Syön yleensä tuttavan puutarhan perunoita, syön ne kuorineen ja uskon niiden olevan hyvää ja terveellistä ruokaa. Mutta kevättä kohti niihin alkaa tulla ituja ja ne voivat alkaa vihertää. Siksi vaihdan kevään tullen luomupastaan.
Mutta perunan mielitekooni ostin yhtenä päivänä kaupasta kuitenkin muutaman perunan. Niitä pestessäni aloin ihmetellä, miksi niissä ei ollut ituja, vaikka ne tuntuivat ihan samalla tavalla pehmenneiltä kuin tuttavani keväiset itävät perunat.
Etsin siihen netistä selitystä ja löytyihän se: Ne on ruiskutettu idunestoaineella!
Ruotsissa ei perunoita saa ruiskuttaa idunestoaineella ja siellä oli oikein juttu lehdessä, kun jossain perunaerässä oli tavattu idunestoainetta. Siinä jutussa sanottiin, että se aine haittaa elimistön hapenkäyttöä ja aiheuttaa väsymystä. Erityisesesti oireita saattaa tulla lapsille, jotka on syöneet niitä perunoita kuorineen. Sitten siinä todettiin, että tämä aine on kuitenkin sallittu ja paljon käytetty monissa muissa maissa, esim. Suomessa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Täällähän saa käyttää jauhoissakin jauhparannetta, joka on myrkkyä. Myöskään light-siidereitä ei Ruotsissa myydä, koska aspartaami on myrkky.
Me jälkijunamaasuomessa asuvat sitten sairastammekin enemmän. Sad.
Tarkoitatko näitä
E 535 Natriumferrosyanidi
E 536 Kaliumferrosyanidi
E 538 Kalsiumferrosyanidi
muut jauhonparanteet ovat vaarattomia. Onko sokeri parempi makeutusaine kuin aspartaami tai muut keinotekoiset? Diabetes lisääntyy vauhdilla.
keinotekoisesti tehdyt,onhan se melkein luontaistuote! Muut on jotain synteettisesti valmistettua.
2-tyypin diabetes tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi, puhumattakaan yksilötason ongelmista. Ei asiat aina ole niin mustavalkoisia että synteettinen on aina täys myrkky ja luonnon tuottama täysin vaaraton.
Luonto tuottaa myös I-luokan tappavia myrkkyjä (bakteerit, sienet, homeet sun muut).
Jos on ihan pakko joskus saada makeaa niin se kannattaa ottaa keinotekoisesti makeutettuna. Sokeri aiheuttaa limaa verisuoniin ja pitemmän päälle voi tulla kakkostyypin diabetes. Sokeri myös estää ravintoaineita imeytymästä osittain.
Minä olen todennut parhaaksi sokeriksi intiaanisokerin. Se on vähiten käsitelty, sisältää mineraaleja ja vitamiineja sekä aminohappoja. Suosittelen!
Valitettavasti asia on juuri toisinpäin. Ainoa varmasti vaaraton makeutusaine on sokeri, ja parasta on hedelmäsokeri.
Keinotekoiset makeutusaineet ovat myrkkyä.
Elimistömme pystyy käyttämän sokerin erittäin helposti ja tehokkaasti, keinoaineet ovat aivan eriasia.
Ylipaino, vähäinen liikunta, rasva-aineet ja perintötekijät ovat suurin riski sairastua sokeritautiin, varsinkin II-versioon.
Sokerilla ja sokeritaudilla ei ole keskenään mitän tekemistä. Kohtuullinen sokerin käyttö on suotavaa ja aivan tervettä.
kirjoitin siis jos on PAKKO käytää....kumpikaan ei ole hyvä .Tavaliinen sokeri ei ainakaan. Kyllä se kakkostyyppiin vaikuttaa. Kun haimaa rasitetaan suotta niin se väsyy.Sokeri ja vaaleat jauhot ovat pahimpia. Hedelmäsokeri on hedelmäsokeri ja ihan eri lailla käyttäytyvä aine elimistössä mutta ei sitäkään voi paljoa kerralla käyttää.
Olen alan ammattilainen mutta en ole samaa mieltä kaikesta Suomen terveyssuositusten kanssa. Suosittelen lukemaan kirjan: sokeripommi
Karamelli ja leivonnaiset on pahasta mutta siivu tai melli silloin tällöin ei tapa ketään. Päivittäin käytettynä ne ovat huono asia!
Selailin eilen kirjaa nimeltä pH-Tasapaino. Sen on kirjoittanut joku ravitsemustieteilijä Robert Young. Minusta se vaikutti ainakin äkkiä katsottuna taas yhdeltä dieetiltä, jossa laihdutaan muka jonkun ihme opin avulla, mutta tosiasiassa siinä laihdutaan, koska suuri osa tavallisista ruuista on kiellettyjä. Oli miten oli, mutta siinä haukuttiin ensin makeutusaineet, niitä sanottiin "kenties kuolettaviksi hapoiksi". Ja sitten siinä sanottiin näin: "Jos sinun on pakko käyttää makeutusainetta, niin turvallisimmat vaihtoehdot ovat luontaistuotekaupoista saatavat yrtit stevia ja sikuri." Ihan kaikki sokeritkin on hänellä kiellettyjen listalla, tietysti, mutta näitä steviaa ja sikuria hänen resepteissään on aika usein, eli ne on sallittuja. Ikinä en ole näihin elävässä elämässä törmännyt! Tunteeko joku nämä aineet?
saa ainakin kasvina yrttimyymälöistä. En sitten tiedä miten se jalostetaan. Se on ns. luonnollinen makeuttaja ilman kaloreita