Miehen ikävä

Käyn chatissa ja yleensä netissä aika harvoin, mutta silti olen huomannut miesten suuren ikävän. Itse elän parisuhteessa enkä siis etsi sellaista seuraa mutta olen keskustellut monen miehen kanssa ja melkein kaikki kertovat kaipauksestaan. Nelikymppiset ja sitäkin vanhemmat miehet etsivät naista, suhdetta, rakkautta hellyyttävissä määrin.
Itse kerron tietenkin että olen varattu, minkä jälkeen keskustelukumppani usein kertoo omasta elämästään ja kaipauksesaan varsin avomielisesti.

Tiedättekö siskot, että suuri osa täällä liikkuvista miehestä ihmettelevät meidän naisten petollisuutta ja kylmyyttä? Sitä että meitä naisia kiinnostaa vaan ulkoiset seikat ja sitä, ettemme oikeastaan halua muuta kuin seikkailuja, mielellään "kaikki kulut maksetaan"-periaatteella.

Ja vielä toinenkin asia, miehet eivät välttämättä osaa verhota kaipaustaan samalla tavalla kuin nainen. Chatissa ei aina voi päteä työn kautta, kuten miehillä on tapana, vaan kaipaus ilmaistaan aika karuin sanoin ja suoraan. Ihminen joka avoimesti on hölmö on kuitenkin aika luotettava, pahempia he jotka hölmöytensä kätkevät.

Mitä sitten haluan sanoa. Toivoisin että te yksinäiset, niin miehet kuin naiset, voisitte löytää jonkun, jolle antaa rakkautta ja jolta voitte saada rakkautta. Itselläni on niin hyvä olla, että toivoisin kaikille samaa!

Valoa arktiseen yöhön!
262693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Upeasti osasti pukea sanoiksi asian, jonka ympärillä useimmat keskustelut tapahtuvat. Kun vielä luokittelit miehet, niin tunnen kuuluvani niihin, jotka sen kätkevät.(pahimmat)

Äänestä

kauniisti kirjoitettu paljon asiaa joka koskettaa myös minua :=)

Äänestä

osuvasti kirjoitettu!

Äänestä

...ihmeen hyvin osattu pukea ajatuksia kirjoituksen muotoon.
Vielä kun naiset ymmärtäisivät että teistä tykätään vaikka me hölömöt ei sitä ihan joka päivä sanotakaan :).

Äänestä
  • ...sanookos sitä sitten nainen miehelle?Kuinka paljon välittää ja tykkää? Tarvitaanko siihen sanoja? Eikö sitä vois myös näyttää? Kumpikin.

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    ...sanookos sitä sitten nainen miehelle?Kuinka paljon välittää ja tykkää? Tarvitaanko siihen sanoja? Eikö sitä vois myös näyttää? Kumpikin.

    perinteisestihän ne hellyyden sanat on kuulunut miehen sanottavaksi ja naiset on ottaneet ne sen mukaisesti nykyisinkin.

    Minusta se molempien näyttäminen riittää jos on toimiva suhde.

    Hyvää isänpäivää :).

    Äänestä

  • M40+ kirjoitti:

    kiitos samoin,hyvää isänpäivänjatkoa ja muutenkin hyvää jatkoa,tunteiden jakamisen kera...
    Nykyään ei ole mikään niinkuin ennen,ei edes tunteiden näyttäminen tai käyttäminen...
    Mutta jospa sitä hellyyden tunnetta ei tunnekaan kuin toinen osapuoli? Tai ei kumpikaan,jos vuodet ovat karistaneet ne lämpimämmät tunteet ja niitä löytää sitten kodin ulkopuolelta?

    Minä mieluummin sanoisin että tunteita kyllä on mutta ne kätketään.Kun aikoinaan toista jumaloitiin mutta kuitenkin tuli jätetyksi niin jotain on opittu.

    Näytitkö aikoinasi sitten tunteet? Ja jos jumaloit niin miksi sinut on jätetty? Eikö useimmiten kuitenkin tule hylätyksi jos ei ole tunteita tai niitä ei käytetä?
    Voiko nainen silti jättää vaikka jumaloit häntä?
    Kunpa olisin joskus kokenut että minua jumaloitaisiin ,palvottaisiin,hellittäis.Useimmiten nainen näyttää ne tunteensa miehelle sillä,taloudenhoidolla,kodin ja perheen kunnossa pidolla....useimmalla miehellä taitaa olla täys ylöspito.Eikö se ole sitä rakkauden osoitusta miestä kohtaan?

    No kyllähän se täys ylöspito on rakkauden osoitusta myönnettäköön.Mutta kun mies koettaa samaa ja tekee ylipitkiä työpäiviä perheen hyvinvoinnin eteen niin nainen lähtee lätkimään kun joutuu olemaan yksin tai lasten kanssa kotona :).

    Anteeksi!!!
    Tiedän että meitä naisiakin on moneen junaan ja asemalle jää loput.
    Eli osa jaksaa rakastaa,kotia ja lapsia,miestäkin vaik tekee pitkiä päiviä.Osa lähtee käveleen paremman onnen toivossa..
    Ja kun ne toisen viat vasta huomataan vuosien saatossa kun ensi huuma on ohitse...
    Vai katoaako se läheisyys,hellyys vain ajan kanssa?Ja pitkien työpäivien jälkeen ja lasten hoidon takia sitä ei sitten enää jakseta...olla lähellä?
    Itse olen kyllä tehnyt harha-askeleita etsien sitä läheisyyttä ja hetkeks löytänytkin..ajan kysymys koska kyllästyn sitten mieheni passaamiseen...ja syy siihen ei ole pitkät työpäivät eivätkä lapset vaan todellisen hellyyden ja läheisyyden puute.

    En usko että se läheisyys katoaa vaan menee varjoon.

    Kun tulee potkituksi niin potkija vasta vuosien päästä huomaa mitä todella on menettänyt mutta paluuta ei ole koska toinen on jo totuttautunut uuteen elämään ja ehkä jo uuteen kumppaniin.

    Voi olla.että tunteet menee varjoon?Mutta kyllä se tunnetila voi muuttua niinkin paljon että kaipausta ei takaisin ole potkijalla sen enempää kuin potkitullakaan.
    Mutta jos tulet potkituksi silloin kun sinulla on tunteet potkijaa kohtaan,on tilanne vaikeampi hyväksyä.Ja sitten taas kun potkija huomaa että sinä pärjäät ilman häntä,niin kaipuu takaisin alkaa??
    Toisaalta vaikka tunteiden kohde on kodin ulkopuolella,silti moni jatkaa siinä omassa tunteettomassa liitossaan.Mikä sen sitten tekee,lapset,ympäristön suhtautuminen,tai toisen avuttomaksi jättämisen pelkoko??

    Kyllä nainen pelkää eron tuomaa tyhjää ja epävarmaa tilaa ettei moni arvaakaan.Ympäristö, lapset ja oma tila on niin outoa ja pelottavaa että moni haluaa mieluummin olla alistettu ja vaikka mikä.Täällä chatissakin on naisia jotka joutuvat päivittäin tilanteisiin mikä ei ole normaalia perhe-elämää mutta nuo edellä mainitut seikat menee eron edelle.

    Mikäs on sitten se miehen pelko?
    Miks nainen alistuu sitten?Miks naisen pitää pelätä miestä?Miks mies käyttäytyy niin,että nainen joutuu pelkäämään?
    Onko se miehen heikko itsetuntò,mikä saa miehen käyttäytymään epänormaalisti,esim.väkivaltaisesti?
    Ja miks jotkut naiset sit potkii sen miehen pellolle?
    Ja kannattaako chatissa uskoa kaikkea mitä naiset kertoo? Tai te miehetkään?

    Olipas kinkkisiä kysymyksiä naisen ja miehen välisestä kanssakäymisestä joihin en osaa vastata.
    No mies saa lähteä yksinkertaisesti siitä syystä ettei enää miellytä naista.
    No kaikkeahan ei kannata uskoa elävässä elämässäkään saati chatissa.Mutta lähtökohtana olen pitänyt omalla kohdallani sitä että olen koettanut olla suoraselkäinen ja ihmeesti vaan se tuntuu jotenkin kantavan hedelmää :).Useimmat naiset kuitenkin olettaa olevansa huonommassa asemassa kuin mitä ovat.

    On ollut mielenkiintoista luettavaa.. Kaikkea hyvää vaan sinulle!

    Äänestä

  • nainen 39 kirjoitti:

    Tarkoitin tämän ed. viestini sinulle.

    Äänestä

  • nainen 39 kirjoitti:

    Tarkoitin tämän ed. viestini sinulle.

    mies40 onkin saanut näköjään mielenkiintoisia kysymyksiä ja kommentteja joihin on vastannut.Kaikkea hyvää molemmille,siis mies40 kuin maijallekin.

    Äänestä

on sydäntä.

Äänestä

Olen itsekin naimisissa,ja jutellut chatissa niin miesten kuin naistenkin kanssa.Kyllä siellä on myös naisia jotka kaipaavat läheisyyttä ja hellyyttä.Monella on ikävä...ihmistä lähelle.Ja useimmat heistä,niin naiset kuin miehetkin elävät parisuhteessa..
Eikö sitä sitten osata näyttää toiselle vai miks on se kaipaus,ikävä?Kun kuitenkin jatketaan elämää siinä tunne köyhyydessä.Tai on ne tunteet,mutta niitä ei näytetä,käytetä?
Tai moni käyttää ja näyttää niitä sitten ulkopuolisessa suhteessa...vaikka saa vaan hetkeksi hellyyttä.
Kaikkea hyvää sinulle edelleen elämässäsi.
Iloa ,valoa ja rauhaa!!

Äänestä
  • Tuota samaa kaipausta on sekä miehillä että naisilla. Nainen vaan ei sitä ainakaan toiselle naiselle tunnusta. Chat on siinä mielessä hyvä paikka, että täällä voi tunnustaa todellisia tunteitaan pelkäämättä kasvojensa menettämistä. Ihmettelen vaan, mikä estää pitkässä parisuhteessa tunnustamasta näitä kaipuitaan toinen toiselleen. Olen itse ollut melkein 30 vuotta avioliitossa, jossa ei ole ollut hellyyttä kohta kolmeen vuoteen. Usein itkin itseni uneen iltaisin...ja sitten minulle selvisi, että mieheni oli löytänyt kaipuuseensa ymmärtäjän täältä chatista. Minä olin monta kertaa yrittänyt saada aikaan keskustelua asiasta...turhaan. Ei aina siis ole kyse siitä, että vaimo olisi kylmä tai ymmärtämätön, on kai vaan helpompaa "tehdä vaikutus" uuteen naiseen chatissa kuin antautua tunteista ja kaipuista keskusteluun oman vaimon kanssa. Meidän tapauksessa ikävä puoli on se, että minäkin ehdin löytää uuden ymmärtäjän enkä enää kotoa kaipaa mitään.

    Äänestä

Minä itse olen eronnut ja todennut jutellessani niin monet kerrat tuon saman asian. Niin monet kerrat on tuonut sanoinkuvaamattoman hyvän tunteen, kun on voinut sanoin helpottaa toisen ikävää ja pahaa oloa ja saanut samalla omakin ikävä/ihmisen kaipuu helpotusta. Juttelusaa täällä pääsee niin lähelle toista juuri sen vuoksi, koska ei tarvitse ottaa mitään ennakkoasennetta, vaan voi olla oma itsensä.
Sylintäydeltä lämpöä ja läheisyyttä kaikille chattailijöille. Sitä me kaikki tarvitsemme.Niin parisuhteessa elävät, kuin muutkin.

Äänestä

..mutta ikäväkseni olen myös usein törmännyt aika kylmiin,petollisiin ja laskelmoiviin miehiin täällä.
Tuntuu,että tärkeintä on rintojen kuppikoko ja kauneus. Todella monta kertaa on saanut pahoittaa mielensä,kun huomaa toisen valehdelleen pitkät pätkät.
Se sitten tekee varovaiseksi,katkeraksi ja tulee halu antaa samalla mitalla takaisin. Ikävää...ja kaiken takana on vain yksinäinen sydän joka toivorikkaana odottaa sitä oikeaa ystävää.

Äänestä
  • Chatti on hyvä paikka hakea itselleen edes hetkeksi. Itsellänikin on täältä ihan kiva juttukaveri. Hänellä on myös ongelmia omassa liitossaan. Ihan kiva vaihtaa ajatuksia oudon ihmisen kanssa, voi olla oma itsensä. Eikä tarvi sanoa, että oon nyt sellainen ja tällainen...

    Äänestä

....ei maksa mitään,mutta antaa paljon!!!
Kiitos Saara että sinun kaltaisiasi lämpöisiä,rehellisiä ihmisiä on vielä olemassa!
Ehkä joku tästäkin kirjoituksesta löysi miettimisen aihetta.....;))
Minä olen kanssasi samaa mieltä,myös minulla on kaipuu..mutta ehkä löydän vielä sen oikean ,joka sinulla jo on...ainakin niin toivon ja anna virran viedä,en hangoittele vastaan...;)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saara kirjoitti:

Käyn chatissa ja yleensä netissä aika harvoin, mutta silti olen huomannut miesten suuren ikävän. Itse elän parisuhteessa enkä siis etsi sellaista seuraa mutta olen keskustellut monen miehen kanssa ja melkein kaikki kertovat kaipauksestaan. Nelikymppiset ja sitäkin vanhemmat miehet etsivät naista, suhdetta, rakkautta hellyyttävissä määrin.
Itse kerron tietenkin että olen varattu, minkä jälkeen keskustelukumppani usein kertoo omasta elämästään ja kaipauksesaan varsin avomielisesti.

Tiedättekö siskot, että suuri osa täällä liikkuvista miehestä ihmettelevät meidän naisten petollisuutta ja kylmyyttä? Sitä että meitä naisia kiinnostaa vaan ulkoiset seikat ja sitä, ettemme oikeastaan halua muuta kuin seikkailuja, mielellään "kaikki kulut maksetaan"-periaatteella.

Ja vielä toinenkin asia, miehet eivät välttämättä osaa verhota kaipaustaan samalla tavalla kuin nainen. Chatissa ei aina voi päteä työn kautta, kuten miehillä on tapana, vaan kaipaus ilmaistaan aika karuin sanoin ja suoraan. Ihminen joka avoimesti on hölmö on kuitenkin aika luotettava, pahempia he jotka hölmöytensä kätkevät.

Mitä sitten haluan sanoa. Toivoisin että te yksinäiset, niin miehet kuin naiset, voisitte löytää jonkun, jolle antaa rakkautta ja jolta voitte saada rakkautta. Itselläni on niin hyvä olla, että toivoisin kaikille samaa!

Valoa arktiseen yöhön!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu