Rasismista

Täällä on moni kirjoittaja leimattu rasistiksi,tyhmäksi,kapeakatseiseksi ja jopa vajaa älyiseksi,kun ei ole liikuttuvan yksimielinen Päivi Raskin kanssa.

Mielestäni nämä ihmiset edustavat sitä rehellista ja suoraselkäistä ryhmää jonka varassa koko yhteiskuntamme lepää. Jos se lepäisi mustalaisten harteilla,olisimme todella pulassa. Vain se että näitä suoraselkiä löytyy. On se mahdollaistanut koko keskustelun.

Päivi Rask ja Marko Lind kyllä kirjoittavat, mutta olisi hienoa jos edes siteeksi kirjoituksissa olisi totuutta. Siis sitä totuutta jonka jokapäiväinen ihminen näkee. Siis sen mitä todella tapahtuu joka päivä siwoissa,prismassa ,tiimareissa ja bensa-asemilla. Nämä tämä kaksikko unohtaa täysin. Ja vie keskustelun aivan muualle,kuten eriarvoisuuteen ja tietysti rasismiin,sillä sehän on viimeinen ässä jos ei muuta keksi.

Joku kyseli Päivin moraalin perään,turhaan. Kirjoitukset osoittavat ettei sellaista löydy,ei vaikka hiukan venyttäisi lakia ja moraalia.

Muiden on muututtava ei mustalaisten, Yhteiskunnan on ymmärrettävä mustalisia joiden ei taas tarvitse välittää yhteiskunnasta tuon taivallista.

Kysyn siis,miksi mustalaiset eivät voi elää kuten muut. Kouluttautua,tehdä töitä, vastata omista menoistaan. Miksi on pakko elää yhteiskunnan kustannusella. Vaatiiko kulttuuri todella moista,kuten eräs mustalainen totesi eräässä tv ohjelmassa. Näihin kysymyksiin ei Päivi ja Marko ole vaivautuneet vastaamaan,miksi?
181376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

näihin samoihin kysymyksiin haluaisin miekin vastauksen.
Ja p.s. Marko mielellään lyhyemmin kuin Tolstoin sota ja rauha.

Äänestä

Oon kyllä siun kanssa täysin samaa mieltä. Kun ei edes julkisillre paikoille(uimahalli) viiti lasten kannssa mennä kun nuo mannet riehuu. Lapset ja vanhukset todella pelkää,ja jos henkilökunta jotain sanoo niin se on rotusortoa. Kun pitää lähteä itkevän lapsen kanssa pois kesken uimisen,kun ne todella pelkää noita manneja,niin kaikki ei oo kohallaan. Vai onko Päivi.

Äänestä

Etkö voinut laittaa viestiäsi aiheeseen liittyvään säikeeseen? Piti päästä pätemään tekemällä uusi aloitus. hohhoijaa..

Äänestä

Eiköhän romaniyhdistyksen yksi tavoite ole työllistää ja auttaa työllistymään romaneja. Joko et osaa lukea tai sitten et tahdo ymmärtää. Mikä pahinta: Ehkä et vain ymmärrä!

Äänestä

Tietääkseni, olet työtön alkoholisoitunut epäonnistuja.
Älä piinaa sitä äitiis, ei se jaksa sua elättää.
Mee töihin aika mies.

Äänestä
  • Tietosi on väärä. En ole kuten sinä. Minulla on työpaikka,ollut jo 26 vuotta. Ja perhe. Ja sekös se sinua harmittaa. Käy juomassa vielä muutama keskari jotka olet joltain saanut pummituksi. Mutta et viitsisi puuttua keskusteluihin joihin älynlahjasi ei näytä riittävän.

    Äänestä

Joillain on munaa toisin kuin eräillä....
Ne kumpikin uskaltaa sentää olla omalla nimellään tääl.
Rehellistä ja pah.Mis meil on Suomes rehellisesti ajattelevat.
Mitä sää tiijät moraalist,oot kuulemma pannu
tätiis. Mikko kerto..

Äänestä
  • näkee sokee reetakin,

    Äänestä

ette ymmärrä, mutta mafia ja sen juuret on kotoisin romaniasta!ei heidän rotu eikä mikään muu tee ihmisestä pahaa, kai te kaikki sen ymmärrätte!jokaisella on oikeus elää tässä maailmassa!!!EN YMMÄRRÄ VIYHAA!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Keneltäs oot pummannu tietokoneen??

    Äänestä

Suosittelen valtiovallan aloittavan oikein kunnon kamppanjan mustalaisten työllistymiseksi!
Työnantajat joukolla mukaan valitsemaan "henkilökuntaa" ja antamaan mahdollisuus tälle työtä kiihkeästi anovalle vähemmistölle.
Katsotaan kuinka paljon osanottajia, jotka haluaa päästä työhalut purkamaan...

Äänestä

tänne on kirjoittaneet. Ja ketkähän on koneet maksaneet.

Äänestä

Näinhän se menee. Yksi sukulainen töissä siwassa. Aika tylyä tekstiä manneista. Nää päivit ja markot on tosi kipeitä. Mannet vaan töihin ,on niitä vesakoita ja nurmikoita mitä voi hoitaa kaurungilla. Jos työ maistaa niin ei muuta kun parempiin hommiin.

Mutta eihän eläkeläiset voi mitään tehä. Eihän,päivi ja marko?

Äänestä

ahkeria. Lukekaa viestit ja miettikää kuka ne on kirjoittanut. Kirjoitustyyli ja virheet on helppo tunnistaa,(etenkin päivin). Näin rehellisiä on tämä kaksikko.

Äänestä

omaa asiaansa. Totuudesta viis kunhan saa mainosta seuraaviin kunnallisvaaleihin.

Äänestä
  • Sama kävi miunkin mielessä.

    Äänestä

ja sitärataa,kaikki mannet.

Äänestä
  • jees

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


My way kirjoitti:

Täällä on moni kirjoittaja leimattu rasistiksi,tyhmäksi,kapeakatseiseksi ja jopa vajaa älyiseksi,kun ei ole liikuttuvan yksimielinen Päivi Raskin kanssa.

Mielestäni nämä ihmiset edustavat sitä rehellista ja suoraselkäistä ryhmää jonka varassa koko yhteiskuntamme lepää. Jos se lepäisi mustalaisten harteilla,olisimme todella pulassa. Vain se että näitä suoraselkiä löytyy. On se mahdollaistanut koko keskustelun.

Päivi Rask ja Marko Lind kyllä kirjoittavat, mutta olisi hienoa jos edes siteeksi kirjoituksissa olisi totuutta. Siis sitä totuutta jonka jokapäiväinen ihminen näkee. Siis sen mitä todella tapahtuu joka päivä siwoissa,prismassa ,tiimareissa ja bensa-asemilla. Nämä tämä kaksikko unohtaa täysin. Ja vie keskustelun aivan muualle,kuten eriarvoisuuteen ja tietysti rasismiin,sillä sehän on viimeinen ässä jos ei muuta keksi.

Joku kyseli Päivin moraalin perään,turhaan. Kirjoitukset osoittavat ettei sellaista löydy,ei vaikka hiukan venyttäisi lakia ja moraalia.

Muiden on muututtava ei mustalaisten, Yhteiskunnan on ymmärrettävä mustalisia joiden ei taas tarvitse välittää yhteiskunnasta tuon taivallista.

Kysyn siis,miksi mustalaiset eivät voi elää kuten muut. Kouluttautua,tehdä töitä, vastata omista menoistaan. Miksi on pakko elää yhteiskunnan kustannusella. Vaatiiko kulttuuri todella moista,kuten eräs mustalainen totesi eräässä tv ohjelmassa. Näihin kysymyksiin ei Päivi ja Marko ole vaivautuneet vastaamaan,miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu