekosia ja olemisia. kosteutta ja koleuttakin riittää varmasti ja meedio on käyny paikalla papista puhumattakaan.

    verta valuu maustekaapista ja lattialistojen välistä aikaajoin, levitelkää sit ne perunajauhot pitkin lattiaa että näette käveleekö siellä öisin joku muukin huihui... sitten infrapunalamput ja kamerat ja lämpötilamittareita, ja valopuomeja ym mitkä antaa kameralle laukaisukäskyn ja eiku kuvat nettiin vai mitä?

    Äänestä

  • Mietin vain kirjoitti:

    Vaikka siellä olisi ollut useampi hiiri, ne olisivat kuolleet, sillä sieltä ei pääse ulos, eikä seinän sisällä ole syötävää. Rapistelua on jatkunut nyt melkein pari vuotta. Niin kauan hiiri ei elä ilman ravintoa. Usein äänet alkavat täysikuun aikaan, kun on muutenkin vaikea nukkua. Jos siis siellä on jotakin, se ei ainakaan ole elävä olento. Seinä tuntuu myös joskus oudon kylmältä. Olemme myös toisinaan huomanneet, että kissa alkaa ikään kuin jahdata hiirtä pitkin lattiaa, vaikka mitään hiirtä ei näkyisikään. Näkeekö kissa jotakin sellaista, mitä ihmiset eivät näe?

    joku todella olla noin

    Äänestä

Tarina oli ensin hyvä, mutta siitä meni maku kun joku lisäsi sanan täysikuu ja vaikea nukkua. Olen todella kokenut kummitus asiantuntija, enkä haluaisi tälläisiä huuhaa tarinoita tänne. Kiitos.

Äänestä
  • kukaan ei ole kummitusasiantuntija. sellaista ei ole olemassakaan ja jos jonkun satunaisen kokemuksen on saanut se ei tee asiantuntijaa kestään. tai lukenut kirjoja jotka on satuja, perustui sitten vaikka mihin väitökseen tms.

    alue mikä on ihmisen ymmärryksen ulkopuolella ja tulee olemaan niin ei sellaisia asiantuntijoita ole olemassakaan.

    Äänestä

  • eikä noita kehuja kirjoitti:

    kukaan ei ole kummitusasiantuntija. sellaista ei ole olemassakaan ja jos jonkun satunaisen kokemuksen on saanut se ei tee asiantuntijaa kestään. tai lukenut kirjoja jotka on satuja, perustui sitten vaikka mihin väitökseen tms.

    alue mikä on ihmisen ymmärryksen ulkopuolella ja tulee olemaan niin ei sellaisia asiantuntijoita ole olemassakaan.

    että tiedän jo kokemuksien perusteella.. Anteeksi jos ilmaisin asian väärin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietin vain kirjoitti:

Ennen en olisi uskonut, että hiiri voi kummitella. En nimittäin ajatellut, että niin pienillä ja yksinkertaisilla eläimillä olisi "sielu". Nyt olen kuitenkin eri mieltä.

Pari vuotta sitten saimme kissan avulla kiinni kesämökkiämme riivanneen hiiren. Se oli kulkenut seinän sisällä ja rapistellut siellä öisin. Seinässä olleet kolot tukittiin, ja ukkini, joka mökin on tehnyt, ja tuntee seinän rakenteen, tietää varmuudella, ettei seinän sisään voi päästä enää. Jonkin aika hiiren kuolemasta rapistelu alkoi kuitenkin uudestaan, sitä kuului varsinkin öisin. Aivan selvästi kuulosti ikään kuin siltä, kuin hiiri olisi liikkunut seinän sisällä. Tämä oli kammottavaa, sillä tiesimme, että seinän sisään ei pääsisi mikään. Myös kissamme aisti tämän "värähtelyn", ja yritti kynsiä raivoisasti seinää. Äitini jopa väitti kerran pimeässä nähneensä pienen mustan varjon syöksyvän lattian poikki oudon rapinan säestyksellä.

Olen ihmetellyt, miksi hiiren sielu tuli takaisin. Voiko hiirellä olla kesken jääneitä tehtäviä, joita se vielä haamuna yrittää suorittaa, tai ongelmia, jotka estävät sen siirtymisen "seuraavalle tasolle"? Vai tuliko se kostamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu