Kun 50- ja 60-luvulla tehtiin jo siporex taloja
niin mikä siinä oli että niiden rakentaminen
väheni lähes olemattomiin 70-luvulla ja käynnistyi uudelleen vasta 80-luvulla. Eikö sitä
ollut välillä saatavissa vai oliko vika markkonoinnissa. Tiedän useita 50-luvulla tehtyjä siporex taloja ja niissä asuu edelleen
alkuperäiset asukkaat nyt tosin jo melkoisen
iäkkäinä. Heidän kanssaan keskusteltuani niin ovat olleet täysin tyytyväisä taloihinsa ja useammassa alkuperäinen rappaus. Eikö tuollainen
jo kerro jotakin tuotteesta eli ei se aivan huono
voi olla. Ostimme tänä keväänä tontin Kirkkonummelta ja nyt rakennamme varasto/autotallin ja varsinaisen talon ensi vuonna. Nyt vain pitäisi alkaa tosissaan miettimään mistä se talo tehtäisi.
Täällä tuntuvat keskustelevan paljon varsinaiset
"asiantuntijat" ketkä saattavat olla pettyneitä omaan valintaansa tai sitten potevat sitä peri
Suomalaista syntiä eli kateutta. Minusta on
aivan naurettavaa puhua esim. siitä että siporex
taloon pääsee lusikalla. Se on varmasti totta,
mutta uskon kuitenkin että puutaloon pääsee helpommin ja nopeammin moottorisahalla.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikö noista ikkunoista nyt jostain mahtuis, ettei tarttis lusikkaa tai moottorisahaa mukanaan kanniskella. Sopiva kivi varmasti löytyy kumartumalla.
että siporex taloja tehtiin jo 60 luvun lopulla ja 70 luvulla , mutta kyllä niitä todella vähän tehtiin muihin rakaisuihin verrattuna , mutta kyllä niistä , vielä on osa pystyssä .
Kyllä kai silloin 50 ja 60 luvulla muut vaihtoehdot ovat olleet vähissä eli ilmeisesti ainoita vaihtoehtoja on ollut ns. täystiliitalo
tai pitkästä tavarasta tehty runko mikä on sitten
verhoiltu lähinnä tiilellä tai puulla. Itse ostin kymmenisen vuotta sitten tehdyn siporex talon mikä on edelleen erittäin hyväkuntoinen
ilman mitään kosteusvaurioita.
näinpä tänään rtikoisen tekeleen.
MUURATUN, pinnoittamattoman, kymmeniä vuosia vanhan siporex rakennuksen.
Muuraussaumat oli noin 2cm paksuja, varmaan kunnollisia kylmäsiltoja.
Koska seinä oli suojaamaton oli se paikoitellen murentunut pahasti, lujin osa eli muurauslaasti jäi jäljelle niissäkohdin.
Katto oli siporex lankkua jonka päällä oli lautakoolaus ja peltikate niin ettei siellä ilma kulje.
Sipolankut oli päästään pahasti murentuneet, ei varmaan mene pitkään ennen kuin katto tulee alas.
Elikkäs lienee varmaan paikallaan ne Siporex rakentamisen kurssitukset ettei moisia teoksia enään tehdä.
tarkoitin sanoa .... toki tekstissä muitakin typoja varmaan
Kyllä 60-luvulla tehtiin aika paljon sipotaloja. Itse asuin sellaisessa 20 ensimmäistä vuottani. Talo on edelleen pystyssä ja vanhempani asuvat siinä edelleen. Kukaan ei ole tullut lusikalla seinästä. Tosin sen ajan rappaukset on niin tuhteja, että kyllä lusikalle tulisi kuumat paikat.
Tuolla laajalla omakotialueella on suurin osa sipotaloja. Siihen aikaan s-talot (kuten useimmat muutkin) olivat yksinkertaisia suorakaiteita, vain ulkoseinät sipoa. Rungon pystytys oli helppoa ja nopeaa. Tämä ratkaisi myös vanhempieni kohdalla.Ei ollut tietoakaan nykyistä sipolinnoista, joita näkee täällä pääkaupunkiseudulla.
Itselläni on pian muutto edessä omaan sipoon. Ihan tavallinen simppeli talo. Varmasti Lammi (tai mikä vaan, valitse itse) olisi parempi (puhumattakaan puutalosta) mutta se on sellainen kuin halusimme. Kiva.
Niille ihmisille jotka oikeasti täällä kehtaavat puhua,että Siporex taloon pääsee sisään lusikalla on syntyessään annettu järkeä todella pienellä lusikalla.Olisi muuten kovin kiva kuulla yksi käytännön esimerkki kun sipoon on menty sisään lusikalla.
on niiden puheita joilla ei ole varaa kuin siihen lusikkaan...
Niin, ne haluaisivat niin intohimoisesti Sipotalon sisään.
Itse kuljen Sipotaloon avaimilla, tämä on erittäin näppärä tapa. Toimii muuten useimmissa muissakin taloissa.