...ja hän vain on paikallaan
Antaa sydämen lyödä.
Pumpata verta, eteenpäin aina vaan.
Kuulee sen tasaisen sykkeen,
joka pitää kiinni elämässä.
Katsoo maailman muuttuvan;
särkyvän ympäriltään yhä uudelleen ja uudelleen.
Hajoavan sirpaleiksi kuin peili,
vain kokoontuakseen uudestaan
Hän on ollut paikallaan jo kauan.
On ollut osa tätä maailmaa jo
ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ja kukaan ei edes tiedä.
Tulevat ja menevät kuka minnekin, paskaako silläkään on väliä. Hänelle on vain se yksi hetki, jolloin mikään ei muutu.
Sama aurinko paistaa taivaalta,
samat linnut kirkuvat...
Ja hän on jo niin ohut, että tuulenpuuskakin
voi jo hänet kaataa.
Antaa sydämen lyödä.
Pumpata verta, eteenpäin aina vaan.
Kuulee sen tasaisen sykkeen,
joka pitää kiinni elämässä.
Katsoo maailman muuttuvan;
särkyvän ympäriltään yhä uudelleen ja uudelleen.
Hajoavan sirpaleiksi kuin peili,
vain kokoontuakseen uudestaan
Hän on ollut paikallaan jo kauan.
On ollut osa tätä maailmaa jo
ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ja kukaan ei edes tiedä.
Tulevat ja menevät kuka minnekin, paskaako silläkään on väliä. Hänelle on vain se yksi hetki, jolloin mikään ei muutu.
Sama aurinko paistaa taivaalta,
samat linnut kirkuvat...
Ja hän on jo niin ohut, että tuulenpuuskakin
voi jo hänet kaataa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulle tuli tosta runosta mieleen yx kirja, Taivassilmä.En nyt muista kirjottajaa, mut hyvä se oli. Kaunis...