Liikaa laskuttavat taksit yritetään panna kuriin Tallinnassa
Julkaistu: 12:14
Tallinna. Villit taksit ja liikaa laskuttavat taksikuskit yritetään panna kuriin Tallinnassa tehostamalla valvontaa. Apulaiskaupunginjohtaja Jaanus Mutli kertoo, että kaupungin liikennelaitos ja turvayhtiö As Falk Eesti ovat tehneet yhteistyösopimuksen taksien valvonnan aloittamisesta.
"Asiakkaan kannattaa vaatia aina printattu lasku ja verrata sitä taksin ilmoittamaan kilometrihintaan. Jos kuljettaja ei suostu antamaan kunnollista laskua, matkaakaan ei tarvitse maksaa", neuvoo Mutli.
Viron hotelli- ja ravintolayrittäjien liiton äskeisen tutkimuksen mukaan 55 prosenttia Tallinnassa työskentelevistä taksikuskeista laskuttaa liikaa asiakkailtaan. Summa on yleensä kolmanneksen liikaa, mutta myös moninkertaisia maksuja on peritty. Ylilaskutukseen syyllistyivät tutkimuksen mukaan kaikki Tallinnan taksiyhtiöt.
Tallinnassa on myönnetty kaikkiaan runsaat 2 500 taksilupaa, mutta käytännössä takseja on liikenteessä 1 500. Apulaiskaupunginjohtaja Jaanus Mutli myöntää, että kaupungilla liikkuu myös villejä takseja, mutta hän ei lähde arvailemaan niiden määrää.
Laittomat taksit pyydystävät asiakkaita pääasiassa laivasatamissa ja keskikaupungilla.
STT
Tallinnan taksivalvonta tehostuu
1
406
Vastaukset 1
- väinö
Turisteiksi naamioituneet Tallinnan johtajat testasivat takseja
Tallinna, 24.5. Ulkomaat stt 246
Tallinnan kaupunginjohtajat testasivat italialaisiksi turisteiksi naamioituneina pääkaupungin taksien luotettavuutta, kertoi Postimees-sanomalehti verkkosivullaan keskiviikkona.
Kaupunginjohtaja Jüri Ratas ja apulaiskaupunginjohtaja Jaanus Mutli kokeilivat italiaanoina, paljonko taksit veloittavat matkasta Viru-hotellista satamaan ja Söprus-elokuvateatterilta lentokentälle.
Satamamatkasta molemmat maksoivat 50 kruunua (3,20 euroa). Sen sijaan lentokenttäkyydistä Ratasilta velotettiin 90 kruunua (5,80 euroa), mutta Mutlilta peräti 240 kruunua (15,40 euroa). Kaupunginjohtajat palasivat lentokentältä yhdessä, ja tuolloin taksinkuljettaja veloitti matkasta 200 kruunua (12,80 euroa).
- Epäilyttävän suurelta tuntui lentokenttämatkojen hintaero, Mutli kommentoi testimatkoja Postimees-lehdessä.
Ratas puolestaan kehui taksinkuljettajia kohteliaiksi ja kielitaitoisiksi.
- Ehkäpä kaupungin aikeet tehostaa taksien valvontaa alkavat tehota, Ratas sanoi.
Tallinnan kaupungin liikennevirasto ja turvayhtiö Falck ovat yhteistyössä tehostaneet taksiliikenteen valvontaa sen jälkeen, kun Viron hotelli- ja ravintola-alan liitto valitti taksien ylilaskutuksesta. Liiton asiakaskyselyssä yli puolet taksin käyttäjistä oli joutunut ylilaskutuksen uhreiksi.
(STT)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431