> >cµccµµ|~hik~|cµccµµ|

Eräänä iltana MiesPorukka oli viettämässä Birjardi - iltaa poikain kanssa.

Eräs Herra lupasi vaimolleen, että on takaisin puoleen yöhön mennessä viimeistään ja todellakin :"Lupaan."

No, tunnit kuluivat ja kalja meni alas liiankin hyvin.

Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasi Herra kotiin päin. Juuri kun Herra pääsi ovesta sisään niin eteisen käkikello kukkui kolmesti.

Hän Tajusi PätevänNokkelanNopeasti, että vaimo varmaan heräisi, joten keksimällä nerokkaana
miehenä jipon ... hän päätti cuccu@ yhdeksän kertaa lisää.

Hän oli oikein ylpeä itsestään, kun keksi niin fiksun ajatuksen ja vielä aivan tukkatäynnä, tarkoituksena välttää mahdollinen yhteenOtto.


.... !

Seuraavana aamuna vaimo tiedusteli Herran kotiintuloaikaa.

Mies Kertoo hänelle: - Tulin kahdeltatoista

Waimoni ei vaikuttanut lainkaan epäilevältä.

Tässä vaiheessa Herra oli varma, että homma toimi saumattomasti.

Sitten Waimo sanoikin:

"Me tarvitsemme muuten uuden käkikellon."

Herra ihmetellen kysyi tietenkin syytä moiseen.


Waimo Wastamaan :D

"No, viimeyönä se kukkui kolmesti.

Sen jälkeen se sanoi, että voi vittu ja kukkui neljä kertaa lisää.

Sitten se selvitti kurkkuaan ja

kukkui sen jälkeen vielä viisi kertaa lisää,

kikatti ja lopuksi pieraisi."
2910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onpas mainio käkikello! :D

Äänestä
  • Olen kuullut tämän monesti. Täältäkin lukenut jo pariin kertaan. Aina se naurattaa :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EllenIce kirjoitti:

Eräänä iltana MiesPorukka oli viettämässä Birjardi - iltaa poikain kanssa.

Eräs Herra lupasi vaimolleen, että on takaisin puoleen yöhön mennessä viimeistään ja todellakin :"Lupaan."

No, tunnit kuluivat ja kalja meni alas liiankin hyvin.

Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasi Herra kotiin päin. Juuri kun Herra pääsi ovesta sisään niin eteisen käkikello kukkui kolmesti.

Hän Tajusi PätevänNokkelanNopeasti, että vaimo varmaan heräisi, joten keksimällä nerokkaana
miehenä jipon ... hän päätti cuccu@ yhdeksän kertaa lisää.

Hän oli oikein ylpeä itsestään, kun keksi niin fiksun ajatuksen ja vielä aivan tukkatäynnä, tarkoituksena välttää mahdollinen yhteenOtto.


.... !

Seuraavana aamuna vaimo tiedusteli Herran kotiintuloaikaa.

Mies Kertoo hänelle: - Tulin kahdeltatoista

Waimoni ei vaikuttanut lainkaan epäilevältä.

Tässä vaiheessa Herra oli varma, että homma toimi saumattomasti.

Sitten Waimo sanoikin:

"Me tarvitsemme muuten uuden käkikellon."

Herra ihmetellen kysyi tietenkin syytä moiseen.


Waimo Wastamaan :D

"No, viimeyönä se kukkui kolmesti.

Sen jälkeen se sanoi, että voi vittu ja kukkui neljä kertaa lisää.

Sitten se selvitti kurkkuaan ja

kukkui sen jälkeen vielä viisi kertaa lisää,

kikatti ja lopuksi pieraisi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu